Australianlabradoodle – hitti vai huti?

Margariitta Kariola ja hänen puolisonsa kuvittelivat hankkivansa elämänsä koiran. Koiran, jonka piti soveltua niin vaellusretkille kuin terapiatyöhön. Lopulta kotiin päätyi kroonisesti sairas pentu, joka oksensi jo ensimmäisellä automatkallaan. Miksi ihminen maksaa tuhansia ”design-koirasta”, jonka omistaakin joku muu?

Jenna: ”Helsingissä ei ole kuulemma yhtäkään eläinlääkäriasemaa, jossa te ette olisi käyneet. Onko oikeasti niin?”

Margariitta: ”Kyllä kun noita koiran papereita selailin, niin siltä pahasti näyttää.”

Jenna: ”Te omistatte koiran, jolla on IBD-ruoka-aineallergia, krooninen närästys, atooppinen iho ja sydämen sivuääni. Unohdinko tältä listalta jotain?”

Margariitta: ”Siinä ne taitavat olla aika lailla kaikki. Toki koiralla tutkitaan tällä hetkellä hampaita ja toukokuussa mennään sitten kontrolliin niistä.”

Jenna: ”Minä olen toimittaja Jenna Lehtonen ja sinä luet koira haudattuna podcastia, joka pureutuu koiramaailman epäkohtiin ja antaa äänen niin koiran omistajille, kun koira-alan asiantuntijoille.

Jenna: ”Margariitta Kariola, ennen kun päästän sinut lauteille, niin väännätkö vielä rautalangasta? Mitä eroa on australianlabradoodlella ja labradoodlella?”

Margariitta: ”En ehkä ole ihan asiantuntija vastaamaan tähän, koska tämä on ihan mahdoton suo, siltä tuntuu näin koiranomistajana. Sanoisin, että labradoodlessa on paritettu labradorinnoutaja sekä iso villakoira tai villakoira. Australianlabradoodlen juuret ovat 1990-luvulla ja siihen laitettu mukaan erilaisia rotuja.”

Jenna: ”Selvä. Mikä sitten on Australian cobberdog?”

Margariitta: ”Tämä onkin vähän hankalampi kysymys. Mielestäni siinä on jotain terrierirotua, joka tekee tästä koirasta niin sanotusti allergisoivamman. Tässä on ollut hieman sekavuuksia, että miten näitä rekisteröidään. En ole itsekään oikein ymmärtänyt, vaikka olen kysellyt kasvattajilta asiasta.”

Jenna: ”Aivan, kyseessähän ei ole Suomessa mikään virallinen rotu, joka olisi Kennelliiton hyväksymä, vaan käytännössä kyse on tällaisesta ”design-koirasta eli sekarotuisesta. Onko teillä kotona aito australianlabradoodle?”

Margariitta: ”Minusta tuntuu, että ei ihan ole. Tein tutkimustyötä ja yritin selvittää koiran taustoja. Siinä selvisi, että koiramme olisi australianlabradoodlehybridi, eli minun ymmärrykseni mukaan siinä on Australian copperdogia mukana.”

Jenna: ”Eli kun ostat tällaisen koiran, niin voit saada sian säkissä?”

Margariitta: ”Näin se on rumasti sanottuna mielestäni.”

Jenna: ”Luin viime kesänä Helsingin Sanomista sellaisen jutun, jossa koomikko Krisse Salminen kertoi, että juuri ennen koronaa tuttavapiiriin alkoi ilmestyä australianlabradoodleja, jotka eivät allergisoi. Kuulin, että Hangossa on tällainen paikka, jossa voi käydä katsomassa niitä pentuja. No pennuthan olivat hirveän viehättäviä ja koko perhe rupesi painostamaan, että pitäisi mennä pentujonoon, joka saattaa kestää vuoden. Jono lyheni ja ei siinä kauaa mennyt, noin puoli vuotta, kun saimme pennun.

Kuulostaako tämä mielestäsi erittäin tutulta?”

Margariitta: ”Erittäin tutulta. Meille kävi niin, että asetuimme jonoon, jonka piti olla muistikuvieni mukaan 10-12 kuukautta pitkä. Lopulta kävi niin, että asetuimme jonoon tammikuussa ja pentu oli meillä jo toukokuun lopussa.  Tähän ehtona oli sijoitussopimus, eli me saimme puhelinsoiton, jossa sanottiin, että koira on meidän, jos suostumme sijoitussopimukseen.”

Jenna: ”Eikö tuo kuulosta vähän painostavalta näin jälkikäteen ajateltuna?”

Margariitta: ”Kyllähän se kuulostaa, mutta ilo ja onnellisuus ja ehkä tällainen koiraan sekoaminen oli vallassa, eikä ajatellut niin rationaalisesti.”

Jenna: ”Miten te päädyitte hankkimaan tällaisen huippusuositun ja kalliin design-koiran? Ettekä esimerkiksi Suomen Kennelliittoon rekisteröityä isovillakoiraa?”

Margariitta: ”Niin se on itselläkin aika hämärän peitossa, että miten tähän päädyttiin. Me menimme pentutapaamiseen ja ihastuimme. Meidän kasvattajamme vaikutti hyvin asiantuntevalta ja kertoi, että hän rakastaa näitä koiria. Ja hän lupasi oikeastaan kaikkea, mitä me koiralta toivoimme, niin me asetuimme jonoon heti tämän tapaamisen jälkeen.”

Jenna: ”Mitä te toivoitte koiralta?”

Margariitta: ”Me halusimme ison koiran, jonka kanssa pääsee vaelluksille. Me halusimme koiran, josta ei lähde karvaa ja joka ei allergisoi, kuten mainoksessa sanottiin. Halusimme koiran, joka sopii terapia- ja koulutyöhön, joka kulkee meidän mukana aina ja lisäksi meillä oli haaveena, että koira on mahdollisimman hyväluontoinen ja helposti koulutettava.

Jenna: ”Toteutuivatko nämä haaveet?”

Margariitta: ”Kaikilta muilta osin ei, mutta ihana luonne koiralla on. Kaikki muu vaan on suoraan sanoen sekundaa.”

Jenna: ”Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ja siihen hetkeen, kun menitte kasvattajalle ensimmäisen kerran. Kerro siitä reissusta.”

Margariitta: ”Me menimme kasvattajan luo ja tapaaminen tapahtui pihalla. Kasvattaja tuli pihalle mukanaan muutamia hänen omia jalostuskoiriaan. Me olimme pihalla aitauksessa, se oli tammikuuta ja oli lunta. Nämä koirathan olivat aivan valloittavia ja me kyselimme paljon häneltä asioita ja kerroimme toivomuksiamme, mitä haluaisimme koiralta. Kertoessamme, että haluamme ison koiran, hän vannotti, että se onnistuu, hän tilaa uroksen vaikka Amerikasta saakka meille. Minullakin on aina ollut pieniä koiria.  Se oli yksi asia, mikä vaikutti meidän ostopäätökseen. Mehän olimme nähneet näitä isoja labradoodleja ja ne oikeastaan sulattivat sydämet. Ovathan ne aivan valloittavan näköisiä, kun niitä ihastelee vaikka sosiaalisessa mediassa.”

Jenna: ”Mikäpä koira ei olisi etenkään pentuna. Osaatko arvioida, kuinka paljon kasvattajan luona oli koiria?”

