02/06/2024

Pelastavatko cavapoo ja muut roturisteytykset rotukoirien terveyden?

Millainen koira on cavapoo? Uudessa Koira haudattuna podcast-jaksossa ääneen pääsee roturisteytyskasvattaja Laura Kantoluoto, joka kasvattaa finnish labradoodleja, finnish goldadoreja eli labradorinnoutajan ja kultaisennoutajan sekoituksia sekä cavapoodleja eli cavalierien ja villakoirien risteytyksiä. Mihin tällaisia koiria tarvitaan?

Rotukoirien sisäsiittoisuus ja kapea geeniperimä johtavat monesti geneettisen monimuotoisuuden vähenemiseen, mikä altistaa koiria perinnöllisille sairauksille ja terveysongelmille. Kun jalostukseen käytettävien koirien välillä ei ole riittävästi geneettistä vaihtelua, rodut ajautuvat terveydelliseen umpikujaan. Mutta miten näitä umpikujassa olevia rotuja voidaan vielä elvyttää? Yksi lääke tähän ovat roturisteytykset.

Uudessa jaksossa risteytyskoiriin erikoistunut Kantoluoto kertoo, miten hänen kasvatustyö sai alkunsa. Kaikki lähti aikoinaan liikkeelle oman villakoiran ja sille teetettyjen pentujen myötä. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui?

Kuuntele koko jakso tästä.

Koiramaailman tabu

Koiria on jalostettu ulkonäön, luonteen ja eri käyttöominaisuuksien perusteella jo satojen vuosien ajan. Jos tarkkoja ollaan puhdasrotuisten koirien jalostus alkoi Britanniassa viktoriaanisella aikakaudella. Koiranäyttelyiden myötä syntyi vähitellen tarve rotumääritelmiin, ja kantakirjat suljettiin. Puhdasrotuisuudesta tuli jonkinlainen hyve. Jotkut yhä tänä päivänä ajattelevat, että rotu menee pilalle, jos siihen sekoitetaan jotain toista rotua. Ovatko roturisteytykset yhä jonkinlainen tabu koiramaailmassa?

Vuonna 2020 uutisoitiin siitä, että Ruotsin kruununprinsessa Victorian perhe hankki cavapoo-pennun. Tätä niin sanottua rotuvalintaa kritisoitiin ja jotkut olivat pettyneitä siitä, miksi he hankkivat sekarotuisen eivätkä puhdasrotuista villakoiraa. Entä miksi Kantoluoto kasvattaa nimenomaan risteytyksiä eikä puhdasrotuisia koiria? Ovatko risteytyskoirat terveempiä kuin rotukoirat?

Kennelliiton yleisen jalostusstrategian päätavoitteista löytyy kohta, jossa sanotaan, että: ”Vakavia, koiran hyvinvointiin vaikuttavia vikoja ja sairauksia vastustetaan. Jalostukseen käytettävät koirat ovat kliinisesti terveitä, kun kyse on sairauksista, jotka aiheuttavat koiralle kipua tai epämukavuutta tai muuten rajoittavat koiran lajityypillistä elämää.” Miltä strategian noudattaminen näyttää ulkopuolisin silmin, miten hyvin Kennelliiton kasvattajat ovat onnistuneet noudattamaan omaa ohjenuoraansa?

Kasvattaja Laura Kantoluoto kertoo uudessa Koira haudattuna -jaksossa siitä, millaista on kasvattaa roturisteytyskoiria. Yksi näistä suosituista risteytysroduista on cavapoo.

Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi, niin tiedät enemmän. Yhdellä 2,99 euron kuukausimaksulla saat kaikki jaksot käyttöösi ja voit kuunnella niitä milloin tahansa.

Miten tunnistaa koiran stressi? Kuuntele, millaisia vinkkejä kouluttaja Jenny Jalonen antaa

Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]

Lue lisää
Pureva hollanninpaimenkoira

Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]

Lue lisää
Ensimmäinen koiranäyttely maallikon silmin

Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely.  Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000.  Sunnuntaina 7. joulukuuta […]

Lue lisää
Seuraa somessa:
#koirahaudattuna
homeenvelope