OneMind Dogs -yritystä luotsaava Noora Keskievari tietää, miten Amerikan koirakulttuuri poikkeaa Suomesta

Onnellisen koira-arjen puolestapuhuja ja OneMind Dogs-yritystä luotsaava Noora Keskievari tietää, miten Amerikan koirakulttuuri poikkeaa Suomesta. Tässä jaksossa puhutaan muun muassa häkittämisestä, koirien tekokynsistä, julkkiskouluttajista ja siitä, mitä haittaa koiran liiallisesta inhimillistämisestä voi olla.

Jenna: ”Millaista elämää elää sellainen koira, jonka omistaja kuvittelee, että se on huonekalu?”

Noora: ”Toiset koirat voivat kokea sen varmasti tosi tylsänä ja toisille se on epäselvää ja epämääräistä. Toiset taas saattavat stressaantua aika lailla.”

Jenna: ”Mitä itse ajattelet, että hankitaanko koiria vähän liian herkillä perusteilla, että niistä voi tulla sellaisia huonekaluja?”

Noora:” No varmasti joissakin tapauksissa näinkin. Tämä huonekalu-vertaus tulee enemmänkin siitä, kun siitä koiran omistamisesta tulee tylsää arkea ja koira jää osaksi sitä kodin sisustusta.”

Jenna: Miten esittelisit itsesi sellaiselle henkilölle, joka kuulee sinusta nyt ensimmäistä kertaa?”

Noora: ”Olen todella innokas oppija ja erittäin intohimoisesti suhtaudun siihen, että haluan auttaa ihmisiä elämään koiriensa kanssa onnellisemmin ja vielä niin, että ne koirat nimenomaan olisivat tässä yhtälössä onnellisia.”

Jenna: ”Niin puhut itsestäsi usein, että olet onnellisen koira-arjen puolestapuhuja, niin mitä se oikein tarkoittaa?”

Noora: ”No juuri sitä se tarkoittaa. Eli ettei tarvitse olla innostunut välttämättä koiran koulutuksesta tai koiran kanssa harrastamisesta vaan siitä arjesta koiran kanssa pitäisi saada onnellista. Se on monille joko tylsää ja sitten sitäkin suuremmalle joukolle koira-arki saattaa olla aika stressaavaa.”

Jenna: ”Avaa vähän sitä, että millainen historia sinulla itselläsi on koirien kanssa?”

Noora: ”Minä olen ollut eläinten kanssa ihan lapsuudesta asti ja ihan pienestä asti. Minusta piti tulla eläinlääkäri ja sitten lukion lopussa asiat veivät toiseen suuntaan. Olen ollut tosiaan pienestä asti hevosten ja koirien kanssa paljon tekemisissä ja ala-asteikäisestä asti harrastanut koirien kanssa. Siitä tuli myöhemmin minulle ammatti eli olen 20 vuotta toiminut koiran koulutuksen parissa. Olen auttanut tuhansia ja tuhansia koiria ja koiranomistajia saamaan nimenomaan onnellisen ja hauskan arjen.”

Jenna: ”Mites sinun agilitytausta, olen kuullut huhua, että olet ollut aika menestyksellinen myös siinä?”

Noora: ”Joo, tutustuin agilityharrastukseen Janita Leinosen kautta aikoinaan ja sehän vei sitten saman tien koko käden se tutustumisreissu. Siitä tuli minulle todella rakas harrastus ja intohimo ja ammatti. Olen myös agilityvalmentajana toiminut vuosia ja tutustuttanut ihmisiä siihen lajiin. Olen kilpaillut aktiivisesti ihan kansainvälisellä ja maajoukkuetasolla kolmella erilaisella koiralla.

Koko elämässäni en ole ollut kauhean motivoitunut kilpailemisesta, mutta agilityn myötä minusta tuli aivan täysin kilpailuhullu. En pysty edes korttipelejä pelaamaan lasten kanssa ilman, että otan sen vakavasti ja haluan kilpailla kunnolla.”

Jenna: ”Apua, no tänään ei kilpailla yhtään mistään, mutta onko sinulla edelleen kotona sitten kisakoira vai jotain ihan muuta?”

Noora: ”Ei, minulla oli yli 10 vuotta viisi koiraa, joista 3 kanssa kilpailin ja treenasin aktiivisesti. Oikeastaan sen jälkeen, kun lapset syntyivät ja toisen lapsen aikana en ollut ihan hyvässä fyysisessä kunnossa, tuli hommaan väkisin tauko. Lähdin sitten luotsaamaan OneMind Dogsia isommin maailmalle. Siinä kohdassa olisi pitänyt hankkia uusi kisakoira tai harrastamiseen uusi koira. Olen saanut olla onnekas, sillä koirani ovat aina eläneet todella pitkän elämän, eli siinä kohdassa olisi ollut aika hankkia uusi pentu. Koin, että minulla ei ollut käytettävissä sitä aikaa, mitä pentu olisi vaatinut ja sitten sen jälkeen en olekaan kisakentillä ollut.”

Jenna: ”Ennen kuin mennään sinun yritykseen tarkemmin, niin kerro millainen koira teidän kotoa nyt löytyy?”

Noora: ”Kaikkien näiden kisakoirien ja harjoitusleirien jälkeen meiltä löytyy karkeakarvainen mäyräkoira ja se on itse asiassa miehen koira. Sekin on tärkeää tässä kohtaa, eli omaa koiraa minulla ei ole. Haaveilen kyllä sellaisesta ja pohdin kovasti, että mikä se seuraavaksi olisi.”

Jenna: ”Kuulostaa jokseenkin tutulta. Perustit Turkuun vuonna 2012 OneMind Dogs nimisen firman, joka on erikoistunut verkon ja älylaitteiden kautta tapahtuvaan koiran koulutukseen. Mitä te oikein siis myytte?”

Noora: ”OneMind Dogs myy verkkopalveluna ihmisille periaatteessa videopohjaista koulutusta. Se on pääosin se, mistä kaikki on lähtenyt. Mutta haluan vähän ajassa taaksepäin, eli olen 2000-luvun alussa perustanut ensimmäisen yritykseni, jolloin olen ollut parikymppinen. Silloin perustin paikallisen koirakoulutuskeskuksen ja lähdin vähän kuin uudistamaan koko toimialaa täällä Suomessa. Firma oli tosi menestyksekäs. Kurssit olivat aina täynnä ja työ oli todella opettavaista. Kauppakorkeakouluopintojen ohella siitä tuli minulle projekti ja harjoittelu yrittämiseen, jonka myötä yrittäminen on kehittynyt.

Huomasimme Janita Leinosen kanssa, joka on kouluttanut minutkin OneMind Dog-metodologian saloihin, että meidän tarjoamamme koulutuksilla alkoi olla kasvavassa määrin kysyntää myös kansainvälisesti. Myös Internetin tarjoamat palvelut alkoivat tunnetummaksi. Vuonna 2012, kun OneMind Dog on perustettu, ei Spotify ja esimerkiksi Facebook olleet kovin vanhoja palveluita vielä silloin. Me olemme perustaneet Spotify- tyyppisen palvelun koiran koulutukseen olemme siinä edelläkävijöitä. Olemme nähneet, miten tämä koulutusmaailma on kehittynyt ja tarjoamme koulutuksia nimenomaan tilauspohjaisesti. Ihmiset pystyvät opiskelemaan OneMind Dog-metodia ja oppimaan koiran näkökulmaa koulutuksessa. Lisäksi he saavat ammattilaisten tuen verkon välityksellä, chatista tai sähköpostista. Meidän tarkoituksena on aina parantaa suhdetta koiraan ja opettaa ihmisille, miten koirat oppivat ja miten koira maailmaa havaitsee. Se on saanut aikaan niin uskomattomia tarinoita ja kokemuksia tuhansille ja tuhansille koiranomistajille.”