Margariitta: ”Minulla on aika hämärät muistikuvat siinä hetkestä, kun olimme siellä pentutapaamisessa, mutta silloin hän kertoi, että hän rakennuttaa koirille erillistä rakennusta synnyttämiseen ja rauhoittumiseen. Tämä ei soittanut mitään herätyskelloja. Ajattelin, että hyvä, ne koirat saavat olla rauhassa sitten. Koirien määrä ei siinä vaiheessa, kun olimme pentutapaamisessa vaikuttanut suurelta, mutta myöhemmin, kun menimme tekemään kauppakirjoja aloin katsoa, että onpa täällä paljon näitä koiria.”

Jenna: ”Mikä tarkoittaa paljon?”

Margariitta: ”Mielestäni eteisessä oli kaksi pentuetta ja sisällä oli yksi häkki, jossa oli jotain koiria. Lisäksi vapaana oli koiria, koska siellä oli samaan aikaan kun me kirjoitettiin kauppakirjaa niin siellä oli pentujonolaisten tapaaminen.”

Jenna: ”Eli siellä oli paljon muitakin ihmisiä. Se ei herättänyt minkäänlaisia hälytyskelloja?”

Margariitta: ”Ei. Me olimme niin siinä ajatuksessa, että nyt me saamme koiran, meidän elämä helpottuu ja meidän unelmat täyttyvät. Emme me osanneet siinä kohdassa jotenkaan ajatella. Näin jälkikäteen, kun ajattelee, niin kyllähän minä juoksisin karkuun tuollaisessa tilanteessa. Silloin muistan ajatelleeni, että ehkä tämä on niin suosittu rotu, ettei heillä ole aikaa järjestää yksilöllistä tapaamista. Näitä tapaamisia pitää jotenkin sumputtaa. Jälkikäteen se tuntuu todella absurdilta, että olen joskus mennyt tähän lankaan.”

Jenna: ”Oliko tämä sinun ja miehesi ensimmäinen yhteinen koira?”

Margariitta: ”Kyllä vaan. Minulla on aiemmin ollut koiria, mutta mieheni on ensimmäisen koiran omistaja.”

Jenna: ”Millaisia koiria sinulla on ollut aikaisemmin?”

Margariitta: ”Minulla on ollut bichon frisé ja yorkshirenterriereitä.

Jenna: ”Muistatko paljonko maksoit niistä?”

Margariitta: ”Ei ole mitään muistikuvaa, olin silloin lapsi ja vanhempani ovat ostaneet ne. Ne olivat sen aikaisia lemmikkejä, yorkshirenterrieri on asunut kanssani Helsingissä. ”

Jenna: ”Aivan. Paljonko maksoitte nyt tästä design-koirasta?”

Margariitta: ”Silloin hinta oli 2800 euroa ja oli sekin päätä huimaava summa, mutta ei niin paljon kuin se, mikä on tällä hetkellä hintapyyntö.”

Jenna: ”Millaisessa hintatasossa nämä nykyään liikkuvat?”

Margariitta: ”Ymmärtääkseni, mitä olen katsellut, tämä voi olla vähän alakanttiin, mutta 3200-4000 euroa ja mielestäni koronan aikana puhuttiin jopa 4500 eurosta.”

Jenna: ”Mitä sanot siitä, että onko se paljon vai vähän?”

Margariitta: ”Se on aivan todella paljon”

Jenna: ”Suomen australianlabradoodleyhdistyksen sivuilta löytyi vielä muutama vuosi sitten ainoastaan muutama myyjä tälle rodulle, mutta nyt siellä on laskujeni mukaan 22 niin sanottua kasvattajaa. Jäin miettimään, että voidaanko edes puhua kasvattajista vai pitäisikö meidän puhua elinkeinoharjoittajista?”

Margariitta: ”Kyllä ainakin tämän oman tapaukseni jälkeen paljon mieluummin puhun elinkeinonharjoittajasta kuin kasvattajasta koska näen, että nyt lisätään määrää enemmän kuin sitä mikä olisi ihanne, eli terveitä koiria harkitusti.”

Jenna: ”Millaiseen käsitykseen jäit siitä teidän niin sanotusta kasvattajasta, oliko hänellä joku tavallinen työ koirien rinnalla vai olivatko koirat hänen työnsä?”

Margariitta: ”Koirat olivat hänen työnsä ja varmaan ovat edelleen.”

Jenna: ”Kuulostaa siltä, että olen sanaton. Australianlabradoodleilla on kolme kansainvälistä järjestöä, WALA, ALAEU ja ALAA, jotka ylläpitävät omaa rekisteriä ja kantatietoja. Meneekö tämä niin elinkeinoharjoittajien kohdalla, että näiden kattojärjestöjen logo lätkäistään kotisivuille ja sen jälkeen ollaan olevinaan pro?”

Margariitta: ”Ehkä näillä leimoilla jotain luotettavuutta haetaan, mitä niin sanotusti saa sertifioituna kasvattajana. Minun käsitykseni on, että sillä luodaan luotettavuuden kuvaa, että hei, meidän toimintaa valvoo joku ja on täällä back upina.”

Jenna: ”Millainen prosessi teillä oli se, kävitte erilaisia elinkeinonharjoittajia läpi? Miten päädyitte siihen minkä valitsitte?”

Margariitta: ”Meidän tarina on siinä mielessä poikkeuksellinen, että mehän ihastuimme tähän meidän kasvattajaan aivan totaalisesti ja halusimme häneltä koiran. Me emme käyneet sen jälkeen pentutapaamisissa. Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että nyt asetutaan pentujonoon ja juuri tältä kasvattajalta meille koira.”

Jenna: ”Mutta missä te tapasitte hänet ensimmäisen kerran?”

Margariitta: ”Siellä hänen kotonaan.”

Jenna: ”Mutta ennen sitä, miten päädyitte hänen kotiinsa?”

Margariitta: ”Me näimme Aleksanterinkadulla ison australianlabradoodlen ja sen omistaja suositteli kyseistä kasvattajaa meille. Hänellä itsellään ei kuitenkaan ollut koiraa sieltä, vaan jostain muualta, ehkä sieltä Hangosta, mutta me satuimme menemään ensiksi tälle hänen suosittelemalleen kasvattajalle.”

Jenna: ”Aivan, eli suosituksen kautta. Olen huomannut, että kenneleiden kotisivuja yhdistää se, että niissä on harvoin mainittu kasvattajan nimi tai y-tunnus. Onko se yleistä?”

Margariitta: ”Kyllä se näyttäisi olevan. Kiinnitin huomiota siihen silloin, kun menimme kuluttajariitalautakuntaan. Siellä virkailija sanoi minulle, ettei ikinä pitäisi ostaa koiraa tai mitään paikasta missä ei ole y-tunnusta. Hän ei löytänyt sellaista meidän elinkeinonharjoittajan nettisivuilta. Sen myötä aloin tutkimaan ja totesin, ettei täällä ole y-tunnusta, muttei myöskään ole nimi, jos vertaa vaikka isovillakoiraan, joista löytyy suorat listat, kuka pitää mitäkin kenneliä.

