03/03/2024

Kennelliitto palkitsi kasvattajan, joka tuottaa maailmaan sairaina syntyviä koiranpentuja

Mopsikasvattaja Nina Suorsa palkittiin tammikuussa Kennelliiton Vuolasvirta-palkinnolla, joka on kuin tuulahdus menneisyydestä.

Tiedätkö, miltä mopsista tuntuu vetää henkeä ennen sierainten avarrusleikkausta? Toisin kuin normaalikuonoiset koirat, monet brakykefaaliset eli lyhytkuonoiset koirat eivät yritä päästä leikkauksen jälkeen hengitysputkesta eroon. Päinvastoin, ne viihtyvät putki suussa. Silloin nämä koirat saavat elämänsä ensimmäistä kertaa kunnolla happea. Jos haluat demonstroida mopsin elämää, peitä sieraimesi pyykkipojalla ja yritä hengittää nenän kautta.

Kun törmäsin tällä viikolla Kainuun Sanomien otsikkoon, mieleni teki tehdä jättimäinen pyykkipoikatilaus. Jutussa annetaan ääni kajaanilaiselle mopsikasvattajalle, jolle Suomen Kennelliitto luovutti Vuolasvirta-palkinnon Kainuun kansainvälisessä koiranäyttelyssä tammikuussa 2024. Lehteen haastateltu kasvattaja, Nina Suorsa, kertoo hämmästelevänsä sitä, miksi lyhytkuonoisten koirarotujen sairauksista puhutaan mediassa aika ajoin. Yli kahden vuosikymmenen ajan Fin-Anssin-kennelnimellä mopseja kasvattanut Suorsa ei ymmärrä, miksi monet pitävät rotua niin sairaana.

– Kauheasti puhutaan mopsien sairauksista, mutta ollaan juteltu muiden kasvattajien kanssa, miten se loppujen lopuksi on terve rotu, kasvattaja sanoo ja samalla osoittaa meille lukijoille oman sokean pisteensä.

Minä puolestani en ymmärrä, miten kukaan voi 2020-luvulla pitää kyseisen rodun edustajia millään tasolla terveinä. Yhtä vähän ymmärrän siitä, miksi Suomen suurin aatteellinen koirayhdistys palkitsee kasvattajia vuonna 1967 kuolleen partiojohtajan mukaan. Miksi ruusukkeiden, pokaalien ja omistajan statuksen kasvattaminen on Kennelliitolle vuosikymmenestä toiseen tärkeämpää kuin koirien terveys ja hyvinvointi? Miksi agilityurheilija saa täyskiellon lajin pariin 40 sentin mittausvirheen takia, mutta pirkanmaalainen kohukasvattaja saa kaikessa rauhassa harjoittaa pimeää toimintaansa vuodesta toiseen?

Kennelliitto on jäänyt ajastaan jälkeen

Samaan aikaan kuin lukuisat Pokémon-hahmoja muistuttavat koirat kärsivät läpi elämänsä, Kennelliitto kannustaa niiden luojia jatkamaan likaisia bisneksiään. Vuolasvirta-palkitun mopsikasvattajan kohdalla voimme puhua esimerkki siitä nartusta, jota hän vuonna 2022 käytti kahteen otteeseen pentukoneena peräkkäisistä juoksuista tai uusimman pentueen emästä, joka sai kävelytestistä tuloksen eli BOAS2.

Suorsa on oppikirjaesimerkki siitä, miltä kognitiivinen dissonanssi näyttää käytännön tasolla. Hän on yksi niistä vanhan liiton tulpista, jotka estävät tutkitun tiedon leviämistä. Tutkimusten mukaan yli puolet lyhytkuonoisten koirien omistajista ei nimittäin tunnista koiransa hengitysvaikeutta. On helpompaa tyydyttää hoivaviettiään ja lässyttää koiralle, jonka pyöreä pää muistuttaa ihmislapsen kasvoja.

Suorsa ei tiedä, että sairaaksi jalostettujen koirarotujen murheellinen terveystilanne ei ole mikään mielipideasia. Se on fakta. Kuten Suomen suurin eläinlääkäriyritys esitteessään toteaa: "Lyhytkuonoisten lemmikkien terveysongelmat ovat tunnistettu tosiasia, tietoa on helposti saatavilla ja aihe on ollut esillä myös julkisessa keskustelussa."

Kainuun Sanomien jutussa Suorsa toteaa:

– Ei meiltä kasvattajilta mitään ole kyselty. Meiltä, joilla on se tieto. En tiedä, mistä nämä ihmiset saavat sen tiedon. Tuleeko se rotuyhdistykseltä? Onko nämä vain olettamuksia. Minä en tiedä.