Jenna: ”Tämä kuulostaa siltä, että olet alusta lähtien pyörittänyt tällaisia menestyviä yrityksiä. Mikä sinulla on salaisuutena, miten olet onnistunut?”

Noora: ”Onpa hauskaa, että puet sen noin, koska minustahan ei todellakaan pitänyt tulla yrittäjää. Olin tuohon parikymppiseksi asti vakaasti sitä mieltä, että minusta ei tule ikinä yrittäjää. Olen niin läheltä nähnyt yrittäjyyden tuomat seuraukset ja stressin. Aikoinaanhan yrittäjyys ei Suomessakaan ole ollut mitenkään kauhean suosittua, mutta kuinka ollakaan lähdin ihan siitä syystä perustamaan yrityksen, että pystyin auttamaan ihmisiä. Mitä enemmän kehitin aina uusia palvelukokonaisuuksia koiran omistamisen ja kouluttamisen ympärille, niin sitä enemmän ymmärsin sen, miten paljon pystyn auttamaan ihmisiä. Yrittäminen on ihan maailman paras tapa Nimenomaan auttaa ihmisiä ja lisäksi digitaalisuus tuo sen, ettei sillä ole väliä, missä ihmiset ovat fyysisesti.”

Jenna: ”Se mikä onkin teidän firmassa kenties mielenkiintoisinta on se, että teidän asiakkaat ei suinkaan ole täältä Suomesta pääsääntöisesti, vaan pääosa heistä tulee Pohjois-Amerikasta. Siellä koiria on entistä enemmän ja sitä kautta myös niihin liittyvää bisnestä. Minkä takia OneMind Dogs haluaa auttaa juuri amerikkalaisia paremmiksi koiranomistajiksi?”

Noora: ”Itse asiassa, kun lähdimme perustamaan OneMind Dogsia, niin moni puhui meille hyvin negatiivisesti ja synkästi Amerikasta. Sinne on vaikeaa päästä ja ei kannata edes harkit vielä. En minäkään edes ajatellut sitä aktiivisesti. Mutta kuinka ollakaan, että ensimmäisen toimintavuoden jälkeen, joka oli vuonna 2014, huomasimme analytiikasta, että asiakkaamme ovat Pohjois-Amerikasta. Emme olleet edes tajunneet sitä silloin. Syy, miksi se on lähtenyt meitä vetämään on se, että aina täytyy mennä asiakkaan pariin. Mekin olemme tiiminä ja myös perheeni kanssa viettäneet jonkin verran aikaa Yhdysvalloissa, samoin kuin Kanadassa tutustumassa siihen, että ketä asiakkaamme ovat siellä. Mitä täällä tehdään ja minkälaisia palveluja täällä tarjotaan ja minkälaista koiran koulutusta täällä on. Se on vaatinut aika paljon aikaa ja olemme nimenomaan panostaneet siihen, että opitaan ymmärtämään koiran omistajuutta siellä.

Nämä kaikki kokemukset avasivat aika paljon silmiä. Minun todella suuri intohimoni on nimenomaan viedä koiran omistaminen sellaiselle tasolle, että ihan kuka tahansa, vaikka et ole kiinnostunut koiran kouluttamisesta, pystyisit olemaan sille koiralle se paras koiran omistaja. Se tarkoittaa, että myös koira on hyvin käyttäytyvä ja ihminen sekä koira elävät sulassa sovussa. Molemmat saavat olla pitkälti stressivapaita.”

Jenna: ”Vähän puhuitkin tästä, millainen suhde Amerikkaan sinulla on, mutta avaa vielä hieman sitä, että kuinka läheinen paikka se on sinulle?”

Noora: ”Vuodesta 2015 asti olen viettänyt Amerikassa pitkiäkin aikoja, ennen koronaa olimme pidemmän pätkän siellä. Korona pakotti palaamaan Suomeen. Lapset olivat Amerikassa koulussa silloin. Mutta ennen OneMind Dogsia minulla ei ollut kauheasti kokemuksia Amerikasta. Meillä on ollut kotona 12 vaihto-oppilasta, kun olin nuori, mutta suurin osa heistä oli Australiasta. Meillä on ollut enemmän yhteyksiä Australiaan. Oli vaihto-oppilaita Amerikastakin. Mielikuvani eivät olleet kovin positiiviset kyseisestä maasta ja mietinkin, että en varmaankaan tule viihtymään siellä Jenkeissä, kun lähdimme ensi kertaa pidemmäksi ajaksi kiertämään maata. Me kiersimme toistakymmentä osavaltiota nimenomaan tutustumassa koirakouluihin ja koiranomistajiin sekä erilaisiin yrityksiin liittyen koiriin ja teknologiaan. Huomasin aika nopeasti, että tämähän onkin ihan sairaan hauska paikka. Sen hauskuudenhan tekee se, että se Amerikka valtavan suuri paikka ja siellä on kaikennäköistä ympäristöä ja luontoa sekä erilaisia kulttuureja yhden maan sisällä. Aiemmin Suomesta katsoen olen ajatellut, että se on kaikki sitä samaa, mutta ei se ole.”

Jenna: ”Joo, ei varmastikaan. Eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ehkä sellaisia samanlaisia megatrendejä Amerikassa kuin täällä Euroopassa. Miten se näkyy käytännössä, jos mietit amerikkalaisia koiranomistajiin verrattuna suomalaisiin? Me emme sentään vielä värjää koiran turkkia tai lakkaa niiden kynsiä.”

Noora: ”Tämä onkin mielenkiintoinen asia. Suomesta kun lähdin ensi kerran Amerikkaan, menin paikalliseen Mustiin ja Mirriin. Ylivoimaisesti suurin ahaa-elämys oli se, että Suomessa osataan todella hienosti rakentaa tuollainen Mustin ja Mirrin kaltainen kauppa. Amerikka on ollut aika takapajula monessakin asiassa. Esimerkiksi digitaalisuus on ollut monia vuosia meitä jäljessä ja nettikään ei toimi joka puolelle, saatikka maksaminen esimerkiksi verkossa. Sellaiset perusasiat ovat olleet siellä suurimmaksi osaksi aika jäljessä lukuun ottamatta näitä teknologisia keskittymiä. Niissä on oltu totta kai vähän edistyksellisempi.

Jos mennään koiran omistajuuteen, niin esimerkiksi ensimmäiset isot koiramessut missä olen ollut, yllättivät. Siellä oli aika tylsää, olisin kuvitellut, että olisin saanut enemmän kokemuksia. Me olemme aika paljon itse tehty tapahtumia ja ymmärretään se, että miten tapahtumasta saadaan mieleenpainuva, viihtyisä ja hauska. Siellä myös myydään jos jonkinlaista härpäkettä koiran ehostamiseen. Ilmeisesti datankin puolesta tämä koirien koristelu on suuri bisnes. Mukana on myös ihmismäinen suhtautuminen koiraan, eli myydään vaunuja, vaatteita, koruja ja bling blingiä.”

Jenna: ”Avaa vähän, mitä kaikkea siellä myytiin sellaista mitä ei välttämättä Suomesta saa?”

Noora: ”Teemana koristelu ei ole ollut lähellä sydäntäni, mutta muistan kyllä kynnen päälle laitettavat kuoret, vähän kuin tekokynnet, joita oli eri värisiä. Niistä minulla on kuvia ja ne ovat jääneet mieleeni sellaisena ”mitä ihmettä”-juttuna.” koriste. Jos viettäisi aikaa enemmän esimerkiksi Los Angelesissa, niin siellä varmasti näkee sellaista, mitä me Suomessa näemme televisiossa. Minulle koristelu ei kuitenkaan ole ollut se omin näkökulma.”

