01/12/2025

Onko metsästyskoira perheenjäsen vai työkalu?

Jokainen meistä tuntee jonkun, jolla on metsästyskoira. Siitä huolimatta harva puhuu näiden koirien kohtelusta, koulutuksesta ja siitä, mitä kulisseissa tapahtuu silloin, kun koira ei toimi ihmisen odotusten mukaisesti. Joulukuun Koira haudattuna -jaksot pureutuvat suomalaisten metsästyskoirien pitoon ja siihen liittyviin epäkohtiin, joista on tapana vaieta.

”Suomi on metsästyksen suurvalta. Metsästäminen on meillä hyvin suosittua, ja harrastajia on kaikissa kansanryhmissä sosiaalisesta taustasta ja asuinpaikasta riippumatta. Toisille tämä luonnonkäyttömuoto on harrastus muiden harrastusten joukossa, toisille siitä on muodostunut kokonaisvaltainen elämäntapa.”

Näin kirjoittaa Suomen riistakeskuksen apulaisjohtaja Jari Pigg Metsästäjän opas -nimisen kirjan esipuheessa. Metsästysperinteellä on maassamme pitkä historia. Ensimmäiset metsästysseurat perustettiin Suomessa jo vuonna 1865, ja edelleen noin 300 000 ihmistä lunastaa metsästyskortin joka vuosi. Jos tätä vertaa muihin Euroopan maihin, määrä on korkea. 

Kun puhutaan metsästyksestä, emme voi olla puhumatta metsästyskoirista. Ne ovat osa tätä harrastusta ja elämäntapaa. Kennelliiton arvion mukaan vuosittain metsällä käytetään jopa 120 000 koiraa. Pelkästään erilaisia metsästyskoirarotuja on Suomessa yli 100. Yleensä rotu valitaan sen mukaan, mitä koiralla halutaan metsästää. Tarvitaanko ukkometsolle tai hirvelle haukkuvaa pystykorvaa vai ajokoiraa, joka pysyy ketun ja jäniksen perässä? 

Kuuntele jakso tästä.

Millaisia vaaroja metsästyskoira kohtaa?

Yhteistä metsästyskoirille on se, että näiltä koirilta vaaditaan poikkeuksellista kestävyyttä ja kykyä selviytyä vaihtelevissa ja paikoin vaarallisissakin olosuhteissa. Koska metsästyskausi vaihtelee saaliseläimen ja alueen mukaan, koirat voivat esimerkiksi päätyä heikoille jäille, jäädä auton alle tai juuttua luolaan. Vaikka valtaosa metsästäjistä kohtelee koiriaan rakastettuina perheenjäseninä, on selvää, että satojen tuhansien harrastajien joukko on kirjava. Harrastamisen ympärillä sattuu ja tapahtuu myös sellaisia asioita, joista osa vaikenee. 

Sosiaalisessa mediassa keskustelu metsästyksen ympärillä on äärimmäisen polarisoitunutta. Jotkut puhuvat suoraan tappamisen harrastamisesta, toiset käyttävät kiertoilmauksina sanoja, kuten kannanhoito, pyynti tai kaataminen. Yhtä kaikki, luonnonvaraisia eläimiä kuolee, kun ihminen niitä ampuu tai muulla tavoin saa ansaan. Varmaa on se, että keskustelu metsästyksen ympärillä on tulenarkaa ja herättää tunteita puolesta ja vastaan. 

Joulukuun Koira haudattuna -jaksoissa pureudun suomalaisten metsästyskoirien pitoon ja siihen liittyviin epäkohtiin. Miksi niin monet puhuvat pihan perälle unohdetuista tarhakoirista, jotka haukkuvat taukomatta? Mitä käy niille metsästyskoirille, jotka eivät vastaa ihmisen odotuksiin? Entä millaisia riskejä tutkapannan kanssa juokseva koira matkallaan kohtaa? 

Ensimmäinen osa julkaistiin tänään, eli 1.12.2025. Löydät jakson Spotifysta.

Miten tunnistaa koiran stressi? Kuuntele, millaisia vinkkejä kouluttaja Jenny Jalonen antaa

Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]

Lue lisää
Pureva hollanninpaimenkoira

Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]

Lue lisää
Ensimmäinen koiranäyttely maallikon silmin

Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely.  Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000.  Sunnuntaina 7. joulukuuta […]

Lue lisää
Seuraa somessa:
#koirahaudattuna
homeenvelope