Miksi welsh corgi on huono rotuvalinta?

Vielä muutama vuosi sitten tamperelainen Pia Grönroos elätteli haaveita kasvattajana toimimisesta. Sitten hän huomasi, että haasteita on liikaa. Millaista on menettää elämänsä koira selkärankasairaudelle? Millainen on koira, jota täytyy kuljettaa rattaissa? Tässä podcast-jaksossa pureudutaan rotuun nimeltään welsh corgi.

Jenna: ”Kuvitellaan sellainen tilanne, että törmäät koiralenkillä ihmiseen, joka tulee ihastelemaan sinun corgejasi. Mitä sanot hänelle?”

Pia: ”Näin käy usein. Todella usein ihmiset pyytävät saada silittää koiriani ja haluavat ottaa kuvia. Sen jälkeen he yleensä kertovat, että ovat ihastuneet tähän rotuun ja harkitsevat myös itse tätä rotua. Kerron ensin hyvistä puolista ja nykyään kerron aina myös siitä, minkälaisia ongelmia tällä rodulla on. Ihmiset ovat pääsääntöisesti yleensä aika kiinnostuneita sekä myös yllättyneitä ja osin järkyttyneitä näistä ongelmista.”

Jenna: ”Pia Grönroos, miten päädyit aikanaan sellaiseen rotuun kuin welsh corgi?”

Pia: ”Toki tämä on hyvä kysymys. Olen rodun vaihtaja ja aiemmat kokemukseni ovat normaalirakenteisista koirista. Vuonna 2001 edellinen labradorinnoutajani menehtyi kolmetoistavuotiaana ja sairastuin itse vakavasti. Siihen tuli pitkä tauko, kun minulla ei ollut lainakaan koiraa. Sillä välin meillä oli hermeliini pupujussi eli kani. Olisiko ollut suunnilleen vuosina 2005-2006, kun tuttavaperhe otti corgin. Koira oli todella kiva ja tykkäsin sen koiran äänenkäytöstä ja luonteesta. Siinä oli selvästi potkua ja ihastuin koiran luonteeseen. Siihen aikaan corgeja oli vielä todella vähän ja mahdollisuus törmätä sellaiseen ei ollut suuri.

Me sitten muutimme ja siinä minun kotikadulla tuli mustavalkoinen cardigan vastaan. Se makasi keskellä tietä eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Omistajansa sitä sitten yritti maanitella liikkumaan ja koira oli, että en tule. Minä olin aivan myyty. Ajattelin, että miten voi onnistua ilmaisemaan omaa tahtotilansa noin hyvin. En ollut törmännyt tällaiseen. Tiedän tämän corgin nimenkin, se oli Vappu ja juuri vappuna naulasi minun rotuvalintani.  Olin hakenut vähän pienempikokoista koiraa, eli sinällään corgi vastasi siihen. Erityisesti se luonne oli se mihin ihastuin ja enkä osannut ajatella mitään muuta. Kun se valinta oli tavallaan lyöty lukkoon, niin se meni kuin juna eteenpäin. 2008 olin päätynyt siihen rotuun, että tämä se on. 2012 syntyi pentue, josta sitten tasan 10 vuotta takaperin tammikuussa 2013 muutti ensimmäinen cardigan meille.”

Jenna: ”Okei, corgeissahan on kaksi linjaa tämä cardigan sekä pembroke. Miksi päädyit juuri tähän cardiganiin?”

Pia: ”Varmaan sen vuoksi, että ne olivat sattumoisin cardiganeja, jotka tulivat vastaan. Lisäksi näillä kyllä pieni luonne-ero, eli minua viehättää enemmän se cardiganin luonne, kuin pembroken. Ne ovat hieman erilaisia, eli pembroke on melkoinen tättähäärä ja cardigan on sellainen, että se kykenee myös rauhoittumiseen. Lisäksi vaikutti koko, enkä silloin osannut ajatella, että koko on joku risti sille koiralle. Mutta cardigan oli isompi, koiran tuntuinen koira.”

Jenna: ”Mitä tiesit siinä vaiheessa corgien terveysongelmista, kun ensimmäinen corgi tuli taloon?”

Pia: ”En mitään. Tämä on ollut minulle shokki jälkikäteen ajatellen tietenkin. Siihen aikaan ei vielä kauheasti puhuttu corgien terveysongelmista. Olisi ollut hyvin sattumanvaraista, että olisi voinut törmätä jossain aiheeseen. Jonkin verran puhuttiin jo niistä brakykefaalisten rotujen terveysongelmista ja varmaan asiantuntijapiireissä niistä on puhuttu kauan aikaa sitten. Corgien osalta puhe oli melkein samaa kuin se on tänäkin päivänä, eli sanotaan, että perusterve rotu.

Olen sen ikäinen, eli yli 50-vuotias ja elänyt elämääni siten, että olen nähnyt kaikennäköisiä ja kokoisia koiria. En osannut kyseenalaistaa. Olin hyvin sinisilmäinen asiassa. Jos olisin ollut sosiaalisessa mediassa rodun keskustelupalstoilla, niin minulla olisi saattanut olla joku käsitys siitä, että ongelmia on. Ja olen muutenkin hyvin sinisilmäinen. En ajatellut, että ne ongelmat voivat olla niin massiivisia kuin mitä ne ovat. Olen elänyt niiden suhteen jossain pullossa, enkä ole tajunnut asiaa. Olen soimannut tästä itseäni, mutta näitä moniongelmaisia koiria kuitenkin tuotetaan koko ajan ja myydään koko ajan. Ihminen voi tehdä valintoja vain sen mukaan, mikä sen hetkinen tietämys on.”

Jenna: ”Jos palataan hetkeksi siihen sen hetkiseen tietämykseen, mikä sinulla oli, kun ensimmäinen corgi tuli taloon. Asuitteko te silloin kaupungissa? Onko corgi hyvä rotu kaupunkiin?”

Pia: ”Kyllä asuimme. Siinä on kyllä monta ongelma, puhutaan kummasta vain muunnoksesta. Minulla oli käsitys, että jos koiran hermorakenne on kunnossa ja jos koiran terveys on kunnossa, niin kaupunki ei ole mikään ongelma. Nyt tullaankin siihen, kuinka monella corgilla on terveys kunnossa. Kaupungissa on kovat maapohjat, asfalttia, terävä hiekoitus sekä sepeli ja portaita. Nämä kaikki ovat tulleet meille ajan kanssa selville, vaikka meiltäkin on vain 50 askelta metsänreunaan. Kodin täytyy sijaita niin, että corgia ole välttämätöntä kuljettaa huonoilla alustoilla. Mutta kaupungissa se on jonkin verran välttämätöntä ja missään tapauksessa en suosittele corgia kaupunkikoiraksi kenellekään.”

Jenna: ”Puhuit asfaltista ja portaista, niin mitä haittaa käytännössä koiralle niistä on? Jos puhutaan corgeista, niin miten kovat portaat voivat haitata corgin elämää?”

Pia: ”Ensinnäkin portaat eivät ole välttämättä kaupungissa yhdellekään koiralle kauhean hyvä asia. Rappukäytävät ovat liukkaita. Corgin osalta ongelma syntyy siitä, että niiden nivelterveys ja luustoterveys on heikko. Corgit ovat kasvuhäiriöinen rotu ja ne syntyvät kasvuhäiriöisenä. Hyvin harvalla yksilöllä nivelet kehittyvät normaalisti terveiksi. Jokainen varmasti ymmärtää, että nivelvaivat ja kovat alustat ovat ongelma. Kun koirat ovat olleet sairaita, niin olemme vieneet niitä lastenvaunuilla kerroksista ulos. Ei ole vaihtoehtoja. Joko koira kuluttaa ne omat energiansa siirtymiseen ulos tai mennään vaunuilla.