Jenna: ”Muistan kun olimme mieheni kanssa ennen koronaa parin viikon reissulla Losissa. Oli Halloweenin aikaa ja Losin eläinkaupassa myytiin eläimille Halloween- vaatteita. Tajusin silloin, että siellä on viety homma aika seuraavalle tasolle. Oli myös lastenrattaita koirille tai koira rattaita, kumpi onkaan oikea termi.  Millaisia vaaranpaikkoja siinä on, jos me alamme pukea koiralle näitä Halloween-asuja ja työntää sitä rattaissa? Mitä ajattelet?”

Noora: ”Näen sen niin, että ei mikään yksittäinen asia tee kenestäkään huonoa tai hyvää - puemmehan me Suomessakin koirille takkeja ja tossuja talvella. Jos mietitään sitä, mitä vaaroja tällaiseen koiran inhimillistämiseen liittyy, niin siihen liittyy tietenkin paljon seurauksia. Ensinnäkin, jos mennään vähän syvemmälle, niin eiväthän koirat ajattele kuten ihmiset.

Sillä, että me ajatellaan koirien ajattelevan kuten ihmiset aiheutetaan monesti koirille enemmän stressiä ja ongelmia tai haasteita siinä elämässä. Jopa itse luodaan niille sitten käytösmalleja, jotka koetaan ongelmalliseksi sitten myöhemmin.”

Jenna: ”Jos vertaat suomalaisten ja amerikkalaisten tietotaitoa ja koiraosaamista laajemmin, niin kumpi vie pidemmän korren? Olemmeko me suomalaiset tässä viisaampia?”

Noora: ”Luulen, että meitä aika paljon tukee ihan meidän kansainvälisestikin ja Amerikassakin erittäin tunnettu koulutustaso ihan yleisesti. Suomalainen koulutusjärjestelmä on maailmalla todella arvostettu. Se totta kai tukee sitä, että me olemme tietoisia monista erilaisista asioista ja lähtökohtaisesti suhtaudutaan koiriin mielestäni todella hyvällä ja terveellä tavalla. Meillähän koira on helposti perheenjäsen ja Jenkeissä taas se on kahtiajakautunutta tai oikeastaan kolmeen suuntaan jakautunutta. Toiset kokevat, että koira on perheenjäsen, toisille koiralla mitään arvoa ja sitä pidetään tarhassa tai häkissä ja sitten on heitä, jotka pitää koiraa ihmislapsena. Jokaisessa tavassa on omat hyvät ja huonot puolensa ja pitäisi löytää balanssi siinä, miten siihen koiraan suhtaudutaan.”

Jenna: ” Entä sitten sellaisessa tapauksessa, jos siihen koiraan suhtaudutaan niin, että se annetaan lahjaksi joululahjaksi tai syntymäpäivälahjaksi? Sanotaan vain, että hei, ostin sinulle lahjaksi koiranpennun. Onko sellainen ok?”

Noora: ”Tämä on hyvä kysymys ja Suomessa en ole ikinä törmännyt siihen, että ostettaisiin koiria lahjaksi tai saataisi yllätyksenä lahjaksi sellaista. Jenkeissähän se on todella yleistä, heillä on juhlakausi tai lomakausi lokakuusta uuteen vuoteen saakka. Koiranpentuja annetaan ilmeisesti paljon lahjaksi sinäkin aikana. Se on yksi hyvä esimerkki siitä erosta, että eroa todella on. Ja Yhdysvallat on niin suuri maa, eli tietenkin siihen mahtuu kaikenlaista.

On varmasti paljon ihmisiä, jotka antavat lahjaksi koiranpennun. Sitä näkee ihan omassa somessakin. Juuri viime viikolla yksi tuttavani oli antanut koiransa lahjaksi lapselleen. He ovat vastuullisia ihmisiä, eli heidän tapauksessaan uskon, että loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta tämä kuvastaa sitä, kuinka se on heille ihan luonnollista antaa koira lahjaksi.”

Jenna. ”Mikä siinä voi mennä pieleen, jos kuvitellaan, että meillä rouva, joka ostaa ystävättärelleen muuten vaan syntymäpäivälahjaksi koiranpennun ja se tulee täysin yllätyksenä lahjan saajalle? Millaisia riskejä tässä sitten on?”

Noora: ”Enemmän miettisin, mitä riskejä siinä ei ole. Todennäköisesti, jos ihminen ei ole tottunut koiranpentuihin, niin hän järkyttyy jo ensimmäisinä päivinä, kun koiranpennulla on terävät hampaat ja se tutustuu elämiseen ja asioihin hampaillaan. Se voi olla aika epämiellyttävää. Lisäksi se pissaa ja kakkaa sisälle todennäköisesti aluksi. Jos ei heti ymmärretä, miten sitä lähdetään opettamaan sisäsiistiksi niin, että koirakin oppisi ymmärtämään mitä siltä halutaan, syntyy pitkäksi ajaksi iso ongelma ihmiselle ja koiralle.

Nämä ovat juuri niitä tilanteita, missä koirista helposti luovutaan. Jos mietitään Yhdysvaltoja, missä tätä lahjaksi antamista tapahtuu jonkin verran enemmän, niin ei myöskään osata ehkä ymmärtää kuinka pitkä sitoutuminen se on. Koiran elämä on reippaasti yli 10 vuotta. Yhdysvalloissa koirasta luovutaan todella paljon herkemmin. Jos esimerkiksi koira ei juuri nyt sovi kuvioihin, niin koirasta luovutaan. Tai jos muutetaan paikkakunnalta toiselle, voidaan luopua siitäkin syystä. Koirasta voidaan luopua myös, jos vuokranantaja ei anna ottaa sitä seuraavaan asuntoon. Suurin syy luopumiselle ovat käytösongelmat ja käytännössä ongelmaksi koetaan koirakouluttajan näkökulmasta koiralle todella tavallisia asioita. Jos näitä asioita ei ole osattu koiralle opettaa ja johtaa käytösmalleja oikeaan suuntaa, niin elämä on helposti todella stressaavaa ja hankalaa. Silloin herkästi lähdetään luopumaan koirasta, kun olo on aika stressaava ja arki menee ikään kuin pilalle.

Eiväthän kaikki tapaukset mene näin, mutta kyllä puhutaan varmasti sadoistatuhansista tai miljoonista. Tästä on vähän erilaisia lukuja mitä olen nähnyt. Amerikassa myös lopetetaan koiria helpommin. Omistajat niitä koiria näistä syistä ja jos koira annetaan shelter-toimintaan, niin sielläkin lopetetaan miljoonia koiria.”

Jenna: ”Amerikassa joka vuosi miljoonat koirat menettävät henkensä animal sheltereissa, koska niille ei löydy kotia. Millaisia nämä eläinsuojassa asuvat koirat ovat ja onko niissä kaikissa niin sanotusti jotain vikaa?”

Noora. ”Tämä oli muuten yks iso oivallus minulle, kun ensi kerran pääsin tutustumaan shelter-toimintaan, nykyään olen aika monessa shelterissa Jenkeissä käynyt. Suomessa on tottunut siihen, että monesti kodinvaihtajalla on jotain käytösongelmia. Amerikassa opin ymmärtämään, että ei niillä eläinsuojassa olevilla koirilla ole käytösongelmia. Ne, joilla on joku vakava käytösongelma, saatetaan lopettaa eläinsuojassa. Lähtökohtaisesti siellä on todella kivoja koiria, mikä on ollut mielestäni yllättävää. Suomessa on niin erilaista. Amerikassa on noin kymmenentuhatta, ainakin tuhansia animal sheltereita. Niillä on erilaisia toimintaperiaatteita. On esimerkiksi no kill-paikkoja, joissa pyritään siihen, ettei koiria lopeteta, vaan ne koulutetaan edelleen. Sen jälkeen pyritään löytämään sellainen koti, jossa tuetaan koiran elämää. Kaikkia sheltereita yhdistää se, että ihmiset, jotka työskentelevät niissä (yleensä vapaaehtoisesti) pyrkivät hyvin organisoidusti edistämään koiran hyvinvointia. Totta kai sheltereita on varmasti moneen lähtöön. Niiden toimintaa on ollut mielenkiintoista tutkia ja tutustua siihen, miten kulttuuri näiden puitteissa menee.”

