Charlotte Kaskinen kuvitteli hankkivansa elämänsä koiran. Toisin kävi. Tässä jaksossa kerrotaan, millaista on, kun koirapentu paljastuu maanantaikappaleeksi. Miltä tuntuu viedä puolen vuoden ikäinen pentu lopetettavaksi perinnöllisten vikojen vuoksi?
Kuuntele jakso tästä linkistä.
Jenna Lehtonen: ”Lonkkadysplasia, mahdollinen kasvulinjan murtuma, mahdollinen vino lantio ja osteokondroosi, lihasköyhä, liikkuu tavanomaista iso rotuisen koiranpennun liikkumista selvästi epäkoordinoidummin, kintereet menevät jatkuvasti täysin ristiin keskenään. Liikkuu takapää matalalla. Vaikeaa seistä tai ei halua seistä itse, mikä vaikeuttaa tutkimista. Kipuilee toistuvasti kyynelten olkien ja lonkkien ojennusta.”
Miltä tämä eläinlääkärin näkemys kuulostaa näin jälkikäteen kuultuna?
Charlotte Kaskinen: ”Ei todellakaan ainakaan terveeltä koiralta. Eikä sellaiselta, jonka edes kuuluisi olla täällä ainakaan minun mielestäni.”
Jenna: ”Minä olen toimittaja Jenna Lehtonen ja sinä luet koira haudattuna podcastia, joka pureutuu koiramaailman epäkohtiin ja antaa äänen niin koiran omistajille, kun koira-alan asiantuntijoille. Charlotte Kaskinen, sinä istut siinä, koska sinulla on aikamoinen koira tarina kerrottavana. Sinä lähetit minulle etukäteen videoita edesmenneestä saksanpaimenkoiran pennustasi Zodista. Ja täytyy sanoa, että minun sydän särkyi, kun katselin sitä pentua, joka uskollisesti seurasi sinua ihan kaikkialle ja totteli, vaikka siitä näki, että liikkuminen näytti olevan koiralle tosi vaivalloista.
Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin ja siihen hetkeen, kun sinä olet päättänyt hankkia saksanpaimenkoiran. Mikä sai sinut alun perin päätymään tällaiseen rotuun, jota ei lähtökohtaisesti ehkä suositella ihan jokaisen käsiin?”
Charlotte: ”Minä halusin monipuolisen harrastuskoiran ja sellaisen, kenet voisi viedä minne vaan. Ajattelin, että saksanpaimenkoira on helppo kouluttaa, vaikka todellisuudessa ne eivät ole sen helpompia kuin muutkaan. Hirveän fiksuja eläimiä ne ovat olleet. Meillä on ollut suvussa saksanpaimenkoiria aika paljon ja minun kumppanilla on myös ollut niitä hänen koko lapsuutensa ajan. Ja olen nähnyt kuinka lojaaleja ne pystyvät olemaan yhdelle ihmiselle ja se on sellainen piirre, mitä minä ehdottomasti haluan koiralta.”
Jenna: ”Eli rotu olisi sinulle tuttu?”
Charlotte: ”Joo, tavallaan. En tiennyt noita terveysjuttuja niin tarkasti, mutta muistan kyllä, kuinka sanoin kumppanilleni joskus, että en ikinä hommaa saksanpaimenkoiraa, koska ne ovat niin sairaita. Tämähän heitettiin takaisin naamalleni, kun otin sitten sellaisen. Olin niin rakastunut rotuun. Niitä on ollut suvussamme, mutta ei niin lähellä minua, että olisin mitään huomannut mitään terveysasioita. Minä vaan tiesin, että ne ovat olleet työkoiria ja että ne tekevät tehtävänsä.”
Jenna: ”Oliko sinulla ehkä tavallaan sellainen pumpulinen kuva niistä, kun olit nähnyt rodun parhaat puolet?”
Charlotte: ”Kyllä, ehkä varmaan käyttöominaisuudet edellä, että ovat sellaisia koiria.”
Jenna: ”Oliko sinulla mitään muita rotuvaihtoehtoja, kun tuli aika hankkia koira vai oliko se heti tiedossa, että haluat schäferin?”
Charlotte: ”Kyllä mulla oli muita rotuvaihtoehtoja, mutta sitten kun mietin harrastuskoiran kannalta, olivat malikot ja hollanninpaimenkoira vähän liian rajuja minulle. Kun niistä lukee, niin nehän ovat sellaisia, että ovat koko ajan vauhti päällä. Minä halusin jonkun, joka pystyy rauhoittumaan kotona ja pystyy olemaan perheen kanssa. Mutta sitten, kun mennään kentälle niin sitten tehdään. Schäfer oli ehdottomasti se ykkösvaihtoehto näistä.”
Jenna: ”Oliko sinulla jotkut tietyt lajit mitä alkaisit harrastamaan?”
Charlotte: ”No ei ollut oikeastaan mitään erityistä mielessä, mutta tykkäsin todella paljon PK-tottiksesta. Mutta enhän minä mitään harrasta piireissä, vaan me käymme omaehtoisesti treenaamassa.”
Jenna: ”Kun tuli tämä päätös, että hommataan schäfer, niin mistä te lähdette liikenteeseen? Kävittekö te paljon eri kasvattajia läpi?”