Corgit ovat kuitenkin myös hyvin painavia koiria ja meiltä on loppujen lopuksi pitkä matka ulos. Jos minun täytyisi kantaa sitä koiraa niin ei se onnistuisi. Meillä on ollut kaksi sellaista tilannetta, että koira on ollut niin kipeä, että se on täytynyt viedä vaunuilla ulos. Vaunut tietysti mahdollistavat myös sen, että pääsemme talon nurkkaa pidemmälle. Koira saa aistielämyksiä pelkästään siitä, että päästään vähän kauemmas haistelemaan toisten koirien posteja. Tiedän ihmisiä, jotka kuljettavat gorgia rinkassa, kuten myös ihmisiä, jotka kuljettavat corgia lenkille autolla. Eli jokainen lenkki tehdään autolla - mennään parkkipaikalle, nostetaan koira kyytiin ja ajetaan metsään. Siellä metsässä on sitten sellainen pehmeä pohja, joka sitten on tällaiselle nivelvaivaiselle koiralle hyvä. Sanon tähän väliin, että jos olet lenkkikaveria ja kaupunkikoiraa vailla, niin kyllä kannattaa kaksikin kertaa miettiä.”

Jenna: ”Tämä tuntuu jotenkin hurjalta, kun sinäkin olet omistanut aiemmin koiran, jolla oli ihan erilainen rakenne ja nyt sinulla on koira, joka pitää viedä lastenvaunuissa lenkille. Miltä tuntuu ajatella tätä nyt näin jälkiviisaana?”

Pia: ”Olen käynyt melkoisen koulun tämän rodun kanssa sekä näiden terveysongelmien kanssa, meillä on kaiken kaikkiaan ollut näitä koira kolme kappaletta. Kahdella kolmesta niistä on sitten ollut ongelmia. Terveysongelmien yleisyys on ihmetyttänyt, eikä se ole jäänyt pelkästään tähän omaan rotuun. Minua hämmästyttää monenkin rodun kohdalla se, että miksi me emme osaa tätä hommaa paremmin.”

Jenna: ”Niin, kun corgipennusta haaveileva ihminen lähtee googlettelemaan rotua, niin hän törmää todennäköisesti muun muassa Purina-rotukirjastoon, jossa sanotaan, että welsh corgi on yleisesti ottaen erittäin terve rotu.  Kennelliiton Hanki koira -sivustolla sanotaan, että cardiganit ovat yleisesti melko pitkäikäisiä. Suomen welsh corgi-seuran sivuilla kerrotaan, että olet lähellä oivaa rotu valintaa. Päädyitpä sitten cardiganiin tai pembrokeen. Kaunistellaanko näitä rodun terveystilanteita vai kuvittelenko minä?”

Pia: ”Itse asiassa tänä päivänä pystyy hankkimaan jo sellaista asiantuntijatietoon pohjaavaa tietoa. Täytyy osata erottaa, mikä ei varmasti ole mitenkään helppoa ensikertalaiselle, että mikä on myyntiä ja markkinointia edistävää tietoa ja mikä on oikeasti faktaan pohjaavaa tietoa. Vakuutusyhtiöillä on faktaan pohjaavaa tietoa ja se tarkoittaa esimerkiksi corgin osalta sitä, että saadaksesi vakuutuksen näiden perinnöllisten terveysongelmien osalta, se täytyy hankkia lisäpalveluna. Lisäksi Agria on tehnyt raportteja Ruotsin kannasta ja ne on tehty sellaisista koirista, joiden terveysongelmista on maksettu korvausta. Niiden tilastojen mukaan welsh corgien yleisimmät sairaudet liittyvät nimenomaan tuki- ja liikuntaelimistöön ja ne ovat myös kaikkein yleisimpiä kuolinsyitä.

Terveysongelmien yleisyydestä annetaan positiivinen kuva. Tai en sano, että annetaan positiivinen kuva, vaan ongelmista kerrotaan hyvin yleisellä tasolla. Meillä ei ole sellaisia tilastoja, jotka kertoisivat, kuinka yleisiä terveysongelmat ovat. Meillä ei ole myöskään minkäänlaisia tyyppivikatilastoja. Tämä hankikoira.fi-sivusto on Kennelliiton alainen, mutta tiedot sinne tulevat rotuyhdistykseltä. Vaikka Kennelliitolla olisi omaa asiantuntemusta, sitä ei sivustolla käytetä. Olen lähettänyt tästä palautetta, että olisi todella kätevää, jos sivustolle saisi esimerkiksi liikennevalot. Kun valo olisi keltaisella, ihminen saattaisi pysähtyä miettimään, että tässä rodussa saattaa olla jokin ongelma. Meillähän saa mopsiakin mainostaa perusterveenä rotuna.”

Jenna: ”Aivan eli pennusta haaveilevan ihmisen on syytä olla ammatiltaan salapoliisi.”

Pia: ”Se vaatii yllättävän paljon tarkkuutta. Kun asia on valjennut itselleni, olen yrittänyt lukea Kennelliiton sivuja tiheällä kammalla. Sieltä löytyy lause, että rotujen terveystilanteissa on merkittäviä eroja, mutta siihen se sitten jää. Vaikka Kennelliitolla on hienoa asiantuntemusta, se on kuitenkin kasvattajien etujärjestö. Ongelmatilanteissa lemmikinomistaja saattaa huomata jäävänsä todella yksin, koska rotuyhdistys voi ottaa pahoitella asiaa, jos jotain ongelmia on, mutta se ei voi silti ottaa mitään kantaa. Sama on Kennelliiton kanssa. Eli nämä ovat hankalia asioita.”

Jenna: ”Millaisen tiedon varassa olit silloin ensimmäisen corgin kanssa, ennen kun hankit koiran, niin mistä hankit tietoa?”

Pia: ”En hankkinut tietoa sen kummemmin. Luin rotuyhdistyksen sivuja, joilla vielä silloin mainostettiin rotua sekä sitä, että kyseessä on työkoira että. Nykyään saatat kuulla, kysyt keneltä tahansa, että corgi on työkoira, se on karjakoira, paimenkoira ja lisäksi se on seurakoira. Ennen kaikkea täytyisi muistaa, että se on kuitenkin paimenkoira. Niin paljon rotu ei ole 100 vuodessa muuttunut, vaikka paljon onkin.”

Jenna: ”Corgi on ilmeisesti sellainen rotu, että kun ottaa yhden, niitä kertyy useampia. Muutama vuosi sitten teidänkin kotoa löytyi kolme gorgia, mutta nyt niistä on jäljellä enää kaksi. Mitä sille yhdelle tapahtui?”

