Tätä ei käsitelty oikeudessa – Sahalahden kasvattaja piti kymmeniä koiria vapaana myös seurakunnan entisellä rippileirisaarella
Lokakuun 1. päivänä 2025 Spotifyssa julkaistu Koira haudattuna -podcastin jakso käsittelee jälleen Sahalahden paljon puhuttaneita koiria. Tarinan jatko-osassa kuulet valvontaeläinlääkäreiden viime vuosien havainnoista sekä siitä, millaista oli seurata asian käsittelyä oikeudessa. Samalla selviää, mikä sai toimittajan hyppäämään veneen kyytiin Tampereen Näsijärvelläja suuntaamaan kohti Tampereen seurakuntayhtymän omistamaa saarta.
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomionsa epäillystä eläinsuojelurikoksesta 25. syyskuuta. Siinä todetaan, että Sahalahdella koiria kasvattanut nainen on syyllistynyt eläinsuojelurikokseen teonkuvauksen mukaisesti, mutta näyttämättä jää eläimille aiheutuneen kärsimystä tai kipua likaisuudesta sekä pihamaan vaarallisista rojuista ja rakenteista. Samoin näyttämättä jää riittävien makuupaikkojen puute ja sen haitallinen vaikutus eläimiin.
Nainen tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänelle määrättiin eläintenpitokielto 24. syyskuuta 2027 saakka. Syyte miestä vastaan hylätään. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siitä voi siis valittaa.
Mutta mitä oikeudessa todella kuultiin? Entä mitä jätettiin kertomatta? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet tapauksesta täysin uutta tietoa ja sen, mitä tontilla viime vuosien aikana tapahtui. Samalla selviää, miten kaikkeen liittyy Kulkkilan Isosaari Teiskon Paarlahdessa.
Kaikkea ei kerrottu
Kasvattajanainen vakuutti toimineensa vastuullisesti, mutta valvontaeläinlääkäreiden tarkastuskertomukset antavat asiasta täysin toisenlaisen kuvan. Siitä huolimatta puolustuksen näkemys oli, että kasvattaja olisi tehnyt yhteistyötä valvontaeläinlääkäreiden kanssa ja parantanut toimintaansa huomautusten myötä. Viranomaiset olivat kuulemma tehneet tarkastuksia lähinnä huonon sään aikana, mikä selitti koirien likaisuuden. Salissa kuultiin myös siitä, että kaivaminen olisi rotutyypillistä käytöstä juuri kultaisillenoutajille. Kasvattajanainen oli siis näkemyksensä mukaan koko ajan pyrkinyt toimimaan vastuullisesti.
Kun naiselta kysyttiin, milloin hän oli muuttanut Sahalahteen ja aloittanut koirien kasvattamisen, muistikuvat olivat hämärän peitossa. Hän ei muistanut, milloin tai miten koirat tulivat hänelle. Siitäkään hän ei ollut varma, milloin kävi Kennelliiton kasvattajakurssin. Samaan aikaan kun nainen vakuutteli toimintansa kestävän päivänvaloa, toisella puolella salia istunut mies – siis asian toinen vastaaja – räpläsi puhelintaan. Hänen vastauksensa asioihin olivat tasoa:
”Ei mulla mitään koiria ole ollut.” ”Osoite on mun.” ”Aivan sama, ei ole paljon eläimiä ollut.” ”Ei mua kiinnosta toisten koirat.” ”En mä tiedä koirista mitään, kun ei ne ole mun.” ”Ei toisten koirien maitohampaat kiinnosta.”
Mitä Sahalahdessa tapahtui kesän 2022 jälkeen?
Marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2022 valvontaeläinlääkärit tekivät kasvattajan luo jälleen pari visiittiä. Ensimmäisen käynnin myötä 30. marraskuuta haluttiin selvittää, oliko kasvattaja noudattanut hänelle aiemmin annettuja määräyksiä. Edellinen käynti oli tehty kesäkuun lopussa. Silloin naiselle annettiin päätös, jonka perusteella koirien pitopaikassa olevat vaaraa aiheuttavat rojut tulee siivota, laihojen koirien ruokintaa täytyy tehostaa, erään koiran ylimääräiset maitohampaat poistaa ja niin edelleen.