Charlotte: ”Ei oikeastaan. Se tuli vähän sattumalta, kun minun edellinen koira kuoli vuoden alussa. Sitten minulla oli koko ajan hoitokoira ja poikaystäväni sanoi, että voidaanko me hankkia oikeasti oma koira, kun sinulla on koko ajan jotain koiria täällä. Siinä tuli katseltua erilaisia rotuja, kun niitä oli tosi palon meillä. Poikaystäväni äiti laittoikin viestiä, että heidän koiran kasvattajallaan olisi nyt pentuja, että mitä jos ottaisitte tällaisen. Me vähän pyörittelimme ideaa ja kumppani oli sitä mieltä, ettei halua näyttelylinjaista koiraa. Minä sanoin, ettet voi heti hypätä syvään päätyyn, emme me voi ottaa käyttölinjaista koiraa, kun niillä on omat ongelmansa. Sitten me menimme vain katsomaan pentua ja pentujahan ei voi mennä vain katsomaan.”
Jenna: ”Ja toi on niin paha ansa.”
Charlotte: ”Oli oikeasti tosi paha ansa. Ne olivat niin söpöjä ja pörröisiä. Me menimme katsomaan niitä ja sitten me rakastuttiin, loppu on historiaa.”
Jenna: ”Jos miettii nyt tätä, että kaikkihan eivät välttämättä tiedä mitä eroa on näyttelylinjaisella ja käyttölinjaisella saksanpaimenkoiralla, niin selitätkö vähän auki sitä, miten ne eroavat. Niillähän on yhteinen rotumääritelmä kuitenkin.”
Charlotte: ”Ai on vai, ne vaikuttavat todella erilaiselta.”
Jenna: ”Minun tietojeni mukaan kyllä.”
Charlotte: ”En siis ole mikään asiantuntija, enkä ole ehkä perehtynyt siihen niin paljon, että tietäisin kovin tarkasti. Mutta käyttölinjainen koira jalostetaan käyttölinjan pohjalta työkoiraksi. Sillä ei ole niin väliä, että miltä koirat näyttävät, kunhan ne ovat luustollisesti kunnossa. Jos ne pystyvät tekemään töitä niin kaikki on ok ja sitten näyttelylinjaiset on aika paljolti enemmän jalostettu juuri niiden ulkonäön perusteella. Näiden kahden luonne on aivan eri. Se drive on ihan eri niillä.”
Jenna: ”Ovatko nämä jotenkin rauhallisempia nämä näyttelylinjaiset? Oliko se sinulla se, minkä takia sinä kiinnostuit juuri niistä? Yrittikö sinun poikaystävä jotenkin varoittaa siitä, miten hänet sait ylipuhuttua näyttelylinjaiseen, jos hänellä oli ajatus, että otatte käyttölinjaisen?”
Charlotte: ”Minä en edes oikeastaan tiedäs sitä. Ajattelin asiaa sillä perusteella, että Suomessa on tosi vaikea saada rotukoiria ylipäätään, mikä on minusta tosi hassua, koska tuntuu että niitä on vähän kaikilla kenellä niitä ei ehkä pitäisi olla. Niin minä vaan sanoin poikaystävälle, että jos sinä haluat joskus semmoisen harrastuskoiran, niin sinun täytyy aloittaa jostain. Näyttelylinjainen vaikutti helpolta vaihtoehdolta.
Tai, että kun meillä oli jo kontakti tavallaan saksanpaimenkoirapiireihin. Ne porukat saattavat olla aika sellaisia sisäänpäin suuntautuneita. Poikaystäväni sitten suostui siihen eikä me oikeastaan löydetty tai etsitty mitään muutakaan enää siinä vaiheessa.”
Jenna: ” Aivan, että pentujen näkeminen oli tarpeeksi”.
Charlotte: ”Se oli liikaa.”
Jenna: ”Rakastuitteko te heti johonkin tiettyyn yksilöön siellä pentulaatikossa vai mistä juuri tämä yksi yksilö löytyi teille?”
Charlotte: ”No, siis mehän ei nähty sitä koko pentuetta missään vaiheessa, että ne olivat jo yli-ikäisiä. Siellä oli kaksi pentua jäljellä eli osa oli jo luovutettu. Muistan, että mielestäni saimme pennun 11 viikkoisena. Siellä oli yksi pentu Y-pentueesta ja kaksi Z-pentueesta. Y-pentueesta jäljellä oli Aava, joka on nyt löytänyt kodin ja sitten oli Y-pentueesta kaksi pentua jäljellä ja meille tarjottiin narttua, koska me sanoimme, että haluamme harrastuskoiran-Se vaikutti paljon enemmän aktiivisemmalta ja menevämmältä. Sellaiselta, kenellä ehkä vähän enemmän kuitenkin sitä driveä, että se ei ole sitten ihan sieltä rennommasta päästä. Me menimme sinne katsomaan vaan sitä narttua ja siellä Zodikin hengaili.
Musta tuntuu, että siinä vaiheessa me ei edes tiedetty, että se on vapaa, että meille sanottiin, että se on varattu. Zodin piti mennä jonnekin, joka halusi käyttää sitä näyttelyissä ja menestyä näyttelykoiran roolissa sen kanssa. Mutta Zodilla ei ollut toinen kives laskeutunut.
Jossain vaiheessa pallo kääntyi niin, että narttu meni jonnekin muualle. Meille ei sanottu siitä oikeastaan ihan hirveästi, mutta meille soitettiin viikko sen jälkeen ja sanottiin, että Zodi se olisi vapaa. Kun toinen kives ei laskeutunut, niin alkuperäiset ostajat eivät halua sitä enää. He sanoivat, että se olisi nyt teidän, jos te vaan haluatte sen. Meillä molemmilla on aina ollut vaan uroksia niin mehän sanoimme, että joo totta kai.”
