Tänä viikonloppuna Helsingissä järjestetään perinteikkäät Koiramessut, joissa juhlitaan rotukoirien valtavaa kirjoa. Samalla unohdetaan, millä hinnalla se on saavutettu.
On taas se aika vuodesta, kun Helsingin Messukeskus täyttyy jakkupukuisista ihmisistä, jotka noukkivat hauvojen pökäleitä pussiin betonilattialta. Koiramessut on Suomen suurin kaupallinen koiratapahtuma ja samalla oleellinen osa Kennelliiton varainhankintaa. Toki jos aatteellisen yhdistyksen viestintäosastosta kysytään, kyseessä on koko perheen hyvän mielen tapahtuma, jossa palkitaan sankarikoiria, esitellään 345 erilaista koirarotua ja palkitaan rotunsa parhaat edustajat. Mutta nyt ei kysytä liiton mielipidettä, nyt mennään asiaan.
Kapeiden rotumääritelmien varaan rakennetut koiranäyttelyt eivät edistä koirien hyvinvointia kuin kaunopuheissa. Yhdenkään koiran lajityypilliseen käytökseen ei lukeudu näyttelykehässä pörrääminen halleissa, joiden nurkissa pyörii viikonlopun aikana palttiarallaa 14 000 koiraa ja vielä enemmän ihmisiä. Kuten jo Asian ytimessä -ohjelmassa vuonna 2023 totesin, moni hännänvispaaja lähtisi mieluummin metsään haistelemaan kuin ulkomuototuomarin kopeloitavaksi.
Parhaimmillaan Koiramessut on esimerkki tapahtumasta, jossa voi saada uusia ystäviä, nähdä esimerkillisesti käyttäytyviä koirakoita ja todistaa aplodien arvoisia suorituksia. Töitä on silti tehtävänä niin kauan kuin koiria arvostellaan enemmän ulkonäön kuin terveyden, luonteen tai käyttöominaisuuksien perusteella.
Meitä ihmisiä vaivaa usein kyvyttömyys katsoa menneeseen. Kun koiranäyttelyt kehitettiin, perinnöllisyystiede, genetiikka tai eläinten oikeudet eivät vielä kuuluneet kenenkään sanavarastoon. Kukaan ei pohtinut, onko eettisesti oikein laittaa koira taistelemaan härkää vastaan ja lyödä vetoa siitä, kumpi selviää hengissä. Eläinkokeitakin suoritettiin ilman nukutusta ja kipulääkintää. Se oli ajankuva.
Vanhat ajatusmallit ja perinteet näkyvät yhä 2020-luvun globaalissa rotukoiramaailmassa, jossa optimaalista säkäkorkeutta etsitään viivoittimen kanssa. Tällaista kulttuuria ei muutama hyvinvointivalvoja tai BOAS-testi muuta. Koiranäyttelyt rakenteineen ja arvoineen ovat jämähtäneet aikaan, jota ei enää ole. Ulkonäkökeskeinen rodun jalostus pohjaa standardeihin, jossa satunnaisten henkilöiden mielipiteet ja esteettiset ihanteet kiilaavat terveyden edelle. Koiria arvioidaan kuin taide-esineitä, vaikka vain toinen näistä vaihtoehdoista elää, tuntee ja hengittää.
Luetaan hetki historiaa. Koiran ja ihmisen yhteinen taival alkoi nykyisten arvioiden mukaan joskus yli 30 000 vuotta sitten. Seiskarinkoirakerhon jalostusvastaava ja toimittaja Juha Rosenqvist muistuttaa Koira haudattuna -podcastin jaksossa siitä, että alkukoira eli ihmisen rinnalla vähintään 20 000 vuotta. Kymmeniä tuhansia vuosia elivät myös käyttötyyppien mukaan jalostetut koirat. Niin sanottuja rotukoiria on siis ollut olemassa vasta noin 150 vuoden ajan. ”Se on koiran kehityshistoriassa muutama promille, siis olemattoman lyhyt aika”, Rosenqvist toteaa.
Matkustetaan tässä välissä löytöretkien ja Darwinin aikaan. Maailman ensimmäinen koiranäyttely järjestettiin karjankasvattajien kirvoittamana Englannin Newcastlessa vuonna 1859. Luokkayhteiskunnassa elettiin teollisen vallankumouksen aikaa, jolloin nykymuotoinen moderni koiran jalostus sai alkunsa. Ihanne massatuotannosta, identtisistä tuotteista ja kategorisoinnista pesiytyi myös yläluokkaisiin koirapiireihin. Rodunmukaisuudesta ja näyttelymenestyksestä tuli tavoiteltavia ihanteita.