Vuoden loppumetreillä valvontaeläinlääkäreitä tuli etupihalla vastaan yli kymmenen kultaisennoutajan pentua, kaksi aikuista narttua ja neljä takkuista pomeriania. Koirat olivat silminnähden likaisia ja märkiä. Erityisesti pennut haisivat ulosteelle ja virtsalle. Kaikki eläimet olivat hermostuneita, ne haukkuivat ja olivat ylivirittyneessä tilassa. Osa oli vaisuja, osa erittäin arkoja. Jotkut pennuista olivat normaalia pienempiä ja laihempia, suorastaan rääpäleitä.
Pihapiirissä oli edelleen koirien pitopaikkaan sopimatonta ja potentiaalisesti vaarallista rojua. Sitä samaa tavaraa, joka oli tuttua jo edellisiltä käynneiltä. Takapihalla eläinlääkäreitä odotti noin kahdeksan aikuista kultaistanoutajaa, jotka olivat nekin märkiä ja pahanhajuisia. Tarkastuskertomuksen mukaan näitä koiria ei kuitenkaan voitu tarkistaa tarkastajien ja koirien turvallisuuden varmistamiseksi.
Useita koiria huostaanotettiin
Kasvattaja, jota kutsun Koira haudattuna -podcastissa Leilaksi, ei ollut paikalla. Ei ollut myöskään kiinteistön omistaja, jota kutsun Matiksi. Leilaa kyllä tavoiteltiin useaan otteeseen puhelimitse ja tekstiviestein, mutta häntä ei saatu kiinni. Matti saatiin, mutta hän ei halunnut tulla paikalle. Ei siitäkään huolimatta, vaikka hänelle kerrottiin mahdollisesta portin ja etuoven murtamisesta, mikäli ketään ei saada paikalle. Matille yritettiin soittaa myös myöhemmin, mutta puhelu meni suoraan vastaajaan.
Niinpä se oli virkavalta, joka myöhemmin avasi pihaportin. Peremmällä havaittiin suuri kasa virtsasta ja ulosteesta likaantuneita sanomalehtiä. Pienet koirat pakenivat talon kivijalkaan. Kaikkia ei saatu enää myöhemmin kiinni. Kun poliisit mursivat etuoven, vastaan tullut näky oli lohduton. Koska tilanne oli kriittinen, 21 koiraa etupihalta vietiin pitopaikasta ja niille järjestettiin tilapäinen hoito viiden vuorokauden ajaksi. Samalla todettiin, että eläinlääkäri harkitsee koiranpentujen ja niiden emien myymistä huutokaupalla tai käyvästä hinnasta tilapäisen hoitojakson päätyttyä.
Rapistuneen omakotitalon oven eteen jätettiin eläinsuojelupäätös valitusosoitteineen.
Tarkastuskertomuksessa tilanteesta kerrotaan muun muassa näin:
”Asianosaisen välinpitämättömyyttä asiaa kohtaan kuvastaa myös se, että hän ei vastaa yhteydenottopyyntöihin ja jatkaa toimintaansa eläimille vaarallisissa pito-olosuhteissa laiminlyöden jopa pienten pentujen asiallisen hoidon käynnillä saatujen havaintojen perusteella. Koirien likaisuus, paha haju sekä märkyys ovat todiste siitä, että eläinten olosuhteet eivät ole eläinsuojelulain minimivaatimusten tasolla. Jatkuva altistuminen esimerkiksi ulosteelle ja virtsalle ja kosteudelle yleensä voivat aiheuttaa sisäloisien leviämistä, ihosairauksia ja yhdistettynä kylmiin ulko-olosuhteisiin märkyys aiheuttaa palelua ja sitä kautta tarpeetonta kärsimystä. Näiden seikkojen vuoksi ja koska asianosaiseen ei ole saatu yhteyttä, on välttämätöntä järjestää koiranpennuille tilapäistä hoitoa. Tilapäinen hoito on tarkoituksenmukaista, jotta asianosaista saadaan kuultua havaituista puutteista ennen pysyvän koiranpentuja koskevan päätöksen tekoa ja olosuhteet sekä muiden koirien kunto ja vointi voidaan tarkastaa asianosaisen läsnä ollessa.”
Liity tilaajaksi ja kuuntele uusi Koira haudattuna -jakso Spotifyssa. Saat kaikki jaksot kuunneltavaksesi edullisesti 2,99€/kk.
Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]
Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]
Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely. Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000. Sunnuntaina 7. joulukuuta […]