Jenna: ”Tuohan kuulostaa vähän siltä, että saitte jonkun jämäpennun.”
Charlotte: ”No vähän joo.”
Jenna: ”Mitä eroa sillä on, kun puhuit siitä y- ja z- pentueesta. Mitä ne tarkoittavat?”
Charlotte: ”Sillä kasvattajalla oli kaksi tiinettä narttua samaan aikaan, mutta y-pennut syntyivät mielestäni neljä päivää aikaisemmin kuin z-pennut, niin y-pennuista saatiin tosi paljon jo pois uusiin koteihin. En tiedä miksi z- pentueesta jäi osa, mutta tosi moni sitten jälkeenpäin sanonut, että ne pentueet olivat aivan eri luokkaa. Niillä oli siis eri emo, mutta sama isä.”
Jenna: ”Mitä tämä kasvattaja kyseli teiltä, halusiko tietää teistä etukäteen mitään? Vai sanoiko vain, että tässä on tämä koira teille?”
Charlotte: ”Hän halusi tietää aika paljon, siis se oli semmoinen kunnon haastattelu. Saksanpaimenkoiria yleisesti ei anneta koteihin missä olisivat vain kotikoirana ainakaan minun käsittääkseni. Todella paljon meiltä kysyttiin, että lähdettekö te harrastamaan ja mitä te lähdette harrastamaan tai mitkä ovat teidän tavoitteet tämän koiran kanssa? Haluatteko te käydä näyttelyissä? Me sanoimme, että ei oikeastaan oikein kiinnosta näyttelyt, mutta tottis kiinnostaa todella paljon. Kumppanini vaari on harrastanut käyttölinjaisten koirien kanssa suojelua ja saavutti molempien koirien kanssa IGP-kolmostason. Taustaa kuitenkin asiasta oli ja kasvattajat tykkäävät, että on. Me saimme koiran aika paljon helpommin kuin moni muu, että just pelkästään sillä, että sanoimme, että taustaa on. Siltä minusta tuntuu. Mutta ei kasvattaja kysynyt kyllä mitään siitä, että missä me asumme tai sanonut, että kerrostalo omakotitalo olisivat hyviä. Mikä oli todella kiva, sillä me asumme kerrostalossa ja kukaan ei anna koiria kerrostaloon jostain syystä.”
Jenna: ”Mikä oli muuten koiran hinta? Se on kuitenkin korona-aikaan ostettu pentu?”
Charlotte: ”Joo on, olisiko se ollut 1400 euroa.”
Jenna: ”Ok, ei sen enempää. Tuon verran minäkin maksoin aikoinani omasta koirastani, eli aika perushinta.”
Charlotte: ”Joo ja me oltaisiin saatu siitä summasta 200 euroa takaisin, jos kives ei olisi laskeutunut tiettyyn ikään mennessä.
Jenna: ”Ja pentu tuli sitten kotiin ja kaikki lähti hyvin liikenteeseen?”
Charlotte: ”Joo, näin me luulimme. Meillä ei ollut ihan hirveästi kokemusta pennuista, niin se oli minulle tosi rankkaa. Itkin noin 2 viikkoa, kun piti oikeasti ravata ulkona koko ajan. Tuntui, että aina kun oli ulkona niin mitään ei tapahtunut ja sitten kun tulee sisälle niin pentu pissaa heti siihen. Se oli tosi rankkaa.”
Jenna: ”Oliko siinä jotain yllättävää?”
Charlotte: ”Ehkä juuri se, että kuinka paljon aikaa pentu vie. Minun edellinen koira oli 15-vuotias ja siinä oli ollut aika pitkään aikuisikää. En muistanut pentuajoista mitään.”
Jenna: ”Minkä rotuinen aiempi koirasi oli?”
Charlotte: ”Se oli jackrussel.”
Jenna: ”Niin sä oot ollut tosi junnu kun se edellinen koira on tullut?”
Charlotte: ”Kyllä, olin viisivuotias, eli ihan pikkulapsi. Ei mikään ihme, etten muista pentuajoista mitään.”
Jenna: ”No mutta se sitten lähti sitten jotenkin liikenteeseen tuo pentuaika?”
Charlotte: ”Joo, jotenkin. Aika paljon me saatiin aikaiseksi ja tosi moni kehui sitä, että kuinka hyvin Zodi teki sen ikään sen nähden. Treenasin sen kanssa joka päivä ja joka ruokailun yhteydessä, koska oikeasti halusin panostaa siihen.”
Jenna: ”Jos palataan siihen, kun te haitte pennun, niin kertoiko kasvattaja mitä hän kasvattaa? Tai mitään saksanpaimenkoirien terveystilanteesta? Oliko terveydestä mitään puhetta?”
Charlotte: ”Eipä muuten oikeastaan tainnut olla. Me saimme pitkän diaesityksen siitä, että minkälaisen saksanpaimenkoiran pitäisi olla. Se taitaa olla saksanpaimenkoiraliiton verkkosivuilta se rotumääritelmä. Siellä oli sairaudet ja lonkkajutut, mutta ei siitä ollut puhetta. Se oli vähän omalla vastuulla lukea se.”
Jenna: ”Niin ja kuinka moni siinä pentupäissään sitten lähtee lukemaan niin tarkkaan.”
Charlotte: ”Sitten se, että kun hommaat koiran niin et ajattele, että se on kipeä. Se ei todellakaan tule oikeastaan missään vaiheessa mieleen ennen kuin se oikeasti olet siinä tilanteessa.”
