Millainen koira on australianlabradoodle? Margariitta Kariola ja hänen puolisonsa kuvittelivat hankkivansa elämänsä koiran. Koiran, jonka piti soveltua niin vaellusretkille kuin terapiatyöhön. Lopulta kotiin päätyi kroonisesti sairas pentu, joka oksensi jo ensimmäisellä automatkallaan. Miksi ihminen maksaa tuhansia ”design-koirasta”, jonka omistaakin joku muu?
Kuuntele Koira haudattuna -podcastin koko jakso täältä.
Jenna: Helsingissä ei ole kuulemma yhtäkään eläinlääkäriasemaa, jossa te ette olisi käyneet. Onko oikeasti niin?
Margariitta: Kun koiran papereita selailin, niin siltä pahasti näyttää.
Jenna: Te omistatte koiran, jolla on IBD-ruoka-aineallergia, krooninen närästys, atooppinen iho ja sydämen sivuääni. Unohdinko tältä listalta jotain?
Margariitta: Siinä ne taitavat olla aika lailla kaikki. Toki koiralla tutkitaan tällä hetkellä hampaita ja toukokuussa mennään sitten kontrolliin niistä.
Jenna: Mitä eroa on australianlabradoodlella ja labradoodlella?
Margariitta: En ehkä ole ihan asiantuntija vastaamaan tähän, koska tämä on ihan mahdoton suo, siltä tuntuu näin koiranomistajana. Sanoisin, että labradoodlessa on paritettu labradorinnoutaja sekä iso villakoira tai villakoira. Australianlabradoodlen juuret ovat 1990-luvulla ja siihen laitettu mukaan erilaisia rotuja.
Jenna: Selvä. Mikä sitten on Australian cobberdog?
Margariitta: Tämä onkin vähän hankalampi kysymys. Mielestäni siinä on jotain terrierirotua, joka tekee tästä koirasta niin sanotusti allergisoivamman. Tässä on ollut hieman sekavuuksia, että miten näitä rekisteröidään. En ole itsekään oikein ymmärtänyt, vaikka olen kysellyt kasvattajilta asiasta.
Jenna: Aivan, kyseessähän ei ole Suomessa mikään virallinen rotu, joka olisi Kennelliiton hyväksymä, vaan käytännössä kyse on tällaisesta ”design-koirasta" eli monirotuisesta. Onko teillä kotona aito australianlabradoodle?
Margariitta: Minusta tuntuu, että ei ihan ole. Tein tutkimustyötä ja yritin selvittää koiran taustoja. Siinä selvisi, että koiramme olisi australianlabradoodlehybridi, eli minun ymmärrykseni mukaan siinä on Australian copperdogia mukana.
Jenna: Eli kun ostat tällaisen koiran (australianlabradoodle), niin voit saada sian säkissä?
Margariitta: Näin se on rumasti sanottuna mielestäni.
Trendikoiran varjopuoli
Jenna: Luin viime kesänä Helsingin Sanomista sellaisen jutun, jossa koomikko Krisse Salminen kertoi, että juuri ennen koronaa tuttavapiiriin alkoi ilmestyä australianlabradoodleja, jotka eivät allergisoi: "Kuulin, että Hangossa on tällainen paikka, jossa voi käydä katsomassa niitä pentuja. No, pennuthan olivat hirveän viehättäviä ja koko perhe rupesi painostamaan, että pitäisi mennä pentujonoon, joka saattaa kestää vuoden. Jono lyheni ja ei siinä kauaa mennyt, noin puoli vuotta, kun saimme pennun."
Jenna: Kuulostaako tämä mielestäsi erittäin tutulta?
Margariitta: Erittäin tutulta. Meille kävi niin, että asetuimme jonoon, jonka piti olla muistikuvieni mukaan 10-12 kuukautta pitkä. Lopulta kävi niin, että asetuimme jonoon tammikuussa ja pentu oli meillä jo toukokuun lopussa. Tähän ehtona oli sijoitussopimus, eli me saimme puhelinsoiton, jossa sanottiin, että koira on meidän, jos suostumme sijoitussopimukseen.
Jenna: Eikö tuo kuulosta vähän painostavalta näin jälkikäteen ajateltuna?
Margariitta: Kyllähän se kuulostaa, mutta ilo ja onnellisuus ja ehkä tällainen koiraan sekoaminen oli vallassa, eikä ajatellut niin rationaalisesti.