Pia: ”Itse asiassa kyllä, kun ottaa yhden, niin on kivaa ottaa toinen kaveriksi, jos tykkää koirista paljon. Me tykkäsimme ja samankokoisilla koirilla leikit ovat samanlaisia ja ne lukevat hyvin toisiaan.  Oikeastaan oli aivan ihan automaatio valita toinenkin corgi.  Meidän ensimmäisellä koiralla oli valtavan kiva luonne ja siitä kasvoi minulle oikein hyvä ystävä. Olen monesta asiasta kiitollinen sille koiralle, koska Rippe ei ehtinyt olla meillä kauaakaan, kun ymmärsin, että minun täytyy laittaa kaikki ajatukset uusiksi. Kaikki se, mitä olin siihen asti oppinut koirien kouluttamisesta. Kun on tekemisissä sellaisten koirien kanssa, joilla on tarve miellyttää ihmistä, niin voi luulla olevansa jonkinlainen koirakuiskaaja. Rippe oli hyvin itsenäinen koira ja tajusin, ettei minulla ole koirankoulutustaitoja. Sitä kuvitellaan, että koulutustaidot tulevat äidinmaidossa, mutta eivät ne tule.

Se oli hienoa, että jouduin oppimaan kaiken uusiksi. Innostuin todella paljon Ripen myötä ja siitä aukesi uusia ovia. Hankin uutta tietoa ja koulutin itseäni. Minulla oli kasvatushaaveitakin. Ihastuin niin paljon, että lähdin aivan tukka hulmuten tämän rodun tai Ripen matkaan. Kävin kasvattajakurssin ja jalostusneuvojakurssin. Rippe oli reipas ja fyysisesti terve ja kaikki vaikutti kauhean hyvältä.

Kun kävimme virallisissa terveystarkastuksissa, Ripen selästä löytyi kalkkeumia. Se oli ensimmäinen hälytysmerkki. Etenkin sen vuoksi, että ne kalkkeumat olivat todella hankalassa paikassa. Silti jotenkin sokeasti uskoin siihen, että kyllä me pärjätään. Kyllä me pärjättiinkin aina siihen asti, kunnes Rippe täytti seitsemän vuotta. Hän oli reilu 7-vuotias sairastuessaan vakavasti selkäsairauteen.

Kaikesta siitä huolimatta, että olin jo ehtinyt kerätä tietoa, niin sairastuminen oli shokki, emmekä osanneet hoitaa sitä tilannetta oikein. Meillä oli vielä hirvittävän huonoa tuuria. Kun Rippe sairastui, soitimme Helsinkiin Aistiin, mutta neurologinen osasto oli niin ruuhkainen, ettei meitä ei voitu ottaa vastaan. Missä tahansa Etelä-Suomessa oli magneettikuvauslaite, niissä ei ollut käyttäjää sille.

Niinpä jouduimme kääntymään Tampereelle eläinsairaalan puoleen. Valitettavasti vaikutti siltä, että eläinlääkärikään ei osannut hoitaa tilannetta oikein. Sairaus etenee aaltoina ja välillä oli hyviä hetkiä. Me ajattelimme, että kyllä me tästä selviämme. Saimme tukea ihmisiltä, joiden omat koirat olivat sairastuneet ja saimme hyviä neuvoja. Hankimme esimerkiksi heti ne lastenvaunut, jotta saimme koiraa kuljetettua ulos.”

 Jenna: ”Miten se näkyi siinä koirassa, että se oli sairas ja kaikki ei ollut hyvin?”

Pia: ”Tämä on hirveän hyvä kysymys, sillä se ei juurikaan näkynyt. Olemme yrittäneet jälkikäteen miettiä, minkälaisia merkkejä meidän olisi pitänyt bongailla. Mutta meillä oli lauma ja kolme koiraa, eikä minulla ollut silloin vielä tätä ymmärrystä mikä minulla tänä päivänä on. Koira on mestari piilottamaan kipunsa etenkin silloin, kun se elää laumassa. Sillä ei ole mahdollisuuksia samanlaiseen sairauskäyttäytymiseen kuin silloin, jos on vain yksi koira, ja jos omistaja ymmärtää kivun.

Meillä ei ymmärretä koiran kipua ja se on iso miinus. Kukaan ei ole kertonut esimerkiksi sitä, että koirien kivunsietokyky on jalostuksella saatu korkeammaksi ja sitä kipua on hirvittävän vaikeaa nähdä. Se kipu minkä me näemme, on jäävuoren huippu. Se koira on saattanut sairastaa jo hyvin pitkään, ennen kuin oireet tulevat niin näkyviksi, että ne ihmissilmällä ymmärretään.”

Jenna: ”Mikä Ripen kohdalla oli se jäävuoren huippu?”

Pia: ”Ripen kohdalla jäävuoren huippu oli se, että se ei pystynyt enää hyppäämään. Se yritti kyllä hypätä, mutta se ei enää pystynyt. Kuten mainitsinkin, meillä sattui virheitä, kun emme osanneet hoitaa tilannetta. Minun olisi pitänyt ymmärtää eristää koira heti siitä laumasta, mutta tiesin, ettei Rippe arvosta erossa oloa, vaan halusi olla aina siellä, missä muukin perhe on. Eristäminen olisi saattanut jopa pelastaa sen koiran. Me oltaisiin ehkä tällä saatu vähän lisäaikaa. Voi olla, että se olisi parantunut siitä kokonaan tai sitten se olisi mahdollisesti sairastunut myöhemmin uudelleen.

Eläinlääkärissä käymisen jälkeen Rippe oli huomattavan kipeä, eli se tutkimus, mikä Ripelle tehtiin, oli jollakin tapaa liian kovakourainen. Jouduin keskeyttämään lääkärin, koska Ripellä oli kuonokoppa ja sieltä valui kuolaa ja se tärisi siinä pöydällä, eikä se meinannut pysyä pystyssä. Sanoin lääkärille, huomaako hän, että koiralla on valtavat kivut. Hän oli sitä mieltä, että hänen täytyy saada tehdä se tutkimus loppuun.”

Jenna: ”Millaisesta tutkimuksesta oli kyse?”

Pia: ”Se oli selkärangan palpaatio, jossa yksi nivel kerrallaan lääkäri painoi niveltä reilusti alaspäin, jotta hän sai selville, että missä kohdin se kipu on. Rippe oli vielä kohtuullisen hyvässä kunnossa tulessa, verrattuna siihen, mitä se oli, kun lähdimme lääkäristä. Rippe sai tutkimukseen tietenkin kipupiikin, mutta kipulääke ei sopinut sille, eli se ei saanut senkään vertaa levättyä. Alla oli toki tulehduskipulääkitys sekä lisäravinteita.

Seuraavana päivänä tutkimuksesta Rippe oli taas parempi ja myös hyvän tuulinen. Arvoimme, lähdemmekö Aistiin, jonne olimme saaneet uuden ajan. Päätimme, että me odotetaan vielä, koska se tutkimus oli ollut siinä niin lähellä. Rippe pystyi myös tekemään pissat sekä kakat ja vaikutti siltä, että tilanne on helpottamassa. Mutta 9.10.2020 Rippe halvaantui."

Jenna: ”Miten tämä halvaantuminen tapahtui?”