Jenna: ”Muistatko ensimmäistä kertaasi, kun olet mennyt paikalliseen shelteriin? Millaisia ajatuksia päässäsi silloin liikkui ja herättikö käynti voimakkaita tunteita? Voisin kuvitella, että jos olisin itse sellaisessa paikassa, varmaan sekoaisin sinne.”

Noora: ”Itse asiassa olin käynyt aikaisemmin Euroopassa sheltereissa ja nähnyt Brasiliassa aika erilaista koiran kasvattamista. Amerikkalaiset shelterit olivat todella puhtaita. Koirat ovat hyvin pidettyjä niissä paikoissa, missä olen käynyt. Kokemus ei ollut missään nimessä shokeeraava. Koirat ovat kivoja ja tiedän monia, ketkä ovat ottaneet koiran shelterista ja Suomeenkin niistä on muuttanut koiria. Toki, jos on asunut ensin Amerikassa ja sitten muuttaa Suomeen, niin ottaa tietenkin koirat mukaansa.

Amerikassahan on hyvin kaksijakoista koko koiran ostaminen. Joko otat muotirodun tai harrastuskoiran joltain tietyltä kasvattajalta tai sitten otat tällaisesta shelterista. Sitä on vaikeaa suomentaa, mutta ehkä voisi puhua koiratarhasta. Mielikuva on helposti, että ne ovat likaisia ja epämiellyttäviä. Ongelma koirista luopumiselle on iso ja tarve oikeanlaisella opastukselle koiran omistajuuteen on iso.”

Jenna: ”Amerikassahan on myös paljon design-koiria. Esimerkiksi ranskanbulldoggeista tehdään jotain fluffy-versioita ja niitä kaupataan kovilla hinnoilla. Onko sinulla henkilökohtaista mielipidettä tällaisesta?”

Noora: ”En kannusta ketään ostamaan sellaista, mutta en ole tähän asiaan paneutunut.  Se mikä koskettaa itseäni henkilökohtaisesti on esimerkiksi kuvien käyttö mainonnassa. Suomessahan ollaan todella paljon tarkempia, mitä koiria saa näkyä mainoksissa. Amerikassa ei ole mitään rajoituksia, kuten ei ole monessa muussakaan maassa. Suomessa olemme tässä asiassa aika tiukkoja, mikä on todella hyvä, sillä Suomessa on levinnyt tietoisuus todella paljon, kun näistä asioista puhutaan. Kuten erilaisista koiraroduista, niiden sairauksista ja niin edelleen. Niistä puhutaan aika paljon avoimemmin.”

Jenna: ”Niin vaikka tuntuu, että ei puhuta riittävästi. Mutta ei mennä ehkä siihen keskusteluun tässä. Leikitään hetki sellaista, että jos me olisimme kaksi tavallista työssäkäyvää amerikkalaista, niin millaisia meidän koira-arki olisi? Voit nyt käyttää ihan vapaasti mielikuvitusta.”

Noora: ”Mitä olen kohdannut ja oppinut, niin esimerkiksi on paljon OneMind Dogsin jäseniä, jotka harrastavat aktiivisesti ja pitävät koiriaan mielettömän hyvin eikä ole mitään ongelmaa. Mutta, kun puhutaan isommasta ihmisjoukosta ja ryhmästä, ketä ei kiinnosta lähtökohtaisesti koiran kouluttaminen tai sen kanssa sen enempää tekeminen, niin silloin koiraan suhtaudutaan niin, että se on yksi elementti. Voidaan sanoa, että koira on perheenjäsen, mutta se heidän näkemyksensä siitä, että mitä se tarkoittaa käytännössä, on hyvin yksinkertaistettua. Koira viedään ulos, mutta monesti se on päivät häkissä. Häkittäminen on tosi yleistä, että koiria pidetään häkissä jopa päivätolkulla.

Kun tullaan töistä kotiin, mennään koiran kanssa koirapuistoon tai vastaavaan. Siellä heitellään sille palloa tunti tai kaksi – ja tämä on nyt sitten se hyvän omistajan määritelmä.  Periaatteessa koiralla ei varmaan ole välttämättä ole mitään vialla ja kaikki näennäisesti onkin hyvin, mutta onhan se nyt hyvin erilaista kuin miten me Suomessa ajattelemme.

On myös koiranomistajia, jotka ovat kiinnostuneita koirasa ja se joukko kasvaa onneksi koko ajan. Koirankoulutus bisneksenä on kovasti kasvava toimiala Amerikassa. Nämä omistajat menevät pentukursseille Paljon tehdään myös sitä, että koira laitetaan koirapäiväkotiin, jossa sitä koulutetaan. Lisäksi on niin sanottuja sisäoppilaitoksia, eli koira lähetetään tuhansien eurojen hintaiseen sisäoppilaitokseen viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Sen jälkeen koira haetaan sieltä takaisin ikään kuin koulutettuna eli ulkoistetaan koiran kasvatus ja ajatellaan, että se riittää.

Totta kai se on parempi kuin ei mikään koulutus, mutta on sekin taas vähän erilaista kuin mihin Suomessa on totuttu.”

Jenna: ”Amerikassa on mahdollista lähettää koiransa myös tällaiseen niin sanottuun sisäoppilaitokseen. Niin mistä niissä on kyse, paljonko ne maksavat ja kauanko se koira on siellä?”

Noora: ”Näitä sisäoppilaitoksia on tietenkin todella paljon erilaisia. Ne, mitkä minulle osuvat silmään eivät ole aina niitä positiivisimpia. On tullut todella ikäviä paljastuksia, ihmiset ovat jopa menettäneet koiransa. Koiria kuollut siellä tai niitä on kaltoin kohdeltu. Mutta ihminen haluaa ulkoistaa sen koiran kouluttamisen ja joku muu saa asentaa siihen ne taidot. Siitä maksetaan mielellään satoja euroja viikossa tai jopa tuhat euroa viikossa.

Sitten koira haetaan sieltä. Mutta mitä koiralle oikeasti siellä tapahtuu, mitä minä olen kokenut, niin niin siellä käytetään aika negatiivisia koulutusmenetelmiä. Koirahan tulee takaisin aika haluttomana ja rauhallisena. Monesti koulutuksiin liittyvät rankaisut sekä erinäisten välineiden käyttö. Sitten koiran oma-aloitteisuus ja suhde ihmiseen on ihan erilainen. Mutta rauhallinen se on!”

Jenna: ”Lähettäisitkö oman koiran sellaiseen?”

Noora: ”En todellakaan, en missään nimessä.”

Jenna: ”Tuntuu kyllä hurjalta. Sen mitä itse katselin hintoja, niin hinta saattaa olla enemmän kuin mitä maksat itse koirasta.”

Noora: ”Se on totta, mutta täytyy muistaa, että Amerikassa on totuttu siihen, että maksetaan. Lasten päiväkodit maksavat todella paljon samoin kuin koulut. Siellä on totuttu siihen, että joku muu hoitaa. Se on todella tavallista sellaisille perheille, joissa on mahdollisuus lähettää lapsikin sisäoppilaitokseen ja se koetaan aivan normaaliksi. Kulttuuri on vähän erilainen, ei Suomessa ole välttämättä totuttu sisäoppilaitoksiin.”

Jenna: ”Mainitsikin jo negatiivisuuden. Ehkä koiran kouluttamisessa Amerikassa PetSmartin kaltaiset toimijat dominoivat lemmikkieläintarvikebisnestä ja heidän verkkosivuillaan on esimerkiksi myynnissä sähköpantoja sekä sitruunapantoja. Millaisia ajatuksia nämä niin sanotut apuvälineet herättävät sinussa?”

