01/07/2025

"Me googletettiin, että rottweiler pentu"

Halpa ja nopeasti saatavilla oleva rottweiler pentu on pentukuumeesta kärsivien ostajien silmissä usein hyvä idea. Myöhemmin hetken huumassa hankittu paperiton koira voi osoittautua joksikin ihan muuksi. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kaivaudutaan pimeän pentukaupan ytimeen. Millainen on kasvattaja, josta on tehty lukuisia eläinsuojeluilmoituksia?

Paperittomia pentuja, laiminlyötyjä koiria ja likaisia tarhoja. Näin kuvaillaan Länsi-Suomen alueella sijaitsevan koirakasvattajan toimintaa, joka on herättänyt laajasti keskustelua jo vuosien ajan. Sosiaalisessa mediassa ja eläinsuojeluilmoituksissa toistuvat samat huolenaiheet. Silti uusia rottweiler pentuja syntyy ja myydään jatkuvasti. Eikö kukaan puutu tilanteeseen?

Uudessa Koira haudattuna -jaksossa ääneen pääsevät pennunostajat, jotka katuvat kauppojaan. Jaksossa tuodaan esille myös valvontaeläinlääkäreiden tarkastuskertomusten paljastamat epäkohdat ja kuullaan, mitä kasvattaja ajattelee häneen kohdistuvista väitteistä.

Matomahainen rottweiler pentu ja muita epäkohtia

Omilla verkkosivuillaan geeniperimältään rottweilereita muistuttava koiria kauppaava mies kertoo, että hänen henkilökohtainen visionsa on tehdä rotua tutummaksi ja lisätä niiden määrää Suomessa. Kasvattajan mukaan rotuyhdistyksen pentuvälitys kalpenee hänen ja hänen yhteistyökumppaneidensa pentumäärän rinnalla. 

Syy, miksi kasvattaja on niin sanotusti valvontaeläinlääkäreiden kanta-asiakas, liittyy pentujen määrään ja olosuhteisiin, joissa koiria pidetään. Moni tuomitsee toiminnan ja kutsuu sitä puhtaaksi tehtailuksi. Mies on tästä tietoinen, sillä hän on itse tuonut sosiaalisessa mediassa julki sen, että hänestä on tehty useita eläinsuojeluilmoituksia. Vuosien 2023-2025 aikana paikan päällä käyneet valvontaeläinlääkärit ovat löytäneet kasvattajan toiminnasta runsaasti huomautettavaa.

Koirien säänsuojat eivät ole olleet riittävät. Yhden koiran rähmiviä silmiä ei ole jatkohoidettu asianmukaisesti. Toisen koiran kaulan trauma ei ollut parantunut aiemmasta hoidosta huolimatta. Lisäksi huomautettavaa on löytynyt esimerkiksi koirien ylipainosta, tarhojen puhtaudesta ja pentujen kasvuolosuhteista.

Koska kasvattaja jakaa itse koiristaan ja tiluksiltaan valokuvia ja videoita esimerkiksi Facebookissa, ne ovat päätyneet varsin suuren yleisön silmien eteen. Esimerkiksi marraskuussa 2023 mies on julkaissut koirien ulkotarhojen edessä kuvatun videon, jossa kertoo, että pakkasta on 22 astetta. Erääseen Tiktok-videoon mies kommentoi näin: ”Kun olen esillä koko ajan, niin toimintani perusteeton kyseenalaistaminen vaikeutuu lisää. Useampi saa tietoa minusta ja toiminnastani, eikä ainakaan rankimpia dissauksia kukaan älykäs ihminen enää usko.”

Jaksoa varten on haastateltu puhelimitse kahdeksan eri ihmistä, joiden omat tai tuttujen koirat ovat lähtöisin samasta paikasta. Oliko käteisellä maksettu rottweiler pentu lopulta hyvä idea? Millaista on, kun koiranpentu onkin täynnä matoja? Entä miten kävi sille koiralle, jolta puuttui lonkkamalja?

Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi tästä, kuulet tämän ja muut jaksot hintaan 2,99€/kk. Uusi jakso julkaistaan kahden viikon välein.

Toim. huom. tämän tekstin yhdyssanavirhe, eli "rottweiler pentu" on tehty tietoisesti hakukoneoptimointiin liittyvistä syistä.

Kuva: Valvontaeläinlääkäreiden tarkastuskertomus

Miten tunnistaa koiran stressi? Kuuntele, millaisia vinkkejä kouluttaja Jenny Jalonen antaa

Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]

Lue lisää
Pureva hollanninpaimenkoira

Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]

Lue lisää
Ensimmäinen koiranäyttely maallikon silmin

Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely.  Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000.  Sunnuntaina 7. joulukuuta […]

Lue lisää
Seuraa somessa:
#koirahaudattuna
homeenvelope