Pia: ”Rippe söi vielä iltaruokaa jalkojensa päällä. Olimme odottaneet, että sairaudessa saattaisi tulla vielä joku välivaihe, johon me pääsisimme kiinni. Mitään sellaista ei tullut. Se oli noin kahdeksan aikoihin illalla, kun Rippe söi ja noin 21.30 jalat halvaantuivat. Ripeltä halvaantui koko takapää eli takajalat kokonaan. Näin jälkikäteen voisin sanoa, että se oli odotettavissa, että näin kävi. Eli koira oli huomattavan paljon kipeämpi, kuin mitä oletin. Kun Rippe halvaantui, niin mietimme sekunnin murto-osan, että mitä me teemme. Rippe oli sairastanut silloin parisen viikkoa. Mieleen tuli kaikki, mitä tiesimme sairaudesta, eli kuukausien häkkilevot ja isot leikkaukset. Kaikki mitä tekisimme, olisi epävarmaa. Koira oli minulle niin rakas, etten voinut ajatella, että jäisimme tilaan, jossa on tehty isot leikkaukset ja koira vammautuisi mahdollisesti loppuiäkseen. Vaikka leikkaus olisi voitu tehdä heti, niin meillä ei ollut mitään takeita siitä, että se olisi noussut jaloilleen. Sairaus on todella vaikea hoidettava. Jos niiden ensimmäisten oireiden ilmaannuttua pääsee heti hoitoon, niin silloin ennuste on parempi, mutta edelleen puhutaan ennusteesta. Yhdenkään koiran kohdalla ei voida sanoa mitään varmaa ratkaisua.”

Jenna: ”Miten te etenitte siitä, kun näitte, että koiralta lähti jalat alta? Lähdittekö te saman tien eläinlääkäriin ja jäikö koira sille tielle?”

Pia: ”Koira jäi sille tielle, me olimme aika väsyneitä kaikki jo sillä kohtaa siihen kärsimykseen. Koiran kipua on todella hankalaa katsoa. Kovat kipulääkkeet eivät sopineet Ripelle, eikä se tykännyt yhtään olla eristyksessä, se kaikki aiheutti sille valtavasti stressiä. Aika nopeasti päätimme puolison kanssa, että lähdemme viimeiselle retkelle. Ja niin me teimme. Kysyin vielä eläinlääkäriltä, miten hän näkee koiran ennusteen. Lääkäri sanoi, että näyttää erittäin huonolta. Sitten me päätimme, että Rippe saa mennä.”

Jenna: ”Ja minkä ikäinen Rippe oli silloin?”

Pia: ”Rippe oli 7 vuotta ja 10 kuukautta. Se tuntui kamalan väärältä ja tuntuu tietysti edelleen. Puhumme kadotetusta lapsuudesta ja varastetusta lapsuudesta, mutta meiltä on viety sitten se elämä sieltä toisesta päästä. Olen tietysti itse osasyyllinen tähän. Kannan sitä tuskaa lopun elämääni sitä tuskaa lopun elämääni, mitä Rippe kantoi.”

Jenna: ”Syytätkö itseäsi siitä, mitä tapahtui?”

Pia: ”Syytän itseäni siitä, että en ole osannut hoitaa sitä tilannetta oikein. En osannut ottaa sitä niin vakavasti, kuin olisi pitänyt ottaa. En osannut suhtautua siihen. Tiedän, että ihmiset ovat hoitaneet koiriaan ja osa koirista selviää konservatiivisen hoidon avulla ja paranee täysin. Osa koirista selviää leikkauksen avulla. Tässä kolikossa ei ole oikeaa puolta, eli valitset miten vain, seuraus voi olla aina tällainen. Voi olla, että vaikka olisin seisonut päälläni, niin tilanne olisi päättynyt samalla tavalla. Sen, minkä halusin päättyvän, oli se kärsimys.”

Jenna: ”Oletko saanut tämän jälkeen tukea esimerkiksi kasvattajalta?”

Pia: ”Olen. Olen sanonutkin, tästä ensimmäisestä cardiganista, etten onnistunut valitsemaan vain hienoa koiraa, vaan sain myös upean kasvattajan. Olen todella kiitollinen siitä, että kasvattaja on seissyt koko ajan tässä rinnalla. 10 vuotta kestäneen rotuharrastuksen aikana myös tietämykseni näistä ongelmista on lisääntynyt valtavasti. Minulla oli kasvattajahaaveita ja osallistuin asiantuntijaluennoille ja olen kurssittanut itseäni sekä osallistunut livekoulutuksiin ja Kennelliiton asiantuntijakoulutuksiin. Tiedän, miten vähän omistajana tai kasvattajana voi tehdä siinä kohtaa, kun koira on jo olemassa. Valinnat ja teot täytyy olla jo aiemmin tehtynä. Näkemykseni kasvattajan kanssa on hyvin pitkälti sama, eli olemme mieltä siitä, että tässä rodussa tarvittaisiin muutoksia, eikä hän kasvata gorgeja enää.”

Jenna: ”Olet kirjoittanut blogiisi, että vain hetki ennen sairastumistaan Rippe kävi terveystarkastuksessa, jossa sen todettiin olevan hyvinvoiva ja erinomaisessa lihaskunnossa. Tuliko loppui sitten hyvin nopeasti?”

Pia: ”Olen kirjoittanut tuon lauseen kirjoittanut siitä syystä, että minulla on mielikuva, kuinka meille kerrotaan, että kun pidätte koiranne hyvässä lihaskunnossa sekä hoikassa kunnossa niin se riittää. Tosiasia on, että myös hyväkuntoiset koirat sairastuvat erittäin vakavasti. Silloin kun sairaus etenee näin nopeasti, kuin se meillä eteni, se on hyvin vakava ja se olisi saattanut mennä paljon tätä nopeamminkin. Ihan heti ensimmäisistä oireista lähtien oltaisiin voitu puhua siitä, että koira olisi saattanut mennä hetkessä. Tarvitaan siis muutakin kuin se, että koira on hyvässä lihaskunnossa.

Tämä kertoo ehkä myös siitä, ettemme nähneet tilanteen vakavuutta. Minulla on myös vankka mielikuva siitä, että jos me pääsisimme takaisin ajassa, saattaisin osata bongata sieltä jotain sellaista, mitä en silloin en nähnyt. Meidän keskimmäisen koiran, joka on kroonisesti kipeä sekä myös itseni vuoksi olen kouluttanut itseäni koirien kipuun liittyen. Osallistuin Fennovetin pitkille eläinten kivunhoitoa sekä kipua käsitteleville kursseille. Sen myötä voin kyllä vakuuttaa, että koirilla ei ole näyttelijänlahjoja, ne ovat oikeasti kipeitä silloin, kun ne näyttävät kipeiltä, vaikka et näkisi sitä.

Tässä päästään minun rotuni oikeasti syvään päätyyn, eli vaikka et näe siinä koirassa mitään ongelmia, koska ne ongelmat ovat tässä rodussa niin yleisiä, on silti hyvin todennäköistä, että se omakin koira saattaa olla jostakin kohdasta kipeä. Tiedetään, että osa koirista on kipeitä syntymästä hautaan saakka. Pitkä ikä voi tarkoittaa sitä, että koira elää erittäin hyvän hoidon turvin. Sitä on saatettu hoitaa alle vuoden ikäisestä yli 10-vuotiaaksi ja koira on elossa pelkästään sen takia, että sen omistaja näkee valtavasti vaivaa pitääkseen koiransa kunnossa.”

Jenna: ”Kuulostaa jotenkin hirvittävän tutulta ja sen takia itsekin puhun usein cavalierien kohdalla, että ne ovat näennäisesti terveitä koiria.”

Pia: ”Kyllä näin voi sanoa, meilläkin on omassa rodussani 90% koirista lonkkavikaisia. En tiedä onko se vähättelyä vai halutaanko uskotella, että koira pärjää terveysongelmiensa kanssa melko oireettomana tai melko hyvin, mutta tosiasiassa se ei pidä paikkaansa.”