Kun koirien ominaisuuksista tehtiin arvioitavia ja mitattavia, etäännyttiin niin sanotun maatiaiskannan käyttökoirapopulaatiosta ja siirryttiin rotuopin mukaiseen jalostamiseen. Siinä suosittiin samansukuisuutta ja puhdasta verta. Parhaiden yksilöiden sukutauluja korostettiin, aivan kuten kuninkaallisten keskuudessa. Kilpailuhenkisyys ja voittaminen oli keskiössä. Korruptio kukoisti näyttelykehien laitamilla.
Viktoriaanisen ajan tieteentekijät ja yhteiskunnalliset vaikuttajat olivat pääsääntöisesti miehiä. Patriarkaalisuus tarkoitti koiraharrastuksen kohdalla sitä, että kennelklubit olivat alkujaan lähinnä herraseuroja. Näissä pienissä hyvä veli -kerhoissa keksittiin ensimmäisiä rotukuvauksia, jotka saivat alkunsa muutaman ihmisen mielipiteistä. Kasvattajien erimielisyydet ratkaistiin monesti erilaisilla varianteilla, jotka saattoivat liittyä esimerkiksi turkin pituuteen tai väriin. Kuulostaa hämmästyttävän tutulta.
Nyt tämä ”jokaiselle jotakin” -ajattelu on johtanut siihen, että kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI on tänä päivänä hyväksynyt 360 rotua. Niistä valtaosa on esimerkiksi tämän kolmen vuoden takaisen tutkimuksen mukaan geneettisesti niin sisäsiittoisia, että niiden vanhemmat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan kuin sisarukset. Professorit, tutkijat ja eläinlääkärit jo tietävätkin sen, mitä fanaattiset rotukoirafanit eivät millään tahdo uskoa.
Parhaat ystävämme kärsivät vakavista terveysongelmista, jotka me ihmiset olemme niille omalla itsekkyydellämme aiheuttaneet. Vaikka maailma on pullollaan kodittomia koiria jokaiseen makuun, tänne tuotetaan jatkuvasti lisää uusia rotuvariantteja ja pentuja, joita trokataan eteenpäin kovaan hintaan. Onko siinä edes mitään mieltä, että koiria voi kasvattaa kuka tahansa?
Harva pysähtyy miettimään, mihin me tarvitsemme satoja erilaisia koirarotuja ja niiden hybridejä. Miksi janoamme kotisohvillemme koiria, joiden pikkuaivoille ei ole tarpeeksi tilaa ja koiria, jotka eivät kykene kävelemään rappusia pitkin? Mihin kaipaamme minihuskya tai pientä amerikanpaimenkoiraa? Erilaisuuden tavoitteluun ja itseilmaisuun, toteaisi kulttuurintutkija tässä kohtaa. Tosiasiassa on harhaa kuvitella, että esimerkiksi mopsien tai ranskanbulldoggien väliset luonne-erot olisivat yhtä merkittäviä kuin vaikka suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan.
Modernit ”viralliset” koirarodut ovat kuin loputon valikoima erilaisia Barbie-nukkeja. Hahmo eli tässä tapauksessa laji on koko ajan sama, mutta vain tyyli vaihtuu. Toiset haluavat leikkiä blondeilla, toiset bruneteilla, jotkut punapäillä. Värillä on väliä, kuten Suomen villakoirakerhossa hyvin tiedetään.
Jos oikeasti haluaisimme edistää ihmisen parhaan ystävän hyvinvointia, meidän pitäisi räjäyttää koko rotukoiramaailma atomeiksi, päivittää käsityksemme koirista ja aloittaa ihan alusta. Palata aikaan, jolloin koiria jalostettiin sen mukaan, sopivatko ne tehtäväänsä. Tärkeintä oli, osasiko koira paimentaa lampaita tai lähteä ketun perään. Ei se, minkä värinen koiran turkki oli tai oliko sen kirsussa tarpeeksi pigmenttiä.
Siihen on syynsä, miksi Oikeutta eläimille -järjestö järjestää mielenosoituksen Messukeskuksen edustalla Koiramessujen avauspäivänä. Jo 100 vuotta sitten hoksattiin, että koiratyyppien eroavaisuudet ovat ihmisten valintojen aikaansaannosta. Haitoista huolimatta koirille jalostettiin lyhyitä kuonoja ja raskaita ihopoimuja. Sellaisista ominaisuuksista palkitaan joku tänäkin viikonloppuna.
Tätä tekstiä varten on hyödynnetty muun muassa seuraavia tietolähteitä:
Juha Rosenqvist: Koirarotuja vai rotukoiria? Koirien rodunmuodostuksen historiaa
Koira haudattuna -podcast: Miten rotukoirien syntyhistoria näkyy 2020-luvulla?
Koirat koirina -podcast: Koiranjalostuksen historia
The Invention of the Modern Dog: Breed and Blood in Victorian Britain
Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]
Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]
Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely. Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000. Sunnuntaina 7. joulukuuta […]