Jenna: ” Joo, se on valitettavaa, mutta totta. Entä sitten? Tutkitko itse koiranetistä tätä jalostusyhdistelmää mitenkään?”
Charlotte: ”En koska olin idiootti. Mutta jälkeenpäin katsoin niitä ennen, kun me hommattiin Zodi. Mutta en ihan hirveästi ymmärtänyt niistä. Ja ajattelin, että kasvattajat tietävät, mitä tekevät. Ei kukaan varmastikaan tahallaan niitä tee sairaita koiria. Tai no en tiedä, mutta oli sillä emällä BC-lonkat, mikä ei ole ihan parhaasta päästä. Varsinkin, kun c niin näin jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt varmaan katsoa vähän tarkemmin, mutten tajunnut.”
Jenna: ”Luulen, että tuo on ansa mihin aika moni uusi koiranomistaja kävelee, että aika harva lähtee mihinkään koiranettiin. Saati onko kuullutkaan sellaisesta? Varsinkin, jos hommaa ensimmäistä koiraa. Puhumattakaan siitä, osaako tulkita kaikkia niitä lyhenteitä. Sehän on ihan oma maailmansa, joka pitää opetella. ”
Charlotte. ”Niin on ja kukaan ei opeta sitä sinulle.”
Jenna: ”Ei kukaan opetakaan. Se on sellainen tietäjät tietää maailma. Kun sinä sitten kävelit Zodin kanssa ulkona ja teit niitä ensimmäisiä lenkkejä, niin se sai ohikulkijoilta ilmeisesti aika paljon huomiota?”
Charlotte: ”Joo niin sai. Ei ehkä ihan heti kun se tuli meille kotiin, silloin tosi nuorena ei saanut niin paljon huomiota. Zodin kävely ei minusta ollut niin selvää silloin. Mutta toki kun nyt katson niitä videoita niin nythän näen, että Zodi meloi sitä takajalkaa. Muttei se ollut silloin niin paha. Ehkä joku kuukausi myöhemmin. Ja siitä tuli todella monta kertaa sanomista.”
Jenna: ”Millaista sanomista? Mitä ihmiset sanoivat ja ketkä?”
Charlotte: ”Oli ainakin yksi kerta, kun kävelin ihan sen kanssa vaan ulkona, niin joku nainen pysäytti minut, huusi minulle ja juoksi tien toiselta puolelta luoksemme. Hän sanoi ”Hei anteeksi onko sinulla koira kipeä?” Sanoin, että ei koska kaikki sanoivat minulle, että saksanpaimenkoirat ovat pienenä kömpelöitä. Niillä on isot jalat ja jalat kasvavat nopeammin kuin niiden kroppa ja aika moni on pienenä kömpelö.
Niin ajattelin vain, että se on sitä pentukömpelyyttä. Sanoin naiselle, että se on pentukömpelyyttä ja sitten hän sanoi, että tuo ei näytä hyvältä. Otin tästä heti itseeni, kun en a) tiennyt mistä oli kyse ja b) miksi hän tuli haukkumaan koiraani. Sellainen primitiivireaktio. Hän oli tulossa silittämään koiraani, mutta sanoi, että älä koske, minulle riitti.
Jenna: ”Eli otit sen todella raskaasti.”
Charlotte: ”Minulla oli muutenkin ehkä vähän paha päivä, mutta kyllä otin.”
Jenna: ”Mitä tarkoittaa, kun puhuit että koira meloo jalkaansa? Mitä se tarkoittaa?”
Charlotte: ”Kuulin tämän termin itse asiassa äitini kaverilta, joka kasvattaa toista rotua. Se tarkoittaa sitä, että se koira puskee jotain, tässä tapauksessa takajalkaa ulospäin eikä suoraan. Kun se astuu niin se taaimmainen jalka kääntyy ulos eikä se mene suoraan taakse.
Jenna: ”Eli aika kuvaava termi. Millainen pentu Zodi mielestäsi oli, jos jälkikäteen mietit? Miten kuvailisit sitä?”
Charlotte: Luonteellisesti se oli aivan täysi riiviö, mutta myös kuin erittäin iso hainalle. Fyysisesti siitä oli tulossa todella iso koira ja sitä meillä myös sanottiin. Sen tassut olivat ihan valtavan kokoiset. Se oli kuin iso karhu – raskasrakenteinen, isot luut ja iso pää. Tosi iso tyyppi.”
Jenna: ”Se ei koskaan ehtinyt kasvaa niin isoksi, kuin mikä siitä olisi voinut tulla.”
Charlotte: ”Niin, ei ehtinyt.”
Jenna: ”Mikä sai sinut ensimmäisen kerran huolestumaan?”
Charlotte: ”Aloin ehkä huolestua jo silloin, kun niitä ohikulkijoita alkoi tulla sen verran sanomaan tai kysymään, että onko siellä lonkassa jotain. Ne kysyivät, onko siellä jaloissa jotain? Miksi kävelee noin? Se ehdottomasti huolestutti minua, koska olen tosi herkkä. Heti, kun joku minulle sanoo jotain tuollaista niin se satuttaa. Varmaan noin puolitoista kuukautta Zodin hankkimisen jälkeen vähän huolestuin, mutta ei se ollut vielä mitään sellaista, että olisin ajatellut koirani kuolevan.