Noora: ”Tämä on yksi teema mikä yllätti minut aikoinaan todella suuresti. Vaikka olen toiminut koulutusalalla ja erilaisissa harrastuslajeissa en ole koskaan Suomessa koskaan nähnyt sähköpantoja. Amerikassa sähköpannan käyttöä on edelleen ja se on varmasti kasvavissa määrin käytetty apuväline. Sitä peitellään erilaisilla nimillä ja saadaan pannan käyttö kuulostamaan paljon järkevämmältä. Se sekoitetaan todella nerokkaasti positiiviseen vahvistamiseen ja pystytään myymään sen käyttö ihmisille sillä tavoin. Amerikassa osataan myydä sähköpannat nerokkaasti. Todellisuudessa todella huiput kouluttajat, jos mitataan huippukouluttajaa asiakkaiden määrän, ei niinkään koirankoulutustaitojen mukaan nojaavat todella paljon metodejaan sähköpantoihin. Muistaakseni Petco poisti vuonna 2020 sähköpannat heidän valikoimistaan ja PetSmart taitaa edelleenkin pitää niitä valikoimissaan. Se, mikä avasi silmäni oli se, että tästä nousi kunnon mellakka ja olin täysin yllättynyt siitä, että koirankouluttajat lähtivät vastahyökkäykseen, koska heiltä menee elinkeino ilman sähköpantoja. On tämä keskustelu aivan eri tasolla Suomessa kuin Amerikassa. Siellä peruskoiran kouluttamisen suosituin apuväline on sähköpanta.”

Jenna: ”Kuulostaa kyllä hurjalta. Entä, jos kuvitellaan tällainen hypoteettinen tilanne, että laittaisin cavalierilleni sähköpannan kaulaan ja antaisin sille sähköiskun, niin mitä siinä voisi pahimmassa tapauksessa käydä?”

Noora: ”En ole ikinä käyttänyt sähköpantaa, enkä tiedä ihan tarkkaan, miten koirasi siihen reagoisi. Mutta mitä olen nähnyt niiden tekevän, niin nehän ehdollistavat koiraa. Jos esimerkiksi katsot sosiaalisesta mediasta, niin siellähän kouluttajat ihan avoimesti esittelevät, miten ne käyttävät sähköpantoja. Hehän myös positiivisesti ehdollistavat koiria sähköimpulssiin. Se, mikä on yllättänyt minut, on se, kuinka avoimesti sähköpantoja käytetään. Ja kuinka taitavasti kouluttajat rakentavat teoriansa niin, että kuulostaa siltä, ettei sähköpantojen käyttämisessä ole mitään väärää.”

Jenna: ”Aivan, eli heidän viestintänsä on sellaista, että sähköpannan käyttäminen menee positiivisen vahvistamisen sisälle ja panta onkin ihan ok. ”

Noora: ”Juuri näin. Lisäksi he tuovat tehoja esiin, eli esimerkiksi, että koira oppii nopeasti sähköpannalla. Ja tottahan on, että varmasti tuloksia tulee nopeasti. Se varmaan se yksi syy, minkä takia tällaiseen lähdetään, kun että halutaan nopeita tuloksia. Sitähän me kaikki haluamme. Haluamme laihduttaa tai haluamme kasvattaa lihaksia tai kouluttaa koira mahdollisimman nopeasti, joten nopeat ratkaisut ovat houkuttelevia. Pitkällä tähtäimellä nopeasti tekeminen ei ole teoriassa mahdollista ja siitä puuttuu kokonaan ymmärrys koiran oppimisesta. Lisäksi puuttuu kokonaan ymmärrys siitä, että mikä merkitys sillä on, minkälainen suhde koiralla ja sen omistajalle on. Me OneMind Dosgissa perustamme ajattelumme siihen, että me haluamme luoda suhteen mahdollisimman hyväksi.  Se tarkoittaa, että ihminen oppii näkemään, että milloin koira on iloinen. Omistaja oppii. Hän näkee, mikä tekee koiran onnelliseksi.

Monestihan meillä ei ole tällaista osaamista luontaisesti, eli helposti tulkitaan ne ihan väärin tilanteet koiran kanssa. Ajattelemme, että menossa on todella kiva leikki koiran kanssa ikään kuin palkkioksi, eikä ymmärretä, ettei koiralla ollutkaan hauskaa. Koira onkin vain paineistunut, eikä pidä palkitsevana sitä leikkiä, mutta ihminen ei välttämättä huomaa tätä. Näin käy todella usein meille kaikille, ennen kuin esimerkiksi videoi tilanteita ja miettii, miksi koira oikeasti käyttäytyy tuossa tilanteessa niin.

Se, että ihminen oppii tekemään asioita niin, että koiralla on kivaa, on asia, mistä lähden itse koulutuksissa liikkeelle kaikkien koiranomistajien kanssa. Lähdemme muodostamaan suhdetta siihen koiraan. Näillä apuvälineillä saatetaan saada aikaiseksi se, ettei koiran häntä heilu, eikä se tulekaan mielellään luoksesi Se ei ehkä halua tulla luoksesi, kun saa tällin eli sähköiskun kaulaansa.”

Jenna: ”Tuo kuulostaa todella radikaalilta. Jos kuvitellaan hypoteettinen tilanne, että laittaisin oman koirani kaulaan sähköpannan ja antaisin iskun, se menisi varmasti häntä koipien välissä pois ja säikähtäisi varmasti. Oma koiranikin on aika pehmeä. En tiedä voisiko se edes toipua sellaisesta. Mielestä tuo kuulostaa tosi brutaalilta.”

Noora: ”Juuri niin, ja sama reaktio tulee, jos koira pelästyy jotain muutenkin. Jos jossain esimerkiksi rämähtää kovaa, voi tulla sama reaktio. En ole ollut itse näissä koulutuksissa mukana. Pitäisi mennä tutustumaan itse vähän tarkemmin, niin ymmärtäisi, mitä he tekevät sähköpannan kanssa.”

Jenna: ”Mutta et lähde suosittelemaan suomalaisille koiranomistajille sähkö- tai sitruunapantaa?”

Noora: ”No en kyllä välttämättä ja onneksi täällä Suomessa ei edes pysty suosittelemaan sitä. Haluan itse kannustaa ihmisiä siihen, että heille saadaan innostus tehdä yhdessä koiran kanssa asioita. Kun koiranomistaja oivaltaa, että koira lähteekin oppimaan ja itse asiassa ei tarvitse tehdä muutama arjen asia vähän eri tavoin ja koira haluaakin tehdä kanssani todella innokkaasti juttuja. Todella pienillä käytännön asioilla voidaan saada isoja muutoksia.”

Jenna: ”Kerro joku esimerkki, mikä tällainen pieni käytännön asia voi olla?”

Noora: ”Esimerkiksi kun ollaan sellaisessa tilanteessa, että koiran kanssa on jonkinlainen haaste. Totuus yleensä on se, että sen koiran kanssa ei sitten arjessa tehdä yhtään mitään. Koira on osa arkea ja sisustusta, siitä on tullut huonekalu. Tilanteen ei tarvitse edes olla radikaali, mutta monesti koiran kanssa ei oikeasti tehdä mitään. Jos halutaan harjoitella esimerkiksi aivan helppoja juttuja, kuten vaikka nimen osaamista, eli halutaan, että koira vaikka reagoi nimeensä. Silloin lähdetään ehdollistamaan koiraa siihen ja lähdetään ihan alkeista aikuisenkin koiran kanssa, mikä nimenomaan kannattaa. Silloin koira, jonka kanssa aiemmin ei tehty mitään, on aluksi aivan hämillään. Seuraavaksi koira oppi, että tämä onkin todella hauskaa. Jos omistaja oppii käyttämään omaa liikettään ja elehdintäänsä niin, että koira innostuu vielä vähän lisää, niin sillehän avautuu aivan uusi maailma. Jos ihminen vaikka juoksee vähän poispäin koirasta palkkion kanssa tai muuta vastaavaa.