Jenna: ”Olen nähnyt tämän sopimuksen, jonka olette tehneet teidän koirastanne tämän elinkeinonharjoittajan kanssa. Huomasin, että se sopimus mielestäni hieman erikoinen, sillä siinä ei mainittu kasvattajan nimeä missään. Teillä ei siinäkään kohtaa soineet hälytyskellot, kun allekirjoititte sopimuksen, jossa ei lukenut kasvattajan nimeä?”

Margariitta: ”Ei, siellä lopussa luki hänen nimensä ja sinne hän allekirjoitti sen.”

Jenna: ”Pelkkä allekirjoitus ilman nimenselvennystä?”

Margariitta: ”Juuri näin.”

Jenna: ”Siinähän voisi lukea ihan mitä vaan. Millainen se sopimus on näin jälkiviisaana ajatellen, minkä olette allekirjoittaneet? Onko se Suomen laissa laillinen?”

Margariitta: ”Ei todellakaan mielestäni. Tämä ei ole ehkä edes mielipidekysymys, vaan kysymys on tällaisesta kohtuuttomasta sopimusehdosta. Ensimmäisenä, kun tätä sopimusta tarkastelee, kiinnittää huomiota leikkauspakko eli sterilisoidaan tai kastroidaan koirat tietyn ikäisinä.

Kuluttajariitalautakunnassa valistuin hyvin paljon siitä, ettei tällaista voi vaatia, kun koirasta maksetaan kokonainen ja täysi hinta. Silloin se koira on sinun ja kasvattajalla on siihen jalostusoikeus.”

Jenna: ”Ennen kuin mennään syvemmin tähän teidän tarinaan, niin kerro vielä, että missä vaiheessa teille selvisi, että te olette ostaneet koiran, jolla ei ole kaikki hyvin?”

Margariitta: ”Oikeastaan ensimmäiset hälytyskellot soivat siinä kotimatkalla, kun koira oksensi autoon. Parin viikon päästä, kun koira oli kymmenen viikon ikäinen, se alkoi oirehtia ensimmäisiä oireita.”

Jenna: ”Millaisia ne kaikki oireet olivat?”

Margariitta: ”Koira alkoi oksentelemaan sappinestettä ja limaa. Seuraavaksi alkoi kutina ja silmien rähmiminen. Viimeisimpänä tuli itselleni, puhumattakaan koirasta kauheimmaksi osoittautunut oire, eli IBD:n ilmentyminen. Se tarkoittaa ripulointia sekä löysiä limaisia jätöksiä.”

Jenna: ”Kuinka usein jätökset tulivat sisälle?”

Margariitta: ”Usein, en tiedä, mutta muistan, että oli yksi yö, kun minulla oli tentti seuraavana päivänä ja kävin koiran kanssa 28 kertaa sen yön aikana ulkona.”

Jenna: ”28? Laskitko ne?”

Margariitta: ”Se jäi väistämättä mieleen. Aloin kymmenennen kerran kohdalla miettimään, että tässä uidaan aika syvissä vesissä. Aloin täyttämään vesipulloja missä oli Fairyä ja kloriittia ja huuhtelemaan sillä niitä jätöksiä, koska niitä ei saanut mitenkään pussiin ja asumme keskustassa.”

Jenna: ”Minkä ikäinen pentu oli tässä vaiheessa?”

Margariitta: ”Taisi olla 12 viikkoa.”

Jenna: ”Miten kipeältä koira vaikutti? Oliko se apaattinen? Liikkuiko se?”

Margariitta: ”Se ei leikkinyt, vaan makasi paikallaan pienellä kerällä. Kun menimme ulos, se istui vain paikallaan ja kannoin sen aina kotiin. Se ei oikein ollut kiinnostunut muista koirista.”

Jenna: ”Missä vaiheessa te informoitte tätä elinkeinonharjoittajaa?”

Margariitta: ”Heti, varmaan kun koira oli noin 10 viikkoa vanha ja oksensi ensimmäisen kerran kotona aamuyöllä. Sen jälkeen kerroimme.”

Jenna: ”Millaisen vastauksen saitte?”

Margariitta: ”Aika yksitoikkoisen muistaakseni, en tarkalleen muista. Mutta kun koiran oireet pahenivat sellaiseksi, että se jynssäsi naamaansa asfalttiin kutinan vuoksi ja hyppi kirjaimellisesti seinille, niin silloin lähetin kasvattajalle kuvan koirasta. Hän sanoi, että nyt ei ole kaikki hyvin ja minulle tuli vähän ironinen olo, että niinkö?”

Jenna: ”Te sitten ramppasitte eläinlääkärillä ja mistä kaikkialta haittekaan apua?”

Margariitta: ”Kyllä, muistan oikein hyvin ensimmäisen kerran. Kävimme Eiran omaeläinklinikalla eläinlääkärikandin luona, joka oli harjoittelussa. Hän sanoi, että yleensä tällaiset oireet ovat hiivaa ja se kutisee. Hän sanoi, että usein hiiva johtuu suolistomikrobien epätasapainosta ja todennäköisesti on ruoka-aineallergiaa tai jotain yliherkkyyttä. Silloin me informoimme kasvattajaa, että näin on sanottu lääkäristä ja kasvattaja antoi omat ohjeensa, miten koiraa pitää hoitaa. Eläinlääkäri sanoi, että koiran pitäisi aloittaa hyporuokavalio ja elinkeinonharjoittaja oli sitä mieltä, että koira siirtyy raakaruoalle ja sille annetaan loishäätöampulli. Ettei siellä mitään muuta voi olla.”

Jenna: ”Eli elinkeinonharjoittaja oli sitä mieltä, että sillä, mitä tämä eläinlääkäri kertoi, ei ollut mitään merkitystä, vaan piti kuunnella mieluummin häntä?”

Margariitta: ”Kyllä ja me uskoimme häntä. Ajattelimme, että hän on niin asiantunteva. Hän kyllä tietää. Me annoimme ampullin ja vaihdoimme raakaruokaan. Menimme niillä hänen antamillaan ohjeilla. Myöhemminhän tämä meni niin, hyppään nyt vähän kauemmas, että hän alkoi kieltää lääkkeitä koiralta, kun sanoimme, että koiralla on esimerkiksi patogeeninen eli tämmöinen tappava E.coli-bakteeri, johon eivät tehoa antibiootit. Hän oli sitä mieltä, ettei koiralle ei saisi antaa nyt antibiootteja. Pitäisi konsultoida koiran ravintoterapeutti, että hän tietää paremmin kuin eläinlääkäri, joka määräsi koiralle antibiootit.”

Jenna: ”Miltä tämä tuntuu jälkikäteen ajateltuna, että te maksatte täyden hinnan eläimestä, mutta ette kuitenkaan itse tee päätöksiä sen eläimen osalta, vaan joku muu tekee ne?”

Margariitta: ”Pahalta ja petetyltä.”

Jenna: ”Eikö olisi vähän sama asia, jos menisin Vepsäläiseen ja ostaisin sieltä 5000 euron sohvan, mutta myyjä sanoisi, ettet voi laittaa sitä olohuoneeseen vaan sinun pitää laittaa se makuuhuoneeseen. Me myyjät myös päätämme, kuka istuu siellä sohvalla?”