Jenna: ”Sinulla oli kasvattajahaaveita ja ajattelit, että rupesit itse kasvattamaan tätä rotua. Mihin nämä kasvatushaaveet lopulta kariutuivat?”

Pia: ” Tämä oli sitä vaihetta, kun olin tosi innostunut, silloin kun tulin rodun piiriin. Olin ylpeä rodun PEVISAsta ja hienoista suosituksista kattavien terveystutkimusten suhteen. Omatkin koirat olivat kattavasti terveystutkittu ja se rodun luonne vei minua vielä silloin. Ripen jälkeenkin tulleet koirat ovat olleet todella kivoja luonteeltaan ja rotuun nähden meidän tyttöjen terveystulokset olivat keskimääräistä parempia.

Mutta niitä kattavasti terveystutkittuja uroksia ei sitten ollutkaan. Jos löysin sellaisen uroksen, jolla oli lonkkatulokset sekä kyynärtulokset, niin otin yhteyttä omistajiin ja yritin tiedustella, minkälaista halukkuutta olisi sitten kuvauttaa koira kattavasti. Tarjouduin kustantamaan kustannuksia, jotta saatiin niitä tuloksia ja se oli aika työläs prosessi. Sehän saattoi aina kaatua mihin vain siinä matkan varrella. Toisinaan minua onnisti ja löysin omistajia, jotka olivat myös sitä mieltä, että totta kai selätkin kuvataan.

Minun oman narttuni selässä oli lieviä muutoksia, joihin Kennelliiton asiantuntija otti kantaa häneltä sitä kysyessäni. Lähetin sähköpostia ja kysyin, miten minun kannattaa tämä asia jalostuksessa huomioida. Sain hyvät neuvot sieltä.

Ihan pienenä sivupolkuna tähän kerron, että lähetin uroksesta tiedot sekä kuvaustulokset ja kysyin, mitä mieltä Kennelliitossa ollaan. Asiantuntija vastasi, että tämä yhdistelmä on selän osalta hyvä, mutta entä nämä uroksen lonkat? Minulla oli sellainen luuppi päällä ja ajattelin, kun yhdistelmä on selkien osalta hyvä ja kaikki muutkin yhdistelivät D-lonkkaisia koiria, niin asia on ok. Tällä uroksella oli D-lonkat ja onnistuin sivuuttamaan asian siinä innostuksessa. Se olisi tiennyt minulle enemmän työmaata, jotta olisin löytänyt jostakin parempilonkkaisen uroksen ja vielä selkien olisi pitänyt olla hyvä yhdistelmä. Kävimme myös astutusreissulla, mutta narttuni jäi tyhjäksi tästä. Olimme sopineet uuden tapaamisen seuraaviin juoksuihin ja koirat olivat hyvin ihastuneita toisiinsa. Ne olivat kuitenkin ensikertalaisia asiassa, mikä ei haitannut, sillä meillä ei ollut mitään hengen hätää eikä astutuksessa oltu jäniksen selässä. Sitten alkoi kuulua huonoja uutisia. Lähisukulaisia oli sairastunut hyvin vakavasti ja menehtynyt selkäsairauksia.”

Jenna: ”Eli alkoi tulla niin sanotusti kapuloita rattaisiin.”

Pia: ”Tuli ja niitä tuli yllättävän paljon. Niissä perheistä, mistä me toivoimme uroksia, oli koettu paljon terveysongelmia. Samanaikaisesti tietämys lisääntyi ja asiantuntijatietämys lisääntyi. Alkoi syntyä ristiriitoja ja hämmästyin, miksi rotuyhdistyksen puolesta ei kiinnitetty enemmän huomiota tähän. Joskus jopa mietin sitä, että missä se yhdistys on, mihin minä kuulun ja joka kannattaa niitä kattavia terveystutkimuksia.”

Jenna: ”Miten tämä menee, eli jos kuvittelisin, että minulla olisi kotona corgi, jolla haluaisin teettää pentuja, niin mitkä ovat minimivaatimukset? Mitä tutkimuksia koiralle pitäisi tehdä pakollisena?”

Pia: ”Pakollisena täytyy tutkia silmät ja lonkat ja kyynärät. Ei selkää. Se on vapaaehtoinen tutkimus ja ja sitä on toivottu paljon pakolliseksi. Meillä on todella paljon rotuharrastajia, jotka mielellään näkisivät kattavan selkäkuvauksen lausunnon PEVISAssa. Sinne se kannattaisi viedä jo pelkästään verotuksellisista syistä, koska sitten kasvattaja voi vähentää kulut, kun ne ovat pakollisia terveystutkimuksia. Mutta aika ei ole ollut valmis ja on jopa ilmoitettu, että näillä ei ole jalostuksellisesti tai ei tiedetä mitä sieltä voitaisiin jalostaa.

Aika varhaisessa vaiheessa kuitenkin kuulin Kennelliiton luustoasiantuntijalta, että tämä on se, mitä me voisimme kokeilla. Ei ole mitään täydellisen varmoja keinoja vähentää tätä sairautta, mutta olemassa olevatkin keinot jäävät käyttämättä. Sen verran kävin Kennelliiton järjestelmässä katsomassa, että vuoden 2022 pentueista, jotka tällä hetkellä on siellä rekisteröity, vajaa yhdeksän prosenttia jalostuskoirista on kattavasti terveystutkittu. Tulos on äärettömän huono.

Paljon mainostetaan sitä, että lemmikin omistajien pitäisi kuvauttaa koiransa, mutta kun lemmikit eivät jatka sukua, niin jalostuskoira on se, jonka täytyisi olla kattavasti terveystutkittu. Myöskään markkinointilupaukset eivät täsmää. Kun ihminen, joka ei tunne rotua, menee sivustolle ja näkee, että yhdistys suosittelee koirille kattavia terveystutkimuksia, syntyy mielikuva, että tämähän on kiva yhdistys. Yhdistys tsemppaa ja tosissaan edistää koirien terveyttä. Mutta aika paljon mennään sen taakse, että pidetään käytettävissä olevia keinoja epävarmoina. Täytyisi muistaa se, ettei varmaa keinoa ole ja ei pitäisi olla varaa jättää olemassa olevia käyttämättä. Jos se olisi minusta kiinni, niin mielestäni täytyisi olla ne kattavat terveystutkimukset olemassa. Tällä hetkellä voidaan yhdistää koiria, joiden selissä saattaa olla hyvin vakavia vikoja ja vastuun näistä yhdistelmistä kantavat ne tulevat pennun omistajat.”

Jenna: ”Nyt elämme vuotta 2023. Jos sinun pitäisi valita kolme suurinta terveysongelmaa, mitä corgeilla on, niin mitkä ne olisivat?”

Pia: ”Hyvä ja vaikea kysymys. Olen aiemmin sitä mieltä, että selkä on hirvittävän vaikea asia. Se johtuu siitä, että on kaksi retrogeeniä, jotka vaikuttavat luuston kehitykseen ja siihen, kuinka matalat raajat koiralla ovat. Toinen niistä rappeuttaa corgin välilevyt jo heti ensimmäisen syntymävuoden aikana. Välilevyjen kuuluisi olla elastiset joustavat kiekot, jotka vaimentavat iskuja ja mahdollistavat liikkeen. Sen sijaan siellä on sitä rappeumaa ja se altistaa koirat tapaturmille sekä äärettömän vaikeasti ja kalliisti hoidettaville välilevytyrille ja välilevysairauksille.