Minulla on kymmeniä esimerkkejä pelkästään lähikuukausien aikana siitä, millaisten ongelmien kanssa tullaan vastaanotolle. Minulla on myös kahdenkeskisiä vastaanottoja verkossa FirstVetissa. Ongelmana voi olla esimerkiksi, että koira räyhää ulkona. En tällaisessa tapauksessa lähde käymään läpi ongelmanratkaisua verkossa, vaan lähdemme ratkaisemaan sitä arkea ja sitä, mitä siellä arjessa tapahtuu. Haluan, että arki muodostuisi sellaiseksi, että koiran ja omistajan välinen yhteistyö muuttuisi. Koira oppisi taitoja ja ihminen oppisi taitoja. Tällaisilla pienillä muutoksilla saada aikaan se, että parin viikon päästä omistaja kertoo, että koira on aivan erilainen. Voi olla, että koko ongelma on ratkennut tai ei. Välttämättä ongelma ei ratkennut, mutta kaikki muut osa-alueet ovat parantuneet todella paljon.”

Jenna: ”Aivan ja kuulijoille tiedoksi, että FirstVet on palvelu, jonka avulla voi konsultoida verkossa koiran kouluttamiseen liittyvissä asioissa. Onko näin?”

Noora: ”Itse asiassa se on eläinlääkäripalvelu etänä ja minä olen OneMind Dogsilla käytösasiantuntija meillä. Meillä on palvelu siihen, jos arjessa kohtaa koiran kanssa haasteita. Se on uusi konsepti, jota lähdimme OneMind Dogsin porukan kanssa lanseeraamaan toissa vuonna ja se on ollut hämmästyttävän positiivinen kokemus. Olemme pystyneet auttamaan ihmisiä ja todella pienillä teoilla on iso merkitys.”

Jenna: ”Eli autat myös suomalaisia koirakkoja?”

Noora: ”Kyllä, totta kai.”

Jenna: ”Palaan vielä siihen, kun puhuttiin siitä häkittämisestä. Suomessahan koiran pitäminen pitkäkestoisesti sisätiloissa pienissä näyttely- tai kuljetushäkeissä on eläinsuojelulaissa kielletty. Millaisia ovat ne häkit, joissa amerikkalaiset pitävät koiriaan? Ovat ne ihan pieniä?”

Noora: ”Ne ovat tavallisia pieniä häkkejä. Sekin on kauhean kaksipiippuinen juttu, että kyllähän esimerkiksi lentomatkoilla koirat saattavat olla putkeen häkissä pitkän ajan. Tai jos matkustat autolla, niin ovathan ne Suomessakin pitkiä matkoja häkissä.  Mutta onhan se ehkä toinen asia, että ne ovat kaikki päivät siellä. Usein käy niin, että koiraa ei ole opetettu olemaan siellä häkissä. Sittenhän se huutaa ja kärsii ja panikoi siellä. Se on se, mikä on kaikista pahinta. Melestäni se, että oli aika häkissä kuinka lyhyt tai pitkä aika tahansa, niin jollei koiralle opeteta yksin rauhoittumista ja yksin oleskelua, niin häkki aiheuttaa sitten oikeasti kärsimystä. Jatkuva häkittäminen ei edistä koiran terveyttä, mutta oli asia mikä tahansa, mielestäni aina kannattaa miettiä, että miten se koira sen asian kokee. Nostan tämän esille, sillä nyt koronan ja eristäytymisen jälkeen on aika paljon haasteita Suomessakin. Koira on tottunut olemaan omistajan vieressä ja kun sen pitäisikin olla yksin, niin ei se osaakaan olla, koska ei sitä ole koskaan harjoiteltu. Se on iso haaste.”

Jenna. ”Voin kuvitella, että ne ongelmat ovat varmasti lisääntyneet koronan ansiosta. Sen lisäksi, että oli koirabuumi, niin sen lisäksi koirat tottuivat siihen, että aina on joku palvelusväki paikalla.”

Noora: ”Ihmisethän eivät edes muista millaista elämä oli ennen koronaa. Eli koirat olivat yksin työpäivän ajan ja nyt niitä ei voi jättää niitä yhtään yksin ja pitää olla koko ajan vieressä. Siinäkään ei ole mitään väärää, kaikki voivat tehdä, ihan miten haluavat. Jos on näitä ongelmia ja jos haluaa, että koira osaa rauhoittua ilman, että se stressaantuu sitten yksinolosta, niin silloin pitää jotain muutosta arkeen tehdä.”

Jenna: ”Miten muuten Amerikassa, ovatko ihmisten työpäivät saman kahdeksan tuntia kuin Suomessa? Millainen on aika, jonka koira on yksin siellä häkissä pahimmillaan?”

Noora. ” Se tietenkin vaihtelee todella paljon ja työmatkat voivat olla paljon pidempiä. Päivät ovat hyvin pitkiä. Senhän takia kaupunkilaiset siellä käyttävät todella paljon koirien päiväkoteja nykyään.”

Jenna: ”Mitä olet mieltä, kun näitä päiväkoteja on tullut koirille myös Suomeen, niin ovatko amerikkalaiset tässä meitä edellä? Tulevatko kaikki trendit meillekin jossain vaiheessa ryminällä?”

Noora: ”Onhan meillä ollut koirapäiväkoteja Suomessa jo kauan, varmaankin jo 20 vuoden ajan. Se, mikä muuttuu, on se, että miten suhtaudumme koiraan ja koiran omistamiseen. Varmasti mitä enemmän asutaan kaupungeissa ja välimatkat näihin päiväkoteihin ovat paljon lyhyempiä, niin koiraan suhtaudutaan perheen lapsena. Silloin lähdetään rakentamaan arkea ikään kuin se olisi päiväkotiarkea.”

Jenna: ”Niin koirien päiväkodit muistuttavat aika paljon toiminnaltaan lasten päiväkoteja. Niihin koirat dumpataan työpäivän ajaksi ja koira ei välttämättä ole siellä yksin. Siellähän saattaa olla niin sanottuja kavereita vaikka kymmenkunta. Näetkö tässä mitään ongelmaa?”

Noora. ”Päiväkodeissahan on paljon hyvää. Yksikin kaveri, joka asuu Amerikassa, käytti päiväkotia. Siellä jopa koulutettiin koiria ja tehtiin aivojumppaharjoittelua. Ja se oli kuin lapsilla, eli koirat saivat samanlaiset todistukset kuin lapset ja on erilaisia luokka-asteita.”

Jenna: ” Siis saavatko koirat oikeasti jonkun todistuksen?”

Noora: ”Joo totta kai.”

Jenna: ”Nyt olen kuullut kaiken.”

Noora: ”No toisaalta siinä on paljon hyvääkin. Olen vähän sellainen, että näen asioissa myös hyviä puolia. Koska toinen vaihtoehto olisi, että koirat ovat kotona yksin ja kukaan ei kouluttaisi niitä lainkaan. Se, mikä on haaste, on se, että jos koiralla on koko ajan aktiviteettia, niin ne koirathan ei oikeasti ehdi lepäämään yhtään. Jos mietitään, että ennen koronaa koirat ovat levänneet sen työpäivän, ainakin sellaiset koirat, joilla ei ole stressiä. Tänä päivänä ne ovatkin koko ajan lähellä ja koko ajan tapahtuu jotain. Tämä saattaa aiheuttaa joillekin koirille levottomuutta ja stressiä sekä ongelmakäytöstä, jos rauhoittumista ei tapahdu tarpeeksi arjessa.