Lähinnä ajattelin, että onkohan kaikki hyvin ja voinko tehdä jotain, käyttää vaikka uimassa? Pitäisikö meidän vahvistaa niitä takajalkoja jotenkin? Me teimme todella paljon. Juoksutimme pentua metsässä missä on pehmeä alusta. Se on hyväksi näille pennuille, kun se kasvattaa niin lihaksia, mutta siltikin tuntui, että se ei parantunut.”
Jenna: ”Niin, monestihan schäfereiden kohdalla puhutaan tällaisesta löysyydestä. Mitä se löysyys oikein tarkoittaa?”
Charlotte: ”No en oikein itsekään tiedä. Veikkaan, että sillä tarkoitetaan niin kun nivelten löysyyttä. Lihaksiston löysyyttä ja sitä, että ne lihakset ovat surkastuneita. Niin ainakin sanoisin.”
Jenna: ”Miten sitten, kun tavallaan reagoit siihen, että muut reagoivat sinun koiraan niin miten lähdit prosessoimaan sitä? Tuliko sinulla sellainen olo, että ehkä tässä ei nyt olekaan ihan kaikki kunnossa?”
Charlotte: ”Kyllä vähän tuli sellainen olo, varsinkin silloin kesäkuussa. Minulla alkoi olla iso huoli. Olin jo siinä vaiheessa kysynyt kasvattajalta muutamaan otteeseen, että mitä minä voin tehdä. Olin kysynyt onko tämä normaalia, että se on näin kömpelö? Miksi se koko ajan kaatuilee? Ja sitten kun kaatuu, niin se ei välttämättä nouse siitä enää ylös, jos esimerkiksi painii muiden koirien kanssa.”
Jenna: ”Eli se jää siis makaamaan?”
Charlotte: ”Kyllä. Se oli huolestuttavaa mielestäni.”
Jenna: ”Ilmaisiko koira mitään muita tällaisia merkkejä sellaisesta, että sillä saattaisi olla vaikka kipuja?”
Charlotte: ”Ei alkuun, mutta silloin siinä loppuvaiheessa Zodi alkoi ontua etujalkaansa, mikä oli sitten taas asia ihan erikseen. Ihmettelin kovasti miksi. Se makoili tosi paljon ja aina kun se vaihtoi kylkeä niin se myös vähän kuin kirkaisi. Ei ehkä kirkaissut, mutta kiljaisi.”
Jenna: ”Kuulostaa aivan kauhealta, koska kun koira kiljuu, niin se menee luihin ja ytimiin. Entä kun jotkut koirathan saattavat purra, jos niillä on kipuja, niin oliko mitään tällaista?
Charlotte: ”Zodi oli todella puruisa pentu. Jos yritin harjata sitä, niin se oli heti käsissä kiinni. Olen vieläkin ihan arvilla siitä, mitä kynsienleikkuu ja muut toimet aiheuttivat.
Jenna: ”Aivan, mutta mehän emme tiedä, jos toimetkin ovat sattuneet koiraa. Todennäköisesti ainakin sillä on ehkä ollut epämukavaa.”
Charlotte: ”Todennäköisesti kyllä, mutta en tajunnut sitä silloin.”
Jenna: ”Niin, toki silloin ajattelit, että pennut purevat. Miten te etenette sitten siinä asiassa eteenpäin, kun huoli kasvoi?”
Charlotte: ”Kyllä, silloin kun huoleni kasvoi, niin itse asiassa me olimme kumppanini kanssa juuri muutettu ja molemmat sairastimme koronaa. Zodi meni silloin kumppanini äidille, jolla on Zodin sukulainen. Koira oli siellä hoidossa ja olimme puhuneet kumppanini äidin kanssa siitä, että koiran tila ahdistaa ja pitäisikö sitä käyttää jossain.
Kumppanini äiti käytti Zodin fysioterapeutilla sillä viikolla, kun me olimme kipeitä. Me olimme hyvin kipeitä, en olisi voinut edes raahautua ulos. Oli ihanaa, kun kumppanin äiti otti koiran ja vei fysioterapiaan. Olivat siellä jutelleet ja kaikki oli muuten kuulemma ihan kunnossa, mutta toisessa lonkassa ei ollut normaalia kiertoa. Siitä fysioterapeutti sanoi epäilevänsä, olisiko se lihasjumi vai jonkin muu, mutta suositteli kuvauttamaan koiran.
Sen jälkeen laitoimme uudestaan kasvattajalle viestiä ja kyselin, pitäisikö koira välikuvauttaa. Isänikin oli sanonut siitä, ettei koiran kävely näytä normaalilta. Kasvattaja sanoi, että voi sen kuvauttaa, mutta ei siitä ole varmaankaan mitään hyötyä. Zodi on vain löysä pentu. Mutta sitten kumppanini äiti puhui kasvattajalle ja avasi tilannetta ehkä vähän paremmin kuin minä. Mietin heidän ajatelleen, että me olemme nuoria ja minua huolestuttaa kaikki ja olen ylivarovainen.
Kasvattaja sanoi, että jos haluatte kuvauttaa koira, niin tehkää se tällä tietyllä eläinlääkärillä, koska hän on ehdottomasti paras. Kertoi, että ovat tehneet paljon lääkärin kanssa töitä. Varasimme ajan, mutta se oli vasta heinäkuussa, sillä lääkäri oli erikoisortopedinä aivan täyteen varattu.”
Jenna: ”Kuinka kauan te jouduitte odottamaan, että pääsitte lääkäriin, muistatko?”
Charlotte: ”Melkein puolitoista kuukautta. Laitoimme viestit kesäkuun alussa ja aika oli suunnilleen heinäkuun puolivälissä. Sitten pääsimme erikoislääkärille, mutta sitä aiemmin meidän piti käyttää koira eläinlääkärillä sen ontumisen takia.”