Margariitta: ”Me uskoimme häntä ensimmäisen kerran, jonka jälkeen mieheni kanssa päätimme, ettei tämä näin mene, että hän määräisi. Kirjoitimme hänelle, että meidän kohdalla tällainen arvailujen ja mielistelyjen aika ohi. Haluamme tietää, mikä tällä koiralla on ja tutkia häntä. Kysyimme, osallistuuko kasvattaja koiran eläinlääkärikuluihin ja tiedotimme häntä säännöllisesti koko ajan siitä, mikä koiralla on. Yritys pitää yhteyttä oli kova, mutta hän ei aina viitsinyt vastata puhelimeen tai lukea viestejä.”

Jenna: ”Osaatko arvioida, kuinka pitkään te katselitte sairasta koiraa, ennen kuin aloitte kyseenalaistamaan tätä elinkeinonharjoittajaa?”

Margariitta: ”Aika varhaisessa vaiheessa aloimme epäillä. Tajusimme asian aika nopeasti siitä, kun hän oli niin vastahakoinen ja sanoi, että hänen koirillaan ei ole ikinä ollut mitään. Kukaan ei ole aiemmin ilmoittanut tällaisista sairauksista ja koiramme pentueesta muilla ei ole mitään sairautta.”

Jenna: ”Miltä se tuntui sinusta, kun sinulle sanottiin noin?”

Margariitta: ”Olin todella vihainen, pettynyt ja surullinen.”

Jenna: ”Tuntuiko siltä, että hän ei usko teitä?”

Margariitta: ”Tuntui siltä, että hän yrittää vaientaa meidät ja saada meidät tottelemaan itseään niin, että langat pysyvät periaatteessa hänen käsissään.”

Jenna: ”Ja ne langathan kuuluvat tähän sopimukseen, jonka te olette tehneet tästä sijoituskoirasta sopimuksessanne. Olen nähnyt sopimuksen ja siinä kerrotaan muun muassa sellainen yksityiskohta, että koiran arvo on kymmenentuhatta euroa. Mihin tämä arvo perustuu?”

Margariitta: ”Ilmeisesti se liittyy tähän jalostusasiaan. Eli silloin, kun kyseessä on jalostuskoira, niin sen arvo on kuulemma kymmenentuhatta euroa. Sillä myös selitetään näiden koirien korkeaa hintaa tänä päivänä markkinatalouden lisäksi.”

Jenna: ”Markkinat vetävät ilmeisen hyvin, koska melkein päivittäin törmään Facebookissa kyselyihin, joissa kysytään, millainen rotu tämä australianlabradoodle on ja sopisiko se meidän lapsiperheeseen, kun meillä on vähän allergiaa.”

Margariitta: ”Kyllä ja silloin kun meille tuli tämä koira, niin me olimme meidän asuinalueellamme ehkä kolmansia, joille tuli tämän rotuinen koira. Sanoisin, että nyt joka toisessa korttelissa on ainakin 3-4 koiraa. ”

Jenna: ”Saitteko te mukaan pennun kanssa mitään rekisteritodistusta tai pentuohjetta?”

Margariitta: ”Pentuohjeet saimme sekä pitkän listan asioita, mitä kaikkea pitää ostaa. Rekisteröintitodistusta tai sukupuuta ei. Ne kuuluvat kasvattajan omistukseen niin kauan, kunnes koira on tehnyt työnsä jalostuskoirana.”

Jenna: ”Aivan ja teillä oli jalostuskoira siitä huolimatta, vaikka se oli selvästi kipeä? Ja elinkeinonharjoittajalla oli tarkoitus teettää teidän koiralla myöhemmin pennut?”

Margariitta: ”Näin sopimus sanoo ja näin myös tulkitsin asian myöhemmin. Kasvattaja ei katsonut sopimuksen purkautuneen, vaikka ilmoitin, että koira on sairas.”

Jenna: ”Eli kasvattajan mukaan teidän osaltanne sairaaksi todettu koira oli hänen mielestään edelleen terve koira?”

Margariitta: ”Niin se näyttäytyi, koska sopimus ei hänen puolestaan purkautunut. Me emme saaneet sopimusehtopapereita takaisin. Tarkoitan, että rekisteröintitodistus ja pedigree kuuluvat meille, jos sopimus purkaantuu. Niitä ei alkanut kuulua takaisin lukuisista pyynnöistä huolimatta ja hän puhelimessa myönsi, että koiraa ei käytetä jalostukseen. Lopulta emme saaneet tietoa kirjallisena.”

Jenna: ”Eli hän halusi ehdoin tahdoin pitää kiinni näistä kirjallisista dokumenteista? Vaikka te olitte maksaneet täyden hinnan, niin kaikki koiraan liittyvä dokumentaatio oli edelleen elinkeinonharjoittajalla?”

Margariitta: ”Kyllä ja kun julkisessa keskustelussa kysyin, missä meidän sukupuumme ja rekisteröintitodistuksemme on, niin hän sanoi, että niitä voi tulla katsomaan hänen kotiinsa, ne ovat siellä laatikossa.”

Jenna: ”Missä vaiheessa te aloititte tämän taistelun kuluttajariitalautakunta kanssa ja mikä siinä oli se syy?”

Margariitta: ”Syy oli se, että me koimme, ettei myönnä koiran olevan sairas. Eli sopimus ei lähtenyt purkautumaan luonnollisesti. Lisäksi häntä ei saanut ikinä kiinni. Lähetin hänelle lukuisia viestejä. Hän ei vastannut niihin. Soitin lukuisia kertoja. Miettien sitä, miten laaja tapaus meillä on ollut ja miten sairas koira on ollut, olen puhunut hänen kanssaan vain 6-8 kertaa. Ne kerrat, kun hän vastasi puhelimeen, hänen ensimmäinen lauseensa oli, että laturi on jossain hänen kulkuneuvoistaan ja akku on loppumassa. Jos keskustelu eteni tiettyyn pisteeseen, niin hän saattoi lyödä luurin korvaan. Eikä hän enää vastannut sen jälkeen. Toisekseen hän myös vaati, että koiraa pitää viedä tietyille lääkäreille ja saattoi puhelimessa sanoa, että he osallistuvat eläinlääkärikuluihin. Kun kysyin kirjallista vahvistusta viestillä, niin ei kuulunut mitään, enkä saanut vastausta. Nämä olivat sellaisia asioita, jotka me koimme epävarmaksi. Oli epävarmaa, kenelle koira kuuluu, sillä hän piti niin tiukasti kiinni sopimuksista, eikä myöntänyt koiran olevan sairas. Hän kyllä ohjeisti, mitä kaikkea koiralle pitäisi tehdä, muttei osallistunut mihinkään.

Yhdessä vaiheessa meillä oli ihan kollektiivinen pelko, että menetämme koiramme hänelle. Hän ehdottikin, että tuokaa koira tänne, täällä maalla sen olo paranee. Koira voi haistella metsän tuoksuja, eikä ole stressaavaa kaupunkiympäristöä ympärillä.

Minulle jäi siitä sellainen olo, että en ehkä olisi nähnyt koiraani sen jälkeen, jos olisin vienyt sen takaisin. En toki tiedä, mutta sellainen olo jäi.”

Jenna: ”Millaisia ne tilanteet olivat, kun hän katkaisi puhelun?”