Monet ihmiset jopa pelkäävät sitä, he kokevat, että on väärin, kun koiran pitää antaa vain ollakin. Se on asia, mitä kannustaisin miettimään. Koirathan luontaisesti kyllä nukkuvat aika paljon ja varsinkin pennut tarvitsevat unta valtavasti. Sen lisäksi ne tarvitsevat aktivointia ja paras aktivointi ei suinkaan ole pallon heittely, vaan ennemminkin juuri oppiminen ja harjoittelu ja yhteinen tekeminen. Muuttaisin arjen koiran kanssa sellaiseksi, että kaikki kohtaamiset koiran kanssa olisivat ikään kuin järkevää laadukasta tekemistä, sitten olisi lepoa ja taas järkevää tekemistä.”

Jenna: ”Mikä olisi sellaista järkevää tekemistä?”

Noora: ”Uusien asioiden oppiminen ja maltin kehittäminen. Se, että koira oppii sietämään, esimerkiksi paikallaan pysymistä, vaikka leluja lentelee. Se, että koirat oppivat keskittymään siihen, mitä ovat tekemiseen, mitä ovat tekemässä. Se on todella toimiva keino myös väsyttää koiraa. Se tuo luotettavuutta myös arjen tilanteisiin, jos voit luottaa siihen, että koira osaa esimerkiksi pysyä paikallaan todella hyvin. Samoin luokse tuleminen ja vaikka kontaktin pitäminen liikkeessä ovat hyviä harjoitteita. Nämä ovat ihan perusasioita, mitkä helposti ohitetaan ja ajatellaan että se koira jo osaa. Mutta todellisuudessa, jos niitä otetaan ohjelmistoon arjessa ja pidetään monipuolisena harjoittelu, niin se on sitä parasta aktivointia ja parasta harjoittelua yhteiseen elämään.”

Jenna: ” Eli voisin treenata oman koirani kanssa, vaikka sitä, että opetan sen pysymään makuuasennossa ja heittelen leluja ilmaan ja se pysyy siinä siitä huolimatta.”

Noora: ”No juuri näin. Mutta helposti tehdään virhe, että hypätään suoraan tuohon pisteeseen. Tuota vaihetta edeltää yleensä kymmeniä eri vaiheita, jotta pääset tuohon asti. Monesti niitä vaiheita oiotaan ja tehdään liian vaikeita harjoituksia, jolloin kaikki turhautuvat ja mitään oppimista ei tapahdu. Monille on todella vaikeaa tehdä tarpeeksi helppoja ja yksinkertaisia harjoituksia. Pyritän siis siihen, että koira onnistuisi. Tehdään harjoituksesta niin helppo, että koira varmasti onnistuu. Se lisää koiran itseluottamusta sekä onnistumisen tunnetta ja teidän yhteistä fiilistä. Koira odottaa seuraavaa hetkeä, kun lähdet taas tekemään sen kanssa.”

Jenna: ”Eli pienin askelin ja pilkkoen.”

Noora: ”Kyllä vain ja hauskanpito tulee muistaa. Haluaisin sanoa tuosta paikallaan pysymisestä, eli en missään nimessä kannusta tekemään liian vaikeita paikallaan pysymisiä. Lähdetään siitä, että ensiksi koira osaa pysyä paikallaan vaikka istuessa. Tai maassa, jolloin nostat vaikka selän vaan ylös ja palaa takaisin ja palkkaat koiraa. Koira tottuu monesti siihen, että olemme kyyryssä, joilloin jännitetään ja mietitään. Entä jos olisit ihan normaalisti ja koira pysyisikin siinä? Se on aikamoinen ahaa-elämys ihmisille, jotka eivät ole tätä harjoitelleet, että koira voi oikeasti oppia sen.”

Jenna: ”Entä, jos mietimme koirankoulutusmaailmaa ja vaikka sitä, että Amerikassa ollaan jo siinä pisteessä, että jopa koirien päiväkodissa koulutetaan koiria. Käsitykseni mukaan, kun puhutaan koirien ohjaajista, puhutaan aika villistä lännestä. Ihmisillä voi olla hyvin erilaisia taustoja. Entä, jos koiransa vie Amerikassa vaikkapa televisiosta tutulle julkkiskouluttajalle, niin ratkeavatko kaikki ongelmat sillä, että kouluttajana on tuttu nimi?”

Noora: ”Mitäköhän tähän sanoisi. Osa varmasti on todella laadukkaita kouluttajia ja he ovat koirien puolella ja edistävät asiaa, mutta toiset taas voivat käyttää hyvinkin vääränlaisia ja ei hyvään lopputulokseen johtavia metodeja. Mutta jollei edes puhuta metodeista, niin tuo ajatus, että joku toinen fiksaa ongelmat, on nurinkurista. Ajatus, minkä eteen yritän tehdä töitä, on se, että ihmiset oppisivat ymmärtämään, että sehän on se oma elämäntapa ja elämäntyyli, miten olet sen koiran kanssa. Se on se mikä ratkaisee.

Tätä voi verrata ihan mihin vain elämäntapamuutokseen. Jos haluat pudottaa painoa niin sen tulisi olla pitkäkestoista, positiivista eikä stressaavaa. Ja jotta pystyisit pysymään siinä samassa käytöksessä arjessa, niin sen muutoksen pitää sopia omaan arkeesi sekä olla sellaista, että se on helppo toteuttaa. Usein lähdetään yksittäisistä muutoksista arjessa. Mutta koiran koulutuksesta ja koiran omistajuudessa tämä on aika vaikeaa ymmärtää. Sen eteen me yritämme OneMind Dogsilla tehdä töitä, että löydämme keinoja, miten me pystymme tulevaisuudessa auttamaan vielä paremmin ihmisiä löytämään oikeanlaisen lähestymistavan koiran omistamiseen ja kouluttamiseen. Se ei auta, että käyt kerran viikossa koulutuksessa. Se ei myöskään auta, että viet koiran jollekin tai ei auta, että teet yhtenä päivänä kolme asiaa, jos kaikki muu aika sen koiran kanssa ei tue sitä kokonaisuutta.”

Jenna: ”Miten koet sen, kun Suomessa ollaan jo vuosikausia puhuttu positiivisesta vahvistamisesta? Onko se sana Amerikassa missään määrin tuttu? Miten ylipäätään nämä meidän koulutuskulttuurit eroavat toisistaan?”

Noora: ”Siellä onneksi on todella paljon kasvanut ymmärrys erilaisista metodeista. Amerikassa on huippuja, oikeasti taitavia koirankouluttaja, jotka ovat tehneet hyvää työtä kymmeniä, kymmeniä vuosia. On siellä ollut ikään kuin suunnannäyttäjiä, mutta koulutus on ollut niche, eli sitä ei ole ollut  massamarkkinoilla tai isossa tietoisuudessa. Uskon, että koko ajan lisääntyy tietoisuus asioista. Lähtökohtaisesti siellä suhtaudutaan tavallisen koiranomistajan tai kouluttajan keskuudessa positiiviseen vahvistamiseen ivallisesti. Jos puhutaan esimerkiksi palkkiona ruoan käyttämisestä.

Olen joutunut aika paljon itse puhumaan tästä aiheesta, eli he eivät usko siihen, että koska he ymmärtävät positiivisen vahvistamisen niin eri tavalla. He ajattelevat, että koira vain houkutellaan ja se tottelee vain nameilla. Niinhän sitten tapahtuukin, jos ei sitä osaa tehdä oikealla tavalla. Tässä on aika paljon työsarkaa vielä.”

Jenna: ”Mikä se heidän palkkio on koiralle, jos se ei voi olla nami?”

