Onko koirallasi punkki? Arveluttaako, miten pitäisi toimia? Uudessa Koira haudattuna -podcastin jaksossa pureudutaan punkkien maailmaan. Kinkkisiin kysymyksiin vastaa tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Seppo Saari. Spotifysta löytyvä jakso on äänitetty Meilahden kartanon taidehallissa, jossa pidettiin punkkiluento maaliskuussa 2026.
Ilmastonmuutoksen myötä punkit ovat kasvava ongelma myös Suomessa. Punkkikausi alkaa entistä aikaisemmin ja jatkuu pitkälle syksyyn. Lisäksi punkkeja havaitaan enenevissä määrin sellaisilla alueilla, joissa niitä ei ennen ollut. Kevään Koira haudattuna -jakso on omistettu kokonaan puutiaisille. Jaksossa tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Seppo Saari vastaa koiranomistajien yleisimpiin kysymyksiin. Vastaukset kuultuasi ymmärrät, miten vähän aiheesta tiesitkään.
Borrelioosia voi olla vaikea diagnosoida sekä ihmisiltä että eläimiltä. Asiaa hankaloittaa se, että punkin purema on yleensä kivuton ja huomaamaton. Millaisista oireista on jälkikäteen syytä olla huolissaan?
Punkin elinikä on keskimäärin 2–4-vuotta ja tähän sisältyy monta kehitysvaihetta toukasta aikuiseksi punkiksi. Loisiin urallaan perehtynyt Saari vastaa jaksossa siihenkin, milloin punkit ovat vaarallisimmillaan.
Mutta uskaltaako koiran kanssa nukkua samassa sängyssä kesäaikaan? Voiko punkki tartuttaa koiraan borrelioosin? Entä mikä ihme on anaplasmoosi?
Punkki koiralla
Jaksossa erikoiseläinlääkäri Seppo Saari kertoo muun muassa:
- missä punkit viihtyvät
- miksi jotkut koirat keräävät punkkeja muita enemmän
- miten punkki poistetaan oikein
- mitä ei missään nimessä kannata tehdä
- milloin koiran oireista pitää huolestua
- miten punkkien torjunta kannattaa suunnitella
- miksi ulkomaille matkustavan koiran punkkisuojaus on erityisen tärkeää
Tämä jakso kannattaa kuunnella viimeistään nyt, ennen kuin punkkikausi todella pääsee vauhtiin.
Jos olet joskus kaivanut punkkia koiran korvan takaa, kainalosta tai kuonosta ja miettinyt, teetkö kaiken oikein, tämä jakso on sinulle.
Liity Koira haudattuna -podcastin tilaajaksi ja kuuntele koko jakso Spotifyssa.