Margariitta: ”Esimerkiksi kun juttelimme eläinlääkärin käynneistä tai kerroimme koiran oireista, hän aina esitti hirveän kiireistä. Näissä puheluissa hän oli ajamassa jostain tai tulossa äidin luota sairaalasta. Hänellä empaattinen syy, miksi hän ei ehtinyt puhua. Aina oli tilanne päällä.

Jenna: ”Miten kuluttajariitalautakunta lopulta ratkaisi teidän tapauksenne?”

Margariitta: ”Me voitimme ja hänet määrättiin maksamaan meille takaisin koiran ostosumma kokonaisuudessaan. Lisäksi koira on sterilisoitu sairauden hoitona ja se on mennyt meidän vakuutuksestamme, eli hän joutui korvaamaan myös omavastuukulut siitä. Hänet määrättiin myös antamaan koiran rekisteröintitodistus eli niin sanotusti omistajuus sekä sukupuu takaisin.

Jenna: ”Kuinka kauan tämä prosessi kesti?”

Margariitta: ”Yli kaksi vuotta. Koen, että se aika venyi sen takia, kun me vastasimme kirjeenvaihtoon heti, niin hän vastasi deadlinen viimeisenä päivänä. Kerran ihmetellessäni, miksei mitään kuulu, kuulin, että hän oli saanut lisäaikaa vastaamisen. Hän vastasi sitten lisäajan viimeiseinä päivänä. Koen, että hän ikään kuin vitkutteli tätä prosessia.”

Jenna: ”Kuulostaa tällaiselta uuvutustaistelulta.”

Margariitta: ”Kyllä, hän varmaankin toivoi, että vaan luovuttaisimme.”

Jenna: ”Minkä ikäinen teidän koiranne on tällä hetkellä?”

Margariitta: ”Täytti neljä vuotta maaliskuussa 2023.”

Jenna: ”Miten koet, mitä tämä tilanne on sinulle opettanut?”

Margariitta: ”Vaikka mitä. Päällimmäinen tunne on se, että en ehkä uskalla ottaa koiraa ainakaan hetkeen kasvattajalta, jonka kaikki tiedot eivät löydy verkosta hakemalla. Tarkoitan tietysti työtietoja sekä tietysti kaikki terveyskannat ja sukusiitosprosentit haluan tarkistaa. Haluan tarkistaa myös linjat ja tavata koiran vanhemmat. Olen oppinut vaikka mitä. Täytyy sanoa, että meitä ei ole sen jälkeen kyllä huijattu. Olemme olleet asuntokaupoilla, keittiökaupoilla ja autokaupoilla. Olemme lähteneet sieltä naureskellen, että meitä ei enää vedetä höplästä.”

Jenna: ”Jotain hyvääkin siis. Mikä koiran tilanne on tällä hetkellä?”

Margariitta: ”Koira elää lääkityksellä ja voi hyvin. Se painaa 17 kiloa, mikä on pieneksi mediumiksi lääkärin mukaan ihan ihanne hänelle. Ruokavalio on hyvin säädelty niin, että tietyt nappulat sopivat samoin kuin seiti. Aina, kun lähdemme jonnekin, meillä on suuret kassit mukana. Lääkkeet pitää ottaa mukaan, samoin kuin erikoisruokavalioon pitää varautua. Pesuaineista lähtien varaudutaan aina kaikkeen.”

Jenna: ”Koetko sinä, että teidän koira on terve?”

Margariitta: ”Ei se ei ole terve, vaan voi hyvin lääkityksellä niin kauan kuin mahdollista. Tiedän, että se päivä tulee, kun se lääkitys ei enää toimikaan.”

Jenna: ”Eli teidän koiralla on tavallaan diagnoosi, joka vaatii loppuelämän lääkityksen?”

Margariitta: ”Kyllä ja me käymme säännöllisesti verikokeissa. Se on ehtona sille, että lääkitys myös jatkuu. Kontrollikäynneillä täytyy käydä säännöllisin väliajoin.”

Jenna: ”Oletko laskenut koskaan, kuinka paljon teillä on mennyt eläinlääkärikuluihin?”

Margariitta: ”Sanoisin että suunnilleen kymmenen tuhatta euroa. On se valtava määrä. Ja kun kyseessä on ruoka-aineallerginen koira, niin yhtenä vuonna maksoimme 300 euroa kuukaudessa pelkästä hirvenlihasta. Mikään muu liha ei sopinut.”

Jenna: ”Mitä koira tällä hetkellä syö?”

Margariitta: ”Se syö kalapohjaista nappulaa, missä ei ole mitään muuta lihatuotetta mukana, eikä liharasvaa. Lisäksi se syö seitiä ja hirssiä tai gluteenitonta kauraa. Ravintoterapeutin ohjeita mukaillen me olemme toteuttaneet ruokavaliota sen mukaan, mikä toimii.”

Jenna: ”Kun te olette käyneet paljon eri eläinlääkäreillä, niin millaisia kommentteja olette saaneet tästä rodusta? Onko eläinlääkäriltä tullut sanomista sen suhteen, kuinka usein tällaisia tavataan klinikoilla?”

Margariitta: ”Olen aika usein kysynyt sitä vastaanottotiskiltä, että käykö täällä paljon näitä. Olen huomannut, että se on aika suhteellista riippuen siitä, mille klinikalle menee. Osa sanoo, että käy paljon, kerran olikin neljä muuta rodun edustajaa samaan aikaan. Osa sanoo, että ihan normaali määrä näitä käy. Kuitenkin, kun lukee näitä juttuja Facebookissa, niin olen saanut kuulla aika hurjia tarinoita näistä sairausongelmista. Ihmiset ottavat minuun paljon yhteyttä, koska olen ollut tosi aktiivinen ja tuonut tätä maailmaa esiin.”

Jenna: ”Olet tuonut voimakkaasti esille asiaa ainakin Facebookissa. Miten sinuun on tällaisissa roturyhmissä reagoitu?”

Margariitta: ”Kieltävästi. Minun olisi pitänyt olla hiljaa ja koen, että minut on yritetty vaientaa erilaisiin keinoin. Koiraani on nimitelty. Varsinkin kasvattajat yhdessä keskustelussa hyökkäsivät ihan ryhmänä minua vastaan. Ylipäätään olen kokenut voimakkaan kieltoreaktion sairaan koiran omistajaa kohtaan.

Keskustellaan, että me australianlabradoodlen omistajat emme vedä yhtä köyttä siksi, että saisimme terveitä koiria, vaan keskustelemme siitä, että pitääkö meidän suojella jotain kasvattajaryhmää. On myös sanottu, että puhutaan huhupuheista. Yhteydenotoissa, mitä olen saanut yksityisesti, kiitellään kun teen tätä. Osa on sanonut, ettei uskalla puhua sen reaktion takia, mikä on vastassa ja ettei mieli kestä sellaista reaktiota, mikä sieltä varmasti tulisi vastaan.”

Jenna: ”Se varmasti hiljentää osan automaattisesti, kun pelätään muiden reaktioita. Mistä tällainen voimakas vastareaktio mielestäsi kertoo?”

Margariitta: ”Kieltoreaktiosta. Halutaan uskoa hyvään, luoda hyvää ja ajatellaan, että tässä on kaikki hyvin. Suljetaan silmät ja laitetaan pää puskaan.”