Noora: ” Toiset ajattelevat, ettei koiraa tarvitse välttämättä palkata ja toiset ajattelevat, että sen riittävän, että sanot koiralle hyvä. Nämä eroavaisuudet ovat mielenkiintoisia. Suomessakin ajatellaan, että ongelma ratkeaa, kun koiralle opetetaan jokin sana. Se on taas ajatus quick fixista ja siitä, että yksittäinen teko muuttaa jonkun ongelman.

Meidän käyttämämme sanat ovat merkityksellisiä koirille vasta sitten, kun ne on hartaasti koiralle opetettu pitkällä jänteellä. Tämä liittyy juuri siihen, mistä paljon puhun, ettei ihmisen maalaisjärki ole hyvä lähtökohta koiran kouluttamiselle. Se perustuu meidän näkökulmaan, eikä siihen, miten koira oikeasti oppii tehokkaita ja parhaiten.”

Jenna: ”Onko sinulla esimerkkejä tästä suomalaisesta maalaisjärjen käytöstä, mistä usein puhutaan myös valitettavasti koirien kouluttamisessa? Eli siitä asenteesta, että kyllä minä tiedän, miten koira koulutetaan, kun minulla on maalaisjärki.”

Noora: ”Tämä on ehkä suurin este sille hyvälle koiran omistamiselle, että on tosi paljon uskomuksia ja ajatuksia. On esimerkiksi tätä, että meillä on aina ollut koira tai viisi. Useimmiten se on sitä, että lähdemme korjaamaan kieltämisen kautta. Niinhän helposti opetetaan lapsiakin. Lapselle voit vielä kertoa, miten hänen kannattaisi tehdä ja mitä teosta seuraa. Pystyt selittämään sitä sanoin, mutta koiralle et pysty tekemään niin. Usein oppimisen tie on aika lyhyt tai kivinen.

Ihan perinteisenä esimerkkinä se, miten harjoitellaan ihmisen maalaisjärjellä sitä, että koira ei hyppisi vaikka päin, niin yleensä kiellät sitä. Voit käyttää erilaisia keinoja. Sanot ei tai huudat tai nostat polvea sitä vasten, mutta eihän se koira opi siitä mitään. Seuraavan kerran se tapahtuu taas uudelleen. Mutta koira oppii siitä, kun opetat sille koiralle, että on paljon kannattavampaa sekä järkevämpää lähtökohtaisesti siinä tilanteessa olla hyppäämättä. Tämä pitäisi esimerkiksi lähteä jo rakentamaan pennulle silloin, kun se saapuu kotiin. Opetat heti sitä, että jos koira lähtee kiipeämään sinua vasten, niin odotat, että sen kaikki tassut ovatkin maassa ja sitten vasta menet silittämään sitä. Tadaa, yleensä kuluu kaksi sekuntia ja se koira onkin jo maassa. Jos se taas alkaa hyppiä, odotat vain ihan hiljaa. Näin se koira sitten oppiikin, jos pystyt rakentamaan jo pienellä pennulla tällaisia taitoja, niistä on todella paljon hyötyä sitten myöhemmin. Todennäköisesti niistä ei tule ongelmia myöhemmin.”

Jenna: ”Aivan. Jos puhutaan vielä näistä nopeista ratkaisuista, niin monesti nykyään suositellaan koirille jopa mielialalääkkeitä. Mitä siihen sanot?”

Noora: ”Joo, tämä on iso trendi Amerikassa jo ennen korona-aikaa. Itse asiassa koirien määrän kasvu ja niihin käytettävän rahan kasvu on ollut valtava. Mennään siis siihen, että vuonna 2018 pelkästään Yhdysvalloissa koiriin on käytetty rahaa 90 miljardia. Viime vuonna 2022 rahaa on käytetty 123 miljardia eli se on kasvanut 38% kolmen vuoden aikana. Yksi suurimmista bisneksistä mitä koiraan liittyy ovat ruoka ja lääkkeet tai lääkärikäynnit. Mielialalääkkeet ja rauhoittavat ovat olleet yksi eniten kasvavista ratkaisuista ja bisneksistä, mutta niinhän ne ovat myös ihmisille. Kyllähän sen voi huomata, että esimerkiksi lasten lastenkin rauhoittavat lääkkeet ovat varmasti samassa suhteessa kasvaneet, täytyisi tarkistaa faktoja, mutta näin on uutisoitu. Se on kanssa se quick fix. Jos pennulle lähdettäisiin vaikka alustavasti opettamaan rauhoittumista ja sitä, missä tilanteessa olla rauhallisena ja pidettäisiin huoli, että sillä on tarpeeksi aktiviteettia. Opetettaisiin sitä taitoa koiralle tai sitä, että sillä olisi edes kyky olla esimerkiksi yksin kotona, niin ei tarvitsisi miettiä niin paljon näitä asioita.

Jos koiralle antaa sen rauhoittavan, niin sehän vain lamaannuttaa koiran. Eihän koira sitäkään taas opi mitään. Se on sitten eri asia, jos on todella vakavia haasteita, mutta jos nyt puhutaan ihan yleisesti. Näitä tulee nyt koko ajan enenevissä määrin myös Suomessa vastaan, että lähdetään lääkkeistä hakemaan ratkaisua koiran käytösongelmaan.”

Jenna: ”Koitan vetää linjoja tässä vielä yhteen – syöttäisitkö omalle koirallesi mielialalääkkeitä?”

Noora: ”Kyllä aika paljon saisi tapahtua, että syöttäisin. Varmaan siinä tapauksessa, jos koira olisi äärimmäisen arka tai siinä olisi jotain poikkeuksellista, niin varmasti harkitsisin sit. Onneksi ei ole tarvinnut koskaan harkita, enkä ole koiran kouluttajana oikea ihminen edes puhumaan näistä lääkkeistä. Kyllä niistä täytyy eläinlääkärin kanssa keskustella ja ovat on ammattilaisia näiden asioiden kanssa. Sanoisin, että kannattaa olla utelias ja ottaa asioista selvää, mutta en nyt halua perustaa elämää ja ratkaisuja, en ihmisille enkä koiralle, nojaten lääkkeisiin.”

Jenna: ”Kutsut itseäsi onnellisen koiran puolesta puhujaksi. Mitkä ovat ne keinot, joiden avulla me saamme maailmaan enemmän onnellisia koiria ja onnellisia koiranomistajia?”

Noora: ”Minulla on tähän erittäin yksinkertainen vastaus. Lisätään tietoisuutta siihen, minkälaista se hyvä koiran omistaminen on. Lisätään ymmärrystä siitä, että miten koirat oppivat. Ja ymmärretään, että miten se oma käytöksesi vaikuttaa koiraan ja miten koira oppii sinusta.”

Jenna: ”Se on hyvin kiteytetty. Otetaan tähän loppuun vielä pieni kevennys. Sanon sinulle sanoja ja kerrot, mitä sinulle tulee niistä ensimmäisenä mieleen. Ei tarvitse siis yhtään arpoa, eli sanot vaan mitä tulee ensimmäisenä mieleen. Lähdetään liikkeelle pentutehtailulla.”

Noora: ”Hulluutta.”

Jenna: ”Design koira.”

Noora: ”Mielenkiintoista.”

Jenna: ”Naksutin.”

Noora: ”Oiva apuväline.”

Jenna: ”Agility.”

Noora: ”Hauska harrastus.”

Jenna: ”Parainen.”

Noora: ”Saaristo.”

Jenna: ”Tennispallo.”

Noora: ”Hyvä ja paha.”

Jenna: ”Yrittäjyys.”

Noora: ”Palkitsevaa.”

Jenna: ”Käytösneuvola.”

Noora: ”Nopea tuki sinulle.”

Jenna: ”Lentokone.”

Noora: ”Mahdollisuus.”

Jenna: ”TikTok.”

Noora: ”Vaikuttaja.”

Jenna: ”Kiitos Noora, kun tuli Itä-Helsinkiin.”

Noora: ” Kiitos. Tämä oli oikein mukava kokemus, kiitos sinulle.”