Lisäksi on lonkkaongelma, lonkkaviat ovat yleistyneet rotuun niin, että meillä on yhden käden sormilla laskettava määrä terveitä koiria. 10 vuoden aikana koirien määrä on kuitenkin tuplaantunut. Vielä silloin, kun meillekin tuli ensimmäinen gorgi, niitä syntyi vuodessa vähän reilut 200 pentua, nyt määrä on noin 450 pentua. Mutta terveys ei ole kuitenkaan samassa suhteessa kehittynyt.

Tällä hetkellä ajattelen, että suurin ongelma mitä corgissa on, ovat eturaajat ja etupää. Tällä hetkellä meillä ei ole olemassa sellaisia tutkimusmenetelmiä, joilla me voitaisiin millään tapaa todentaa, että se koira on rajoiltaan terve. Meidän rotumääritelmä kertoo, että koirien raajojen tulisi olla hieman ulkonevat, mutta se hieman hyvin suhteellinen käsite, että kuka koirista sattuu saamaan hieman ulkonevat raajat.

Lonkkaviat yhdistettynä eturaajojen rakenteeseen altistavat koirat vakaville, vaikeille sekä kivuliaille nivelrikkomuutoksille. Tiedämme, että suurin osa koiran painosta on siellä etuosan päällä ja lonkkavikainen koira pyrkii siirtämään painoa etuosalle. Se tekee sen selän kautta ja raajat ovat niin lyhyet, että ne eivät kykene tarjoamaan selälle sen tarvitsemaa tukea, eivätkä myöskään sitä, että koira kykenisi askeltamaan normaalisti.”

Jenna: ”Tämä oli aika kattava vastaus. Jos bongasin oikein tästä, niin mielestäni vastasit top kolmoseen eturaajat, selän ja lonkat. Ehkä myös nivelrikon, joka syntyy näiden kaikkien yhdistelmänä.”

Pia: ”Kyllä. Koira on luotu liikkumaan ja meillä on koirarotu, jonka liikkumista vaikeuttaa se, että se koira näyttää siltä, miltä se näyttää.”

Jenna: ”Corgin alkuperäinen tarkoitus on ollut toimia maatalossa monitoimikoirana. Miten rotu on muuttunut jalostuksen myötä näistä lähtökohdista?”

Pia: ”Hyvä kysymys. Ensimmäisenä tulee mieleen koirien koko. Tavoitepaino on ollut vielä 1930-luvull uroksilla reilut 10 kiloa ja nykyään urokset saattavat painaa yli 20 kiloa. Pelkästään fyysinen olemus on muuttunut reilusti. Gorgeista näkyy edelleen se, että niitä on käytetty rottakoirina, paimenkoirina ja vahtikoirina. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus pitäisi jokaisen huomioida tänäkin päivänä, koska ne ominaisuudet tulevat hyvin vahvana esiin edelleen. Aika usein kuulee etenkin kaupunkigorgeista, että niillä on ongelmia liikkuvien kohteiden jahtaamisen kanssa. Pitäisi myös ymmärtää, että haukkuminen on koiran tapa käyttää ääntään, eikä mikään pois kitkettävä ominaisuus. Corgit käyttävät hyvin herkästi ääntään ja ovat yllättävä vahvatahtoisia edelleen. Siitäkin huolimatta, että nykyään corgit keräävät meriittinsä suurimmaksi osaksi jalostuskoirina näyttelyistä. Siinä, missä esihistorialliset paimenkoiracorgit ovat reilut 100 vuotta sitten olleet maatalon yleismies Jantusia, ei nykycorgi pärjää edes kovin korkeassa heinikossa. On hyvin vaikeaa nähdä, että koirat pärjäisivät niissä alkuperäisissä tehtävissä, vaikka niiden tulisi pärjätä. Eivät ne pärjää enää tällä luustolla ja rakenteella, se on mennyt ihan liian raskaaksi.”

Jenna: ”Jos laitetttaisiin tällainen näyttelycorgi isolla turkilla nyt sinne maatilalle, niin pärjäisikö se siellä siinä tehtävässä, mihin se on alun perin tarkoitettu?”

Pia: ”Jos niiden tulisi olla juuri näitä yleismies Jantusia, niin luulen, että aika monella olisi haasteita. Ne haasteet syntyisivät terveyden puolesta. Monesta paimenkoiraroduista sanotaan, että osa niistä on terveempiä sen vuoksi, että niillä koirilla on edelleen alkuperäisiä työtehtäviä. Corgilla ei enää ole.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että yritetään tehdä salonkikelpoista koiraa työkoirasta, eikä ole ehkä onnistuttu siinä kauhean hyvin. Corgit ovat todella kivoja luonteeltaan, sitä en kiellä ja ne ovat kivoja perhekoiria. Ne ovat varustettu hyvällä hermorakenteella ja tulevat hyvin toimeen lasten sekä erilaisten häiriöiden kanssa. Valitettavan usein kuulee nykyään, että jos Corgille haetaan esimerkiksi uutta kotia, niin ilmoituksessa saattaa lukea, että ei muita koiria ja eikä lapsia. Mikä pahinta, tällaisella koiralla on sitten saatettu teettää pennut. Jos koira ei kestä perhe-elämää, niin onko se perhekoira? Meillä on aika paljon sellaisia kasvattajia, joilla nämä koirat ovat takapihalla pienissä tarhoissa ja ne elävät siellä suurin piirtein keskenään. Tietysti ne saavat ruokaa ja juomaa. Sitten ne pääsevät synnyttämään ja hoitamaan pentujaan saman katon alle muun perheen kanssa ja tämä on se kohta, kun ne ovat perhekoiria. Näyttelyiden osalta tiedetään, että se heikentää käyttö- ja luonneominaisuuksia ja kyllä siinä vähän on tallaista nähtävissä.”

Jenna: ”Tuntuu näin ulkopuolisen korvin ihan järkyttävältä, että samaan aikaan rodun suosio on kasvanut, vaikka kaikki tämä on tiedossa. Onko se tiedossa yleisesti, sinulla ainakin?”

Pia: ”Minulla on kyllä tiedossa ja se johtuu siitä, että olen istunut asiantuntijaluennoilla ja tullut Helsinkiin ja viettänyt viikonloppuja täällä sekä ollut Kennelliiton koulutettavana. Jos olisin pelkästään rotuyhdistyksen tietojen varassa, niin minulla ei olisi tällaista näkemystä. Tietenkin tähän vaikuttaa myös se, että meidän koirat ovat sairastaneet. Luulen, että jos on niin onnekas, että omistaa useita corgeja ja kukaan niistä ei sairasta, niin voi olla haastavaa uskoa, onko tämä totta. Todella harvat, että mitä meilläkin pentuun tai tähän rotuun tutustujia kävi, niin yksikään ei ymmärtänyt jalostustietojärjestelmän päälle. Yksikään ei tiennyt, mitä ne luvut siellä tarkoittavat.

Edelleenkään meille ei myöskään kerrota, että brakykefaalisilla roduilla alkaa olla haasteita. Sinun oma rotusi on varmaan sellainen, että siitä aletaan jo tietää ongelmat. Mutta edelleen kuulen, että onpas söpöt töppötassut ja ihmiset eivät vielä tiedä sitä, kuinka paljon kärsimystä sinne söpöihin töppötassuihin liittyy.”