Jenna: ”Kuuluuko enää näihin Facebook ryhmiin mitä tämän rodun piirissä on vai onko tullut estoja?”

Margariitta: ”Ei ole tullut estoja, itse lähdin sieltä viimeisestä. Muistan, että loppukaneettini oli, että me emme puhalla täällä nyt yhteen hiileen, enkä halua tukea tällaista toimintaa missä vähätellään koirien sairauksia, eli lähden nyt. Toisesta ryhmästä jotenkin vain halusin pois.

Seuraavaksi loin itse ryhmän ”australianlabradoodle sensuroimaton” ystäväni kanssa. Lähdimme luotsaamaan sitä, että siellä saa puhua. Sieltä saa vertaistukea ja siellä saa puhua, suositella kasvattajia ja kertoa omia kokemuksia. Sekin heti lähti siihen suuntaan, että tällainen negatiivinen ryhmä sitten luotiin. Olemassa oli juuri näitä yltiöpositiivisia ryhmiä, niin kuitenkin unohdettiin, että asioista pitää voida myös puhua ja sananvapaus ennen kaikkea.”

Jenna: ”Jos mietitään rodun terveyttä ja Suomen Kennelliittoon rekisteröityjä rotukoiria, niin koira.net hyvä lähde, mistä löytyy paljon tietoa. Onko australianlabradoodlella vastaavaa tietokantaa, mistä voisi kuka tahansa terveysdataa selailla? Kuinka avointa se on?”

Margariitta: ”Ei ole ja aina kun olen peräänkuuluttanut tätä, niin olen saanut viestejä, että tällaista tietokantaa oltaisiin rakentamassa. Tai on kerrottu miksi sitä ei ole olemassa. Koen, että tähän liittyy se, että on luontevaa, kun tiedot ovat kasvattajilla. Voit mennä kasvattajan kotiin katsomaan, minkälainen terveys ja kanta koiralla on. Esimerkiksi sukupuu, jonka itse sain, oli kolmessa polvessa. Yhdistyksen sivuilla kuitenkin lukee, että rotua on tehty 90-luvulta asti. Mielestäni on omituista, ettei sukupuussa ole niitä kaikkia polvia vai sainko jonkun pätkäistyn version sukupuusta? Muutkin sukupuut, mitä olen nähnyt ovat lyhyitä. Data sen suhteen, mitä koiria sukupuussa on, on mahdoton jäljittää. Eikä voi ihmisiltä kysyä, että miten koirasi voi, koska näet sukupuun vain polvessa.”

Jenna: ”Tuntuu erikoiselta ylipäänsä, että myyjät istuvat tämän tiedon päällä. Ihan kuin olisi salaisia arkkuja, jotka avataan vain harvoille ja valituille.”

Margariitta: ”Kyllä, pyydettäessä voit nähdä nämä tiedot.”

Jenna: ”Juuri näin. Ja kuinka moni sitten pyytää niitä, se on sitten toinen tarina.”

Margariitta: ”Niin ja itse olen pyytänyt, enkä ole saanut.”

Jenna: ”Sekin vielä. Entä sitten sterilisointipakko mikä liittyy myös australianlabradoodleen ja sijoitussopimukseen. Minua kiinnostaa kuulla, minkä ikäisenä sinun täytyy sterilisoida koirasi?”

Margariitta: ”Koira tekee kaksi pentuetta kasvattajalle ja sen jälkeen jonkin ajan päästä se tapahtuu. En ole tästä perillä, koska meidän koirahan ei edennyt siihen vaiheeseen. Ilmeisesti muilla koirilla tämä tulee tehdä 18 kuukauden ikäisenä ja meidän kasvattajahan vaati, että meidän olisi pitänyt koira sterilisoida päivälleen 18 kuukauden ikäisenä. Huolimatta siitä, että koira painoi 13 kiloa ja oksenteli sekä ripuloi.

Jenna: ”Eli käytännössä noin vuoden iässä on leikkauspakko. Se kuulostaa aika nuorelta.”

Margariitta: ”Kyllä se kuulostaa ja eihän siinä kohdassa vielä nähdä, mihin se koira on kehittymässä. Eihän sen luonne tai terveys ole ehtinyt vielä tulla kunnolla esiin. Meillekin eläinlääkärit sanoivat, että on todella poikkeuksellista, kun meidän koiramme sairastui niin nuorena.”

Jenna: ”Mistä tämä johtuu, että nämä myyjät haluavat, että pennun ostajat leikkauttavat koirat ja miksi he voivat edes vaatia sitä?”

Margariitta: ”He selittävät tätä sillä, että pentutehtailu pysyy kurissa, eikä sitä ei pysty harjoittamaan ulkopuoliset. Ajatus on siinä, että kasvatustoiminta pysyy monopolin omaisesti tietyn ryhmän sisällä.”

Jenna: ”Mitä vaatii, että pääset tällaisen jumalahahmomaiseen ryhmään mukaan? Mitä näiltä kasvattajilta vaaditaan, jos he eivät muutenkaan ole SKL:n alaisia. Täytyykö heidän käydä minkäänlaista kirjekurssia, jotta olisivat kasvattajia? Vai riittääkö se, että olet jonkun kaverin ja saat luotua ensimmäisen uroksen ja nartun ja siitä lähtee homma liikenteeseen?”

Margariitta: ”En tiedä. Meidän kasvattajamme oli ilmeisesti käynyt jonkun kurssin ja hänellä oli ollut jonkinlaista aiempaa SKL:n rotutoimintaa. Mutta en kyllä rehellisesti osaa vastata tähän. Toki itselleni se näyttäytyi niin, että ei tarvitse mitään kursseja, koska minun koirani pentueesta oli kuitenkin myyty koira uudelle kasvattajalle, jonka myös itse tunsin. En osaa vastata, mikä on totuus siellä taustalla, että pitääkö käydä kursseja vai ei.”

Jenna: ”Mutta sisäpiirin niin sanotusti pääseminen voi olla sitten haastavaa?”

Margariitta: ”Kyllä, ei saa tehdä tiettyjä asioita. Kasvattajista ei saa puhua pahaa ja ei saa puhua sairauksista. Ollaan vähän kuin mielin kielin, jotta pääset ryhmään mukaan. Koen myös, että moni näistä ihmisistä, joilla on sairas koira ei uskalla tuoda ongelmia ilmi. He pelkäävät, etteivät sitten saisi enää uutta koiraa, mikä on tosi absurdia. Kuka edes haluaisi uuden koiran sen jälkeen, kun on saanut sairaan koiran. Mutta kyllä näitäkin ihmisiä on.

Jenna: ”Mitä itse ajattelet, tuleeko teille enää koskaan tällaista vastaavaa koiraa?”

Margariitta: ”Ei tule. Olen erittäin eläinrakas ihminen, ehkä jopa jollain tapaa eläinsuojeluaktivisti. Minusta tuntuu, että en ehkä uskalla ottaa enää eläintä ollenkaan. Tämä on ollut niin hirveä stressi ja kokemus kaikin puolin. Raha on tässä kohtaa sivuseikka, eli se, mitä tämä kaikki on maksanut.

Enemmänkin painaa se henkinen stressi, mikä tästä on tullut. Olen myös ollut niin pahoillani meidän koiramme puolesta. Hän on viaton olento, jolla on ihan mahtava luonne ja sitten hänellä on tällainen tausta.”