Moni muu tietää. Tähän joukkoon lukeutuu niin eläinlääkäreitä kuin tutkijoita sekä lukuisia tavallisia koiranomistajia. Nämä ihmiset tietävät, miltä tuntuu kuunnella koiraa, jonka ylähengitysteistä kuuluu rohinaa ja kuorsausta. Ei ole mikään hatusta vedetty olettamus, että esimerkiksi vuonna 2022 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan mopseja ei voida pitää enää millään tavoin niin sanotusti tyypillisenä koirana rodun vakavien terveysongelmien vuoksi.

Kuka tahansa voi kasvattaa koiria

Lain mukaan jalostukseen ei saa käyttää eläintä, joka aiheuttaa todennäköisesti jälkeläiselle sellaisia sairauksia tai muita ominaisuuksia, joista aiheutuu merkittävää haittaa tämän hyvinvoinnille. Siitä huolimatta Suorsa ja monet muut sairaaksi jalostettujen rotujen kasvattajat lisäävät tähän maailmaan enemmän koirien pahoinvointia kuin hyvinvointia. Siksi maailma on pullollaan lyhytkalloisia koiria, jotka eivät kykene lisääntymään tai synnyttämään ilman ihmisen apua. Tavalliselle mopsille esimerkiksi oman alapään peseminen voi tuottaa hankaluuksia, sillä koira ei rakenteensa vuoksi taivu tarpeeksi.

Kennelliiton kasvattajaksi voi päästä kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt Kennelliiton jäsen, joka läpäisee kasvattajan peruskurssin. Jos vuodesta 1988 lähtien mopseja kasvattanut nainen ei ymmärrä oman toimintansa epäeettisyyttä, mitä eläinjalostuksesta ymmärtää peruskoulun suorittanut nuori?

Mopsien ja muiden sairaaksi jalostettujen koirarotujen kasvattamisen pitäisi olla rikos, ei asia, josta palkitaan. Jos Kennelliitto todella haluaisi edistää koirien hyvinvointia, kasvattaminen muuttuisi luvanvaraiseksi toiminnaksi ja jätettäisiin niille harvoille, jotka siitä jotain ymmärtävät. Niille, jotka jalostavat ja tietävät, mitä kyseinen sana tarkoittaa.

Miljoonien kodittomien koirien maailmassa ei ole pulaa hännänheiluttajista. Pulaa on ihmisistä, jotka ajattelevat enemmän koiran etua kuin omaansa.

Brakykefalia ei ole eläimillä luonnostaan esiintyvä tila. Se on seurausta valikoivasta ulkonäkökeskeisestä jalostuksesta.

Kuuntele Koira haudattuna -podcastin jakso, jossa eläinlääkäri Suvi Heinola kertoo brakykefaliasta.

Miten tunnistaa koiran stressi? Kuuntele, millaisia vinkkejä kouluttaja Jenny Jalonen antaa

Miten koiran stressi oireilee? Voiko koira palaa loppuun? Uudessa Koira haudattuna -jaksossa syvennytään koirien kokemaan stressiin. Jakson asiantuntijavieraana on kouluttaja Jenny Jalonen. Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi Spotifyssa, pääset 2,99€/kk hinnalla käsiksi kaikkiin jaksoihin. Päätä särkee, takana on huonosti nukuttuja öitä ja kaikki ärsyttää. Töissä on jatkuva kiire, kauheasti hälinää ja ahdistava ilmapiiri. Kuulostaako tutulta? […]

Lue lisää
Pureva hollanninpaimenkoira

Emma Kiverä halusi harrastuskoiran, jossa on vähän potkua. Roduksi valikoitui hollanninpaimenkoira. Arki ei kuitenkaan sujunut koiran kanssa toiveiden mukaan, vaan terveyshuolet alkoivat vaivata jo pentuaikana. Vasta ruumiinavaus paljasti, että koiralla oli aivorappeuma. Tätä perinnöllistä sairautta ei ole aiemmin tällä rodulla raportoitu. Uudessa Koira haudattuna -jaksossa kuulet Kisko-koiran tarinan. "Jos holskun hankit, niin hullun saat", lausutaan […]

Lue lisää
Ensimmäinen koiranäyttely maallikon silmin

Millaista on, kun maallikko vierailee elämänsä ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä?Millaisia havaintoja Koiramessuilta tekee Helsingin Kalliossa asuva valtiotieteen maisteri, jolla on liberaali maailmankatsomus? Helsingin Messukeskuksessa järjestetään vuosittain Suomen suurin koiratapahtuma – Koiramessut. Yhtenä joulukuisena viikonloppuna Pasilaan kerääntyy tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Näyttelyitä on kaksi: Pohjoismainen Helsinki Winner sekä kansainvälinen Voittaja-näyttely.  Messukävijöitä on perinteisesti lähes 30 000.  Sunnuntaina 7. joulukuuta […]

Lue lisää
Seuraa somessa:
#koirahaudattuna
homeenvelope