Jenna: ”Kyllä todella monet rodut maksavat kovaa hintaa tästä söpöydestä.”

Pia: ”Eikä pelkästään rodut, koiran sairaus ei ole koskaan pelkästään sen koiran sairaus, vaan siinä sairastuu myös ihminen. Se huoli ja suru vie siitä koiran omistamisesta ja lemmikin omistajuudesta iloa. Sitä surua väkisin kokee koiran kivun kanssa, joten se on aina koko perheen ongelma.”

Jenna: ”Jos sinulla olisi valtaa vaikuttaa siihen millaiselta corgien kasvattaminen näyttäisi tulevaisuudessa, niin kasvatettaisiinko meillä enää tällaista kehityshäiriöistä koirarotua?”

Pia: ”On ollut hetkiä, jolloin olen ajattelut, että koirien kannalta olisi varmaan helpompaa, jos me ei kasvatettaisi tätä rotua. Kennelliitolla on omat roturisteytysprojektinsa. Minun oma viimeinen suunnitelma oli nimenomaan risteyttää. Se ei tietenkään olisi ollut virallinen roturisteytys, mutta missään tapauksessa en olisi enää teettänyt puhdasrotuista gorginpentuetta.

Jollakin tapaa sitä ongelmia tuottavan retrogeenin vaikutusta täytyisi saada laimennettua ja roturisteytys tietysti tarjoaa siihen välineitä. Siinäkin on omat ongelmansa etenkin corgirotujen osalta, koska se ongelmia tuottavan retrogeenin vaikutus on hyvin vahva tässä rodussa. Samalla, kun saataisiin sitä ongelmaa tuottavaa retrogeeniä laimennettua, niin koirien raajojen pituus paranisi.

Otin mukaan asiantuntijalausunnon asiasta, jonka luen ihan paperista. Eli: "Nopein tie ääripiirteiden aiheuttamien ongelmien poistamiseen on yksinkertaisesti purkaa nämä piirteet roduista pois. Rakenneominaisuudet ovat voimakkaasti periytyviä, joten niiden jalostaminen on nopeaa, varsinkin, jos jalostukseen ollaan valmiita tarvittaessa käyttämään myös sukulaisrotujen koiria. Tämä olisi pidemmän päälle myös harrastajille kaikkein edullisimmaksi tuleva tie." Tämä on jalostusasiantuntija Katariina Mäen ajatus tästä, enkä voisi olla vähempää samaa mieltä.

Se ajatus siitä, että kaikki säilyy tällaisenaan ennallaan ja yhä edelleen hyvin harvat koirat saavat ne kattavat terveystulokset tuntuu minusta todella vastenmieliseltä. En haluaisi olla ainakaan näkemässä, että näin kävisi. Todella toivon, että näihin asioihin puututaan, mutta en odota, että se tapahtuisi sieltä rotuyhteisön sisältä, vaan odotan että se tulee ulkopuolelta. Silloin, kun olet innoissasi ja todella rakastat sitä rotua, sitä menee vähän sellaiseen tilaan, ettei usko ongelmien olevan niin suuria. Siinä tilassa on mahdoton nähdä kokonaiskuvaa koiran kannalta ja me emme ymmärrä sitä kärsimystä, jota me tuotamme koiralle.”

Jenna: ”Millaista vastustusta olet kokenut, kun olet yrittänyt tuoda julki näitä rodun haasteita?”

Pia: Luulen kyllä, että monikaan ei tykkää siitä, kerron avoimesti. Minulla on verkossa omalla kennelnimellä blogi nimeltään Hallahukan kennel ja tällä hetkellä suosituimmat kirjoitukset liittyvät välilevytyriin sekä nivelongelmiin. Siitä voi päätellä, että pitäisikö niistä puhua vähän avoimemmin jossain muuallakin.”

Jenna: ”Kuulostaa hirveän tutulta, koska minunkin kotisivuillani suosituimmat blogipostaukset liittyvät nimenomaan cavalierien terveyteen. Jos voisit palata ajassa taaksepäin siihen Piaan, joka vasta hankkii sitä corgia ja oli innoissaan uudesta koiraroduista, mitä haluaisit sanoa sille naiselle?

Pia: ”Oikeastaan ehkä sanoisin, että minun täytyisi miettiä tätä asiaa sen koiran kannalta. Olin ollut pitkään ilman koiraa ja rakastin jo pelkästään ajatusta siitä, että saan koiran. Olisin rakastanut mitä tahansa koiraa. Olisin ainakin yrittänyt sanoa sille Pialle, että katso sitä asiaa koiran kannalta ja katso sitä miltä se näyttää. Tämä oli se mitä en silloin nähnyt. Jos katsomme esimerkiksi koirapuistossa, miten ne normaaliraajaiset koirat normaalilla pituudella liikkuvat. Ja miten liikkuvat sellaiset koirat, jotka ovat rakenteeltaan sopusuhtaisia verrattuna siihen, miten se meidän corgi liikkuu. Sehän liikkuu aika eri tavalla ja siinä liikkeessä ei pitäisi näkyä ihan niin suurta eroa.”

Jenna: ”Jos mietit tällaisia hard core-corgiharrastajia, niin ymmärretäänkö niissä corgipiireissä nämä ongelmat samalla tasolla kuin sinä ymmärrät?”

Pia: ”Varmasti ymmärretään ja varmasti ymmärretään paremminkin, koska minähän en ole mikään asiantuntija tai enemmänkin olen kokemusasiantuntija. Minulla on sellainen mielikuva, että tämmöisten hard core-kasvattajien voi olla hyvin vaikeaa kertoa niistä ongelmista avoimesti.”

Jenna: ”Mistä se johtuu?”

Pia: ”Se on kysymys, mihin minulla ei ole suoraa vastausta, mutta jostakin syystä tässä rotuyhteisössä ei ole päästy kiinni semmoiseen avoimuuteen, että kerrottaisiin rehellisesti. On paljon semmoisia ristiriitakonflikteja, että me markkinoimme tätä rotua perusterveenä, mutta siitä huolimatta koirille täytyisi teettä aika mittava määrä terveystutkimuksia. Miksi niitä pitää teettää, jos koira ovat niin terveitä? Jos haluaa pitää kiinni ajatuksesta, että corgi on terve rotu, niin kyllä siinä täytyy olla jollain sellaisella tavalla rodussa kiinni, jota minä en pysty enää tavoittamaan. Olen itsekin toistanut näitä asioita rotuyhteisössä. Rotuyhteisössä vankistetaan sitä mielikuvaa, että koirat pärjäävät ja kyllä ne E-lonkkaisetkin pärjäävät ihan hyvin. Ja koira on muutakin kuin terveystulokset. Mutta missään rodussa ei rodun terveyttä ole kyetty nostamaan ilman, että olisi huomioitu nämä terveystulokset, eli ne terveystulokset ovat ihan äärettömän tärkeitä. Se on ehkä saatu perintönä. Meillä on nähtävissä nytkin se, että jos tulee uusia kasvattajia ja heillä ei ole tällaista vanhaa mentoria, niin he saattavat suhtautua paljon myönteisemmin ja avoimemmin terveystutkimuksiin.”

Jenna: ”Tuo on todella totta ja sehän menee usein noin, että juuri tällainen vanhan liiton mentori opettaa kaiken jollekin nuoremmalle, joka ei välttämättä kyseenalaista siinä välissä sitä ollenkaan.”