Jenna: ”Miten kuvailisit henkistä kuormaa ykkösestä kymppiin, niin kuinka raskasta on ollut?”

Margariitta: ”Ihan kymppi. Irtisanouduin töistä silloin, kun selvisi, että koira on sairas ja jäin sen kanssa kotiin. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko veisin sen eläinlääkäriin ja sanoisin, että tämä pitää lopettaa tai hoitaisin sitä ja yrittäisin selvittää mikä sillä on. Jos olisin käynyt töissä samaan aikaan ja jättänyt sen joka päivä sinne kotiin yksin, niin ei siitä vain olisi tullut mitään. Edelleen on sellaisia päiviä, että jos koiramme voi huonosti tai sitä närästää oikein paljon, niin minulla on kotiin videopuheluyhteys. Sillä näen, miten sillä menee.”

Jenna: ”Millaisia teidän koira huonot päivät tällä hetkellä ovat, jos sellainen osuu kohdalle?”

Margariitta: ”Nekin vaihtelevat, kun hän reagoi kaikkeen. Esimerkiksi, kun meillä oli muutto, niin hän sai stressireaktion ja hänelle tuli hiiva joka paikkaa, esimerkiksi korviin. Olimme yötä Viikin päivystyksessä. Hän järsi itseään ja kirputti koko ajan ja oksenteli. Sitten on niitä päiviä, kun saattaa tulla ripulia muutaman kerran putkeen ja hän on vähän apean oloinen. Hänen kanssaan elämä on sitä, että hän vaatii todella paljon huomiota. Varmaankin, koska on oppinut siihen. Olen itsekin nukkunut hänen kanssaan välillä lattialla, kun hän on ollut kipeä.

Hän on tottunut siihen, että aina on joku lähellä ja vaatii koko ajan todella paljon huomiota. Mutta hän ei leiki kauheasti, leikki tulee edelleen aina meidän kautta. Hän on hirveän kiinnostunut muista koirista ja silloin lähtee leikkihaastaminen. Mutta millään leluilla hän ei leiki. Olen miettinyt, että johtuuko se siitä, etteivät lelut pentunakaan olleet osa sen elämää.”

Jenna: ”Hyvä kysymys. Miten itse näet teidän koiran luonteen? Monethan puhuvat, että australianlabradoodlet ovat myös arkoja tai arkuutta esiintyy rodun parissa.”

Margariitta: ”Meidän koiralla ei ole luonteessa arkuutta, hänen luonteensa on timanttia. Koen, että australianlabradoodlien luonneongelmat johtuvat ehkä siitä varhaisesta leikkaamisesta. Ystäväni samalainen koira samalta kasvattajalta muuttui aggressiiviseksi sen jälkeen, kun se leikattiin.”

Jenna: ”Oletko tietoinen pentueen sisaruksista, että onko heillä ollut samanlaisia ongelmia kuin teillä?”

Margariitta: ”Yksi on kertonut, että koiralla oli ainakin jossain vaiheessa krooninen korvahiiva. En ole kauheasti jutellut, sillä koen, että tämä ryhmä on kasvattajan puolella tässä tapauksessa. He eivät ole kauheasti kommentoineet tapausta. Aluksi tuli voivotteluita ja sen jälkeen kommentoitiin vain, että muiden koirat ovat terveitä.”

Jenna: ”Jos mietitään australianlabradoodleja, miten koet, käytetäänkö tähän niin sanottuun rodun jalostukseen heikkoja yksilöitä?”

Margariitta: ”Itselläni on epäilys, että kyllä, koska kun katsoin oman koirani sukupuuta ja hain tietoa Facebookista niillä nimillä, niin kasvattajani puhui koirani isoäidistä selviytyjänä ja sankariselviytyjänä. Se oli syntynyt 100 grammaisena pentueeseen, jossa oli 12 muutakin pentua, jotka muut painoivat 300 grammaa. Silti hänellä on jatkettu linjaa, eli kyllähän se pistää miettimään. Toisekseen myöhemmin bongasin kirjoituksen, jossa kerrottiin, että koirani äidin vatsa ei kestä hienompia ja kalliimpiakaan nappuloita. Eli tällainen käsitys on, että heikkoja yksilöitä käytetään.

Lisäksi se, uskaltavatko ihmiset kieltäytyä ja sanoa ei siinä vaiheessa, kun oma koira oirehtii. Meitäkin kohtaan oltiin niin painostavia. Vaikka koiran saisikin lääkityksellä kuntoon, niin täytyy muistaa, että taustalla on aina jokin syy, miksi koira oirehtii. Kulttuuri on tällä hetkellä sitä, että sanotaan koiralla olevan korvahiivaa, koska se söi kanelipullaa. Koen tällaista vähättelyn kulttuuria. Ehkä myös huomioin sitä, koska elän siinä maailmassa niin paljon.”

Jenna: ”Niin, puhuitkin siitä, että kasvattaja oli sanonut muun muassa niin, että koira voi huonosti sen takia, kun se asuu kaupungissa. Tuokaa se maalle, niin se paranee.”

Margariitta: ”Kyllä ja kasvattajajoukko yhdessä keskustelussa sanoi, että kaupungissa elävät koirat ovat sairaampia. Vaalea väritys tekee koirastamme sairaamman ja koska se on narttukoira, niin se on sairaampi. Omalta kasvattajalta kuulin, että koiran olisi pitänyt juoda kuralätäköistä vettä, se olisi jotenkin korjannut hänen suolistomikrobeitaan. Kuitenkin hän ilmoitti niinkin, että meidän alueen hanavesi sairastuttaa koiramme.”

Jenna: ”Minkä takia esimerkiksi tällainen vaaleanvärinen australianlabradoodle olisi sairaampi kuin vaikka ruskea?”

Margariitta: ”En muista niitä perusteita tarkkaan siitä on jo muutama vuosi, mutta esimerkiksi Dogrisk-tutkimusta siihen vedettiin mukaan.”

Jenna: ”Oletteko olleet viime aikoina tekemisissä enää tämän myyjän kanssa?”

Margariitta: ”Ei todellakaan, huokaisimme helpotuksesta, kun kuluttajariitalautakuntatapaus saatiin loppuun. Hän aika nopeasti maksoikin ne rahat, mutta papereita hän panttasi mielestäni vielä. Tiputellen tuli rekisteröintitodistus ja viimeisenä pedigree ja sitäkin evättiin lakimiehen kautta.

Jenna: ”Eli aika pitkälle täytyi mennä. Ei kuulosta kauhean helpolta tapaukselta.”

Margariitta: ”Ei, syvissä vesissä on uitu samoin kuin ärsytyksen vesissä ja epätoivossa. Kaikki mahdolliset negatiiviset tunneskaalat on käyty läpi tämän tapauksen kanssa.”

Jenna: ”Niin, onhan se järkyttävää ajatella, että te kuvittelette hankkivanne elämänne unelmakoiran ja sitten sieltä säkistä tulikin jotain ihan muuta.”

Margariitta: ”Kyllä ja päällimmäisenä harmittaa koiran puolesta.”

Jenna: ”Kun olet nyt näiden vuosien jälkeen käynyt niin sanotun oppikoulun, muistuttaako tämä kasvattajien toiminta tällaista uskonlahkon meininkiä? Minulla tulee jo vähän sellainen mieleen.”