Jenna: Miten te päädyitte hankkimaan tällaisen huippusuositun ja kalliin design-koiran? Ettekä esimerkiksi Suomen Kennelliittoon rekisteröityä isovillakoiraa?
Margariitta: Niin se on itselläkin aika hämärän peitossa, että miten tähän päädyttiin. Me menimme pentutapaamiseen ja ihastuimme. Meidän kasvattajamme vaikutti hyvin asiantuntevalta ja kertoi, että hän rakastaa näitä koiria. Ja hän lupasi oikeastaan kaikkea, mitä me koiralta toivoimme, niin me asetuimme jonoon heti tämän tapaamisen jälkeen.
Jenna: Mitä te toivoitte koiralta?
Margariitta: Me halusimme ison koiran, jonka kanssa pääsee vaelluksille. Me halusimme koiran, josta ei lähde karvaa ja joka ei allergisoi, kuten mainoksessa sanottiin. Halusimme koiran, joka sopii terapia- ja koulutyöhön, joka kulkee meidän mukana aina ja lisäksi meillä oli haaveena, että koira on mahdollisimman hyväluontoinen ja helposti koulutettava.
Jenna: Toteutuivatko nämä haaveet?
Margariitta: Kaikilta muilta osin ei, mutta ihana luonne koiralla on. Kaikki muu vaan on suoraan sanoen sekundaa.
Pentubisnestä
Jenna: Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ja siihen hetkeen, kun menitte kasvattajalle ensimmäisen kerran. Kerro siitä reissusta.
Margariitta: Me menimme kasvattajan luo ja tapaaminen tapahtui pihalla. Kasvattaja tuli pihalle mukanaan muutamia hänen omia jalostuskoiriaan. Me olimme pihalla aitauksessa, se oli tammikuuta ja oli lunta. Nämä koirathan olivat aivan valloittavia ja me kyselimme paljon häneltä asioita ja kerroimme toivomuksiamme, mitä haluaisimme koiralta. Kertoessamme, että haluamme ison koiran, hän vannotti, että se onnistuu, hän tilaa uroksen vaikka Amerikasta saakka meille. Minullakin on aina ollut pieniä koiria. Se oli yksi asia, mikä vaikutti meidän ostopäätökseen. Mehän olimme nähneet näitä isoja labradoodleja ja ne oikeastaan sulattivat sydämet. Ovathan ne aivan valloittavan näköisiä, kun niitä ihastelee vaikka sosiaalisessa mediassa.
Jenna: Osaatko arvioida, kuinka paljon kasvattajan luona oli koiria?
Margariitta: Minulla on aika hämärät muistikuvat siinä hetkestä, kun olimme siellä pentutapaamisessa, mutta silloin hän kertoi, että hän rakennuttaa koirille erillistä rakennusta synnyttämiseen ja rauhoittumiseen. Tämä ei soittanut mitään herätyskelloja. Ajattelin, että hyvä, ne koirat saavat olla rauhassa sitten. Koirien määrä ei siinä vaiheessa, kun olimme pentutapaamisessa vaikuttanut suurelta, mutta myöhemmin, kun menimme tekemään kauppakirjoja aloin katsoa, että onpa täällä paljon näitä koiria.
Jenna: Eli siellä oli paljon muitakin ihmisiä. Se ei herättänyt minkäänlaisia hälytyskelloja?
Margariitta: Ei. Me olimme niin siinä ajatuksessa, että nyt me saamme koiran, meidän elämä helpottuu ja meidän unelmat täyttyvät. Emme me osanneet siinä kohdassa jotenkaan ajatella. Näin jälkikäteen, kun ajattelee, niin kyllähän minä juoksisin karkuun tuollaisessa tilanteessa. Silloin muistan ajatelleeni, että ehkä tämä on niin suosittu rotu, ettei heillä ole aikaa järjestää yksilöllistä tapaamista. Näitä tapaamisia pitää jotenkin sumputtaa. Jälkikäteen se tuntuu todella absurdilta, että olen joskus mennyt tähän lankaan.
Jenna: Aivan. Paljonko maksoitte nyt tästä design-koirasta?
Margariitta: Silloin hinta oli 2800 euroa ja oli sekin päätä huimaava summa, mutta ei niin paljon kuin se, mikä on tällä hetkellä hintapyyntö.
Jenna: Millaisessa hintatasossa nämä nykyään liikkuvat?
Margariitta: Ymmärtääkseni, mitä olen katsellut, tämä voi olla vähän alakanttiin, mutta 3200-4000 euroa ja mielestäni koronan aikana puhuttiin jopa 4500 eurosta.