Millainen koira on australianlabradoodle? Margariitta Kariola ja hänen puolisonsa kuvittelivat hankkivansa elämänsä koiran. Koiran, jonka piti soveltua niin vaellusretkille kuin terapiatyöhön. Lopulta kotiin päätyi kroonisesti sairas pentu, joka oksensi jo ensimmäisellä automatkallaan. Miksi ihminen maksaa tuhansia euroja design-koirasta, jonka pennuttamisesta ja sterilisaatiosta päättää kasvattaja?
Australianlabradoodle on 2020-luvun trendikoira, jota markkinoidaan hypoallergisena rotuna, joka sopii lapsiperheille kaupunkiin. Kun kohderyhmä pitää sisällään työssäkäyviä ja koulutettuja ihmisiä, kasvattajat hilaavat hinnat kaakkoon. Ei ole poikkeuksellista, että australianlabradoodlen pennuista maksetaan useita tuhansia euroja. Mitä vähemmän saatavuutta, sitä pidemmäksi pentujonot kasvavat. Tässä Koira haudauttuna -jaksossa kuulet, mikä on suosion hinta.
– Halusimme perhekoiran. Emme tienneet, mitä meidän olisi pitänyt kysyä. Uskoimme siihen, mitä luvattiin, Kariola kertoo jakson alussa.
Lopulta kotiin saapui pentu, josta kasvoi monisairas koira. Sen kanssa eläinlääkäriasemat ovat tulleet tutuiksi.
Australianlabradoodle on brändätty perhekoiraksi
Australianlabradoodle on Suomessa Kennelliiton näkökulmasta monirotuinen koira, jota ei rekisteröidä niin sanottuna virallisena rotuna. Koiria kasvatetaan ja markkinoidaan silti rodunomaisesti – korkeilla hinnoilla ja suurilla lupauksilla. Moni hairahtaa suloiseen ja suosittuun koiraan, jonka turkinhoito ei ole niin helppoa kuin kuvitellaan. Samaan aikaan uusia kasvattajia ilmestyy markkinoille kuin sieniä sateella. Käytännössä pentubisnes pyörii ilman tarkkaa valvontaa. Joillekin australianlabradoodlepentujen myyminen on liiketoimintaa osakeyhtiön alla.
– Kun menimme kasvattajalle, kaikki näytti hyvältä. Vasta myöhemmin aloin laskea, kuinka paljon siellä oli koiria. En silloin tajunnut, että tämä muistuttaa enemmän pentutehdasta kuin vastuullista kasvatusta, Kariola sanoo.
Millaista on, kun omalla koiralla todetaan tulehduksellinen suolistosairaus, ruoka-aineallergioita, krooninen närästys, atooppinen iho ja sydämen sivuääni? Onko australinlabradoodle niin hyvä koira kuin myyjät antavat ymmärtää?
Jakson aikana kuulet, miksi kasvattajat vaativat koirien leikkausta nuorella iällä. Miksi osa kasvattajista ei kerro omaa nimeään edes kotisivuillaan?
Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi tästä ja kuuntele koko jakso Spotifyssa!
Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]
Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]
Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely. Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000. Sunnuntaina 7. joulukuuta […]