Margariitta: ”Kyllä ja koen, että se ei koske pelkästään kasvattajia, vaan se koskee tätä yhteisöä ihan kollektiivisesti. Nähdään, että nämä kasvattajat ovat leadereita ja ohjaajia, jotka tietävät kaiken. He luovat hyvää ja osaavat. Yksi ihminen kirjoitti minulle, että eihän meillä olisi näitä ihania koiria ilman kasvattajia ja mielestäni se kiteyttää hyvin sen, mitä kasvattajista voidaan ajatella. Se tuo myös hyvin ilmi sen, millaisia nämä ihmiset ovat, jotka ostavat australianlabradoodlen. Tämä on ehkä rumasti sanottu jollain tapaa, mutta he ovat seuraajia, jotka luovat mahdollisuuden tälle toiminnalle. Sitten ovat ne heränneet, jotka on pyrkineet pois siitä yhteisöstä.  He yrittävät valottaa ja kertoa muille asioista ja saavat harhaoppisen maineen. Heille sanotaan, ettet kuulu tänne. Eli ollaan luotu tällainen me vastaan he-asetelma sen sijaan, että puhallettaisiin yhteen hiileen ja pohdittaisiin sitä, että miten me saadaan tästä kannasta terve. Mitä kaikkea me voisimme tehdä sen eteen, että nämä ongelmat parantuisivat. Voisimme luoda tietokantoja ja sukupuita ihmisten nähtäville. Luulisi, että siitä summasta, minkä ihmiset pennusta maksavat liikenisi rahaa näihin terveystutkimuksiin ja tietokannan luomiseen. Niin, että kaikesta tulisi avointa, koska nythän tämä ei ole sitä.”

Jenna: ”Millaisena ihmisenä näet nämä niin sanotut uskovaiset, eli nämä, jotka hankkivat vaikka ensimmäistä koiraa ja valitsevat tämän rodun?”

Margariitta: ”He ovat aika usein korkeakoulutettuja ihmisiä, joilla on todennäköisesti ensimmäinen unelma koirasta toteutumassa, eli se iso haave on kytenyt jo pitkään. Heillä on ehkä allergiaa tai nepsy-lapsia tai jotain muuta, mihin he tarvitsevat terapiaa varten apukoiraa. Nämä ihmiset ovat usein lyhyesti sanottuna ensi koiran ostajia, joilla on rahaa.”

Jenna: ”Aivan, siinä on hyvä markkinarako.”

Margariitta: ”Kyllä, se on näin. Aika usein ihmiset hankkivat koiran sillä perusteella, että he sanovat allergiaystävällisyyden olevan se juttu. He pyytävät jonkun koiran testaukseen kotiin ja jos siitä ei tullut oireita, niin koira hankitaan kotiin. Näin se unelma toteutuu vihdoin ja viimein. Ja lopulta ollaankin siinä pisteessä, että jos koira oirehtii ja ihmiset ovat ensikoiran omistajia, he eivät välttämättä osaa lukea sitä koiraa. Siinä asetelmassa on ongelma. Tai että minä, jolla oli aina ollut eläimiä, uskoin silti kasvattajaa lääkärin sijaan ensimmäisellä kerralla. Millaista se painostus on siinä kohdalla. Uskalletaanko kieltäytyä ja miten siitä lähdetään eteenpäin. En tietenkään sano, että ihmiset ovat tyhmiä, mutta harkintaa ja rationaalista ajattelua tulee käyttää. Tiedän, että ne koirat ovat ihania ja valloittavia, siinä sekoaa pää ja loppuu järkevä ajattelu. Tulisi muistaa se, että mihin sitä voidaan joutua.”

Jenna: ”Sano vielä se, että onko tämä australianlabradoodle allergiavapaa koira, joka sopii allergikoille?”

Margariitta: ”Tämä on aika moninainen kysymys, en tiedä voiko tätä lyhyesti kiteyttää. Esimerkiksi yhdistyksen tai kasvattajien luoma FAQ-osio (yleisesti kysytyt kysymykset) Facebookissa kertoo, että allergiavapaata koiraa ei olekaan. Kuitenkin toisessa lauseessa sanotaan, että jos haluat allergiavapaan koiran, ota tämä. Jotenkin näin se meni.

En näe, että on allergiavapaata koiraa. On koiria, joista ei lähde karvaa niin paljon, mutta jokaisen koiran iho varmasti uusiutuu samalla tavalla, joka on usein se allergisoiva osio minun ymmärrykseni ja tietämykseni mukaan.”

Jenna: ”Väännän nyt rautalangasta vielä. Jos kysyn sinulta, että sopiiko tämä koira allergiselle ihmiselle, niin vastaat että ei?”

Margariitta: ”Ei varmaan sovi. Jokainen käyttäköön harkintaansa siinä kohdassa.”

Jenna: ”Niin ja ehkä voi kriittisillä silmälaseilla tarkastella, että millaisilla lupauksilla tätä koiraa markkinoidaan ja millä hinnalla.”

Margariitta: ”Näinpä. Kukin sitten sitoutuu niihin sopimusehtoihin mitä annetaan ja se olkoon heidän oma ratkaisunsa.”

Jenna: ”Se sopimus, jonka te teitte teidän koirasta. Lakimies on nähnyt sen. Mitä hän on siitä sopimuksesta sanonut? Onko se lainvoimainen?”

Margariitta: ”Puolisoni enemmän lakimiehen kanssa keskusteli siitä, mutta ainakaan sen sterilisoinnin osalta se ei päde sen takia, että koirasta oli maksettu täysi summa ja koira on laissa tavara. Eli ostat sen tavaran itsellesi, niin kauheata kun eläimestä on puhua näin, niin se on silloin sinun. Vähän sama asia, kuin että ostaisit Mersun, joka on punainen ja myyjä tulisi jälkikäteen sanomaan 18 kuukauden kuluttua, että värjääpä se Mersu valkoiseksi ja vaihda siihen Volvon ratti.

Jenna: ”Tämä oli hyvä kiteytys. Otetaan tähän vielä loppukevennyksenä sanaleikki, eli sanon sinulle sanoja ja vastaat vaan mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Allergia?”

Margariitta: ”Kutina.”

Jenna: ”Terapiatyö?”

Margariitta: ”Yksinäisyys.”

Jenna: ”Koiranruoka?”

Margariitta: ”Kallista.”

Jenna: ”Populaatio?”

Margariitta: ”Runsas.”

Jenna: ”Lahko?”

Margariitta: ”Australianlabradoodleyhteisö.”

Jenna: ”Sukutaulu?”

Margariitta: ”Saamatta.”

Jenna: ”Kuluttajariitalautakunta?”

Margariitta: ”Auttaa.”

Jenna: ”Vaellus?”

Margariitta: ”Jäi tekemättä.”

Jenna: ”Turkin hoito?”

Margariitta: ”Vaikeaa.”

Jenna: ”Raha.”

Margariitta: ”Loppu.”

Jenna: ”Kiitos. Luit Koira haudattuna-podcastia ja minä olen toimittaja Jenna Lehtonen. Seuraa minua somessa niin jatketaan koirakeskustelua siellä. Kiitos että luit.”