Pia: ”Kyllä ja ei kyseenalaista, koska täytyisi olla hattu kourassa nöyränä ja ottaa ne vastaan ne mitä tiedot mitä saa sieltä. Mutta usein jää huomaamatta sellainen asia, että se kokemus voi tarkoittaakin sitä, ettei tietoa ei ole päivitetty tähän päivään lainkaan. Se on vanhentunutta ja siellä on paljon tällaista johtajuusasetelmaa esillä. Se mielestäni heijastelee siihen, ettemme ymmärrä esimerkiksi koiran kipua ja sitä, ettei se kipu ei ole vain kipu nivelessä, vaan se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koiraan ja koiran käytökseen. Monien aggressioiden tai käytösongelmien taustalla ei ole ylipäätään se, että se koira on tahallaan hankala tai että se pomottaisi sinua, vaan siellä on paljon tämmöiset yksinkertaisemmat syyt. Hirvittävän usein se syy on kipu.”

Jenna: ”Sinulla on nyt kotona kaksi corgia. Tuleeko enää kolmatta corgia?”

Pia: ”Ei koskaan enää tule corginpentua meidän perheeseen. Olemme keskustelleet, että jos tulee sellainen tilanne, että joku corgi tarvitsee uuden kodin, niin kodintarvitsijan rotua ei ole määritelty etukäteen. Sellaisessa tilanteessa voisi olla vielä gorgi mukana. Mutta missään tapauksessa en halua omalla ostopäätökselläni enää olla tukemassa minkäänlaista anatomisia poikkeavuuksia tai liioiteltuja piirteitä sisältävä rodun jalostusta.”

Jenna: ”Ymmärrän tämän poikkeuksellisen hyvin.”

Pia: ”Pientä seulaa on jo tehty ja katseltu ja kiinnitän tavattoman paljon huomiota jalostustietojärjestelmässä siihen, minkä verran koiria tutkitaan ja kuinka suuret ne tutkimusprosentit ovat. Tietysti se järjestelmä on itsessään minulle nyt tuttu ja tiedän jo, että ne tulokset mitä näen eivät ole kaikki siinä. Asetuksista vaihtamalla pystyy saamaan sellaista tietoa, mikä ei ole siinä heti suoraan näkyvissä. Tämäkin on muuten sellainen juttu, mitä ei varmasti satunnainen järjestelmässä vieraileva voi millään tietää. Eli se on oletusnäkymä mitä me nähdään ja siinä oletusnäkymässä kaikki kasvattajat vaikuttavat yhtä vastuullisilta.

Tiedän, että molemmista rotumuunnoksista löytyy kasvattajia, jotka tässä vaikeassa tilanteessa mikä rodulla yrittävät tehdä parhaansa. Jos se corgi täytyy saada, niin vaikka niitä vastuullisia kattavasti terveystutkittuja yhdistelmiä on vielä toistaiseksi aika vähän, niin muunlaisesta ei corgia kannata ottaa. Muuten kantaa sellaistakin osaa vastuusta, joka kuuluisi sille kasvattajalle.”

Jenna: ”Jos ihmisellä on kauhea corgikuume ja hän corgikuumeessaan katselee kuvia söpöistä pienistä pennuista ja esimerkiksi kuningatar Elisabethin koirista, mitä haluaisit sanoa tällaiselle ihmiselle?”

Pia: ”Ensinnäkin Elisabethista täytyy sanoa, että hänen hovissaan oli kyllä myös monirotuisia koiria. Elisabethille nostan hattua siitä. Minun mielestäni liian vähän kiinnitetään huomiota siihen, että hovissa ei oltukaan ihan niin tarkkoja siitä rodusta.

Mutta tämä on vaikea kysymys. En tällä hetkellä pysty suosittelemaan tätä rotua kenellekään. Tämä on minun surullinen päätökseni, sillä tilanne tällä hetkellä näiden koirien osalta on niin haastava. Jos on mahdollista ottaa jokin muu rotu, joka on hieman normaalirakenteisempi kuin tämä niin kannattaa ottaa se. Jos gorgi on aivan välttämätön ja pakko saada, niin sitten täytyy yrittää tehdä lujasti töitä siinä, että kyselee kasvattajasuosituksia ja tutustuu suvun koiriin, sillä ongelmat periytyvät.”

Jenna: ”Mikä tuo lohtua sinulle lohtua kaiken tämän jälkeen?”

Pia: ”Eniten tuo lohtua tieto. Tänä päivänä tietoa on aivan eri tavalla saatavilla kuin aiemmin. Olen ollut hyvin kiitollinen siitä, että esimerkiksi jalostusasiantuntija Katariina Mäen sivulta löytyy useita asiantuntija-artikkeleita, jotka on kirjoitettu siten, että ihan tavallinenkin ihminen saa niistä paljon irti.

Sen lisäksi Kennelliitto on luvannut kiristää toimia ja edistää enemmän terveyttä. Kun muutokset tulevat viranomaistaholta, ne koskettavat kaikkia ja tulevat kaikille voimaan. Kaikkien täytyy mukautua siihen. Tämä on hyvä asia, koska muutoksia on joskus hirvittävän vaikeaa saada aikaan millään muulla tavalla.

Ehkä suurimpana asiana ovat nuoret ihmiset. Näen heidät todella paljon fiksumpina ja he näkevät maailman uusin silmin. Myös se, etteivät nuoret ole samalla tapaa kiinni tuollaisessa historiassa ja ylipäätään ulkomuotoon liittyvät arvot ovat erilaiset. Tähän väliin minulla on lunttilappu nuoren naisen meidän epäviralliseen roturyhmään kirjoittamasta lauseesta, minkä edessä mykistyin ja liikutuin täysin. Luen tämän. Mihin tarvitsemme jo lähtökohdiltaan kasvuhäiriöistä rotua vuonna 2022, kun tiedämme sen altistavan kärsimykselle? Tämä oli oikea kultareunus pilvessä, että joku tietää jo nuorena sen, mitä me emme ole osanneet tai ymmärtäneet ja minkä olen oppinut vasta nyt. Tämä tuo minulle lohtua.”

Jenna: ”Hieno kiteytys. Tässä oli niin painavaa asiaa, että tämän jälkeen on hyvä ottaa happihyppely siinä mielessä, että tehdään tähän loppuun vielä sanaleikki. Sanon sinulle nyt muutamia sanoja ja saat vastata niin nopeasti, kun keksit, mitä sinulle tulee mieleen näistä. Ensimmäinen sana on valio?”

Pia: ”Maito.”

Jenna: ”Terveyskysely?”

Pia: ”Vastaan.”

Jenna: ”Facebook?”

Pia: ”Liikaa, liikaa kaikkea.”

Jenna: ”Vakuutus?”

Pia: ”Kallista.”

Jenna: ”Vastuullisuus?”

Pia: ”Kallista.”

Jenna: ”Metsä?”

Pia: ”Lepo.”

Jenna: ”Maavara?”

Pia: ”Puuttuu.”

Jenna: ”Kipu?”

Pia: ”Voi mitä tähän sanoisin?”

Jenna: ”Tämä kertoi jo ihan riittävästi. Otetaan vielä kaksi, eli tieto?”

Pia: ”Tärkeää.”

Jenna: ”Rakenne.”

Pia: ”Tärkeää.”