Jenna: ” Eli tavallaan oli odottamisaika ja silti piti käyttää vielä toisella. Mitäs eläinlääkäri kommentoi tähän?”
Charlotte: ”Silloin, kun Zodi ontui, me kävimme eri lääkärillä, sillä kenelläkään ei ollut aikoja Espoossa. Menimme Nummelaan eläinlääkärin, joka sanoi, ettei osaa sanoa mistä ontuminen johtuu, mutta koiran etujalat täytyy kuvauttaa. He eivät kuvanneet olasta ylöspäin, vaan keskittyivät varislisäkkeeseen ja kyynäreeseen, koska sieltä Zodi kipuili, kun lääkäri kosketteli sitä. Kysyin suoraan voiko kipu olla panosteiittia, sillä se on kuulemma yleinen ongelma saksanpaimenkoirilla ja yritin uskotella itselleni, että koiralla on vain kasvukipuja. Käytännössä panosteiitti on jonkinlainen luutulehdus, joka menee itsestään ohi kipulääkkeillä.
Kuvautimme koira Nummelassa ja kuvista ei oikeastaan löytynyt mitään, paitsi vähän valkoista, joka voisi viitata juuri panosteiittiin. Yleensä panosteiitti todetaan myöhemmin ja se näkyy kuvissa tosi selvästi, nyt ei oikein näkynyt mitään. Lääkäri sanoi myös, että siinä varislisäkkeessä voisi olla jotain katsottavaa, mutta se voi myös johtua asennosta, missä koira on kuvattu. Käynnistä ei tullut oikein mitään, joten saimme särkylääkettä ja menimme kotiin.”
Jenna: ”Eli vähän turha reissu?”
Charlotte: ” Se oli siinä mielessä vähän turha reissu. Emme voineet oikein tehdä mitään muuta, kuin odotella, että pääsemme varsinaiseen kuvaukseen. Siellä piti kuvauttaa vaan takapää, mutta siellähän kuvattiin selkä sekä olat.”
Jenna: ”Miten siihen päädyttiin, jos piti kuvauttaa vaan takapää, niin kuvattiinkin laajemmin?”
Charlotte: ”Eläinlääkäri näki koira ja sanoi, että joko tämä pentu on todella, todella löysä tai sitten siellä on jotain tosi pahasti vialla. Hän halusi nähdä kaikki, varsinkin kun koira ontuu myös etupäätä.”
Jenna: ”Miten sinä reagoit tähän kaikkeen?”
Charlotte: ”Aloin heti itkeä, olin ehkä tajunnut sisäisesti, että jotain pahaa voi löytyä. Kumppani taas oli sitä mieltä, että nykyään on esimeriksi kaikkea lonkkaleikkauksia ja me voimme leikata koiran. Kun nykyään on kaikkia lonkkaleikkauksiakin. Mietin itse, onko se eettistä, korjata jotain, minkä ei välttämättä pitäisi olla näin. Ajattelin, että jos Zodi pystyisi elämään sen kanssa ilman kipuja, niin sitten vaivan voisi korjata.”
Jenna: ”Eli siinä vaiheessa oli vielä pieni toivonkipinä jäljellä?”
Charlotte: ”Minulla oli ehkä kyllä, mutta kumppanilla oli paljon suurempi toivo, hän ei ollut varautunut mihinkään pahempaan.”
Jenna: ”Mitä tapahtui sen jälkeen, kun koira oli kuvattu?”
Charlotte: ”Istuimme todella pitkään odottelemassa ja Zodi oli vielä rauhoitettuna. Hoitajat olivat ottaneet sen pois pöydältä ja me menimme moikkaamaan sitä. Odotelimme, että eläinlääkäri tulee takaisin. Kun lääkäri tuli, hän kertoi, että Zodilla on suurin piirtein kaikki rikki. Hän luetteli kaikkea mitä siellä on rikki tai voisi olla, mutta niitä ei voitu varmentaa muuten kuin CT-kuvalla.
Mutta hän sanoi, ettei ole ikinä ennen nähnyt mitään tuollaista saksanpaimenkoirassa, varsinkin olat olivat rikki. Hän ei suositellut, että käyttäisimme rahaa niin paljon koiran kuvaamiseen, varsinkaan jos lopputulos on sama, että tätä koiraa ei pysty korjaamaan leikkauksella ollenkaan. Vaikka sitä olisi tekemässä kaikki Suomen parhaat kirurgit, se ei onnistuisi.
Jenna: ”Eli se oli tavallaan maanantaikappale?”
Charlotte: ”Kyllä, tuota on sanottu meille paljon. Zodilla oli myös luppakorva vielä puolivuotiaana, eikä kaikki hampaat olleet vaihtuneet. Se oli todella jäljessä kaikesta.”
Jenna: ”Kommentoiko eläinlääkäri siitä, että miten kuvat oli saatu otettua siitä koirasta, oliko se mennyt hyvin?”
Charlotte: ”Hoitaja sanoi, että kuvaaminen oli tosi vaikeaa, Zodin selästä ei meinannut saada kuvaa, koska selkää ei saatu suoraksi, se oli niin kyyryssä.”
Jenna: ”Kuulostaa käsittämätön hurjalta. Kun eläinlääkäri oli sanonut teille tämän tuomion, niin mitä sen jälkeen tapahtui?”
Charlotte: ”Sitten tuli se vaikea kysymys. Eläinlääkäri sanoi, että jätin nyt Zodin rauhoitetuksi, sillä valitettavasti ensimmäinen vaihtoehto tai oikeastaan ainoa vaihtoehto minkä annan teille on päästää koira kivuistaan. Minä aloin itkemään ja minun kumppanin äiti oli siellä. Hänkin alkoi itkemään ja sitten minun kumppanikin itki. Me kaikki itkimme kaikki. Kumppanini äiti ja minä olimme sitä mieltä katsoessamme toisiamme, että Zodi jää eläinlääkäriin tänään, mutta kumppanini ei olllut varautunut asiaan mitenkään.
Ja, vaikka koira oli minun nimissä, niin kumppanini anoi, saataisimmeko me edes vielä päivä Zodin kanssa. Hän ei ollut mitenkään varautunut asiaan.”
Jenna: ”Tuo on koiran omistajuuden hirveimpiä hetkiä. Alkaa itkettämään jo tuo ajatus, että olet juuri rakastunut tulokkaaseen ja saanut uuden perheenjäsenen. Sitten alle puoli vuotta myöhemmin sinulle sanotaan, että muuten, tämä koira ei ole elinkelpoinen. Mutta koira herätettiin kuitenkin?”
Charlotte: ”Kyllä, koira herätettiin ja saimme entistä vahvemmat kipulääkkeet niille päiville. Muistan, että kuvauspäivä oli keskiviikkona ja lopetusaika varattiin sitten perjantai-illalle.”
Jenna: ”Eli te saatte pari päivää armonaikaa? Miten te käytitte nuo kaksi päivää?”
Charlotte: ”Me nukuimme Zodin kanssa lattialla. Me raahasimme meidän sängystä patjan olohuoneeseen ja Zodi nukkui siellä kanssamme. Se oli hirveän tyytyväisen näköinen. Olen nähnyt, kun kaikki sen sisarukset tai enemminkin juuri ne Y-pennut olivat todella reippaita. Ne kirmailivat päättömästi ympäriinsä ja saivat hepuleita. Mutta Zodi ei saanut ikinä sellaisia. Kun sillä oli vahvemmat kipulääkkeet, kuin mitä olimme saaneet ontumiseen niin näin, ensimmäistä kertaa, kun Zodi sai hepulit meillä kotona.”
Jenna: ”Eli lääkkeet tepsivät? paljonko se sai niitä lääkkeitä siinä loppuvaiheessa? Muistatko montako eri lääkettä?”
Charlotte: ”Joo, ei sillä tainnut olla kuin kaksi lääkettä. Toinen oli pelkkä kipulääke ja toinen oli tulehduskipulääke.”
Jenna: ”Yhtä kaikki, jos tuon ikäiselle pennulle täytyy alkaa jo syöttämään kipulääkkeitä, niin kyllä se on ehkä vähän liikaa. Miten Zodi jaksoi liikkua viimeisinä päivinä, kun teillä oli kipulääkitys?”
Charlotte: ”Ei ehkä oikein enää sitten siinä vaiheessa haluttukaan, että se liikkuisi, vaan veimme koiran autolla joka paikkaan. Me halusimme, että sen viimeiset päivät ovat mahdollisimman kivuttomia. Veimme sen metsään, mutta eihän se juuri siellä mitään tehnyt ja sitten veimme Zodin jätskille.”
Jenna: ”Veitte koiran jätskille? Menittekö johonkin jäätelökioskille?”
Charlotte: ”Kyllä, kioskilta sai vaniljajäätelöä ja siinä oli myös koirannameja.”
Jenna: ”Entä sitten, kun päivät kuluivat umpeen ja oli eutanasia-aika varattuna? Millainen se päivä oli?”
Charlotte: ”Ihan kauhea. Itkin koko aamun. Itkin, kun menin töihin, itkin kun olin töissä ja töiden jälkeen viedä se, lähdin tunnin etuajassa töistä.”
Jenna: ”Minkä alan töitä muuten teet?”
Charlotte: ”Olen liikunta-alalla.”
Jenna: ”Niin millainen hetki se oli? Nämä ovat jokaisella on niin omanlaisensa tarinoita, mutta kiinnostaa kuulla.”
Charlotte: ”Se oli ihan kauheaa,, koska se oli se sama eläinlääkäri joka lopetti minun edellisen koirani helmikuussa. Sama huone ja kaikki niin nyt tuli tämä heti perään. Zodi oli ollut meillä vasta kolme kuukautta. Mietimme, että miten tästä eläimestä voi tulla niin tärkeä näin lyhyessä ajassa. Ja mitä kaikkea me olemme tehneet.
Kamppailin sen kanssa, että minun täytyy lopettaa koiravauva. Se tunne oli aivan erilainen kuin minun edellisen koirani lopetus. Se oli niin vanha, että tunne oli sellainen, että oli sen aika. Se lopetus meni tosi rauhallisesti. Se ei kamppailut mitenkään sitä vastaan ja luulin, että Zodi olisi yrittänyt kamppailla. Mutta se vain nukkui pois, enkä edes tajunnut, että se tapahtuu. Enkä uskonut, että se tapahtuu. Kokeilin, hengittääkö se, sen jälkeen, kun lääkäri oli sanonut, ettei sydän enää lyö.”
Jenna. ”Aikoinaan, kun minun ensimmäinen koirani Dolly lopetettiin, niin muistan ikuisesti, kun eläinlääkäri kuunteli sydäntä ja sanoi, että se ei enää lyö. Ei siinä voi kuin romahtaa sen jälkeen, kun siinä niin kuin oma maailma romahtaa. Se on ihan hirveä hetki.
Miten muistatko sitä, kun te lähditte sieltä eläinlääkäriasemalla kotiin, että miten päivä jatkui?”
Charlotte: ”Haimme ruokaa mielestäni jostain pikaruokaravintolasta, kun en todellakaan halunnut mitään kokkailla. Sitten me vain itkimme yhdessä parkkipaikalla varmaankin kaksi tuntia ja puhuttiin siitä. Zodia emme ottaneet mukaan, en pystyisi.”
Jenna. ”Aivan, menikö se tuhkattavaksi?”
Charlotte: ”Meni ja sitten koirien hautausmaalle, en edes tiedä menikö sinne hautausmaalle. Mutten olisi pystynyt lähtemään kotiin minun murhatun koiranpentuni kanssa, niin se jäi sitten sinne, se oli jotenkin itselle helpompi.”
Jenna: ”Aikoinaan hain oman koiran tuhkat Hervannan eläinlääkäriasemalta sellaisessa laatikossa. Sitten matkustin bussilla sen tuhkakipon kanssa ja on kyllä jäänyt mieleen se hetki. Mutta halusin itse ripotella tuhkat. Helpommalla pääsee varmasti, jos ei enää palaa palaa siihen asiaan.”
Charlotte: ”Olin juuri ennen sitä tilannetta tai noin kuukautta ennen tilannut Zodille pannan. Siinä on niin kahva ja siinä luki niin kun Zodiak, sen nimi se oli ommeltu pantaan. Se oli hirveän hieno ja Zodi vihasi aluksi sitä pantaa, mutta myöhemmin tykkäsi siitä hirveästi. Se tajusi, että me menemme pannan kanssa ulos ja katselemaan kukkia ja istuskelemaan. Panta on vieläkin kumppanini auton takaluukussa siinä, missä oli Zodin paikka. Emme ole pystyneet ottamaan sitä pois. Kasvattajakin sanoi meille samoin kuin kumppanini äiti, että siivotkaa kaikki Zodin tavarat pois heti samana päivänä. Se on helpompaa teille. Olimme lähdössä pari päivää lopettamisen jälkeen lomalle ja kaikki sanoivat, että on helpompaa palata, jos tavarat on siivottu. Se oli aluksi todella hankala idea, mutta onneksi tein sen, se oli todella vaikeaa.”
Jenna: ”Ihan varmasti oli. Infositteko koko ajan kasvattajaa, oliko hän tietoinen missä mennään?”
Charlotte: ”Kyllä infosimme. Hän pyysi Zodin kuvat ja ja eläinlääkärin lausunnot, mitkä annoin hänelle mielelläni. Lisäksi saimme ostosumman takaisin kokonaan, mutta eihän se kata niitä kaikkia eläinlääkärikuluja.”
Jenna:”Paljonko teillä meni lääkäreihin ja oliko teillä vakuutusta koiralle?”
Charlotte: ”Ei ollut, koska edellinen koirani oli aina terve, eikä ikinä ollut yhtään mitään. Ajattelin, että kyllä pärjäämme, enkä ota vakuutuksia. Olisi kyllä pitänyt ottaa.”
Jenna: ”Osaatko arvioida kuinka paljon teillä meni? Menikö yli koiran kauppahinnan lääkkeineen kaikkineen?”
Charlotte: ”Kyllä varmaankin meni, ei ole halpaa. Mutta lääkärit osaavat myös rahastaa, kun sinulla ei ole tilanteessa vaihtoehtoja.”
Jenna: ”Kyllä, se on ihan oma keskustelunaiheensa. Mutta kasvattaja tiesi tästä kaikesta, olikohan missään vaiheessa mitenkään pahoillaan? Tai miten hän otti tämän asian?”
Charlotte: ”Enemmän kasvattaja jutteli mielestäni kumppanini äidille jostain syystä.”
Jenna:” Aivan, minkä ikäinen sinä olet?”
Charlotte: ”Olen 20-vuotias. Olemme naperoita kaikkien mielestä. Ehkä kasvattaja ajatteli, että kun se oli minulle niin raskasta, hän puhuu mieluummin jollekin muulle. Mutta kyllä hän mielestäni sitä pahoitteli ja sanoi, että tätä komboa ei enää käytetä jalostukseen ja hän on tosi pahoillaan.”
Jenna: ”Kävikö siitä ilmi mitenkään, että onko hänellä ollut aikaisemmissa pentueissa ollut mitään tällaista vastaavaa? Vaikuttiko siltä, että tämä oli ihan ainutkertainen tapaus?”
Charlotte: ”Minähän tutkin tätä asiaa ja tämä on tapahtunut kerran ainakin aikaisemmin x-pentueessa. Sekin oli joku luustollinen häiriö, mutta se ei mielestäni lue siellä jalostustietojärjestelmässä, vaan tieto piti kaivaa joltain.”
Jenna: ”Miten onnistuit kaivamaan tiedon?”
Charlotte: ”Saksanpaimenkoiraporukka on todella tiivis. Kyllä siellä ihmiset puhuvat keskenään, mutta jos porukassa on uusia, kuten me olimme, niin ihmiset eivät sano kaikkea. Kyllä sitä aina jotain kautta löytää tiedon, kun lähtee vähän kaivamaan.”
Jenna. ” Eli teit salapoliisityötä. Ei selkeästi ollut mikään ensimmäinen tapaus. Entä oletko tutkinut nyt jälkikäteen, onko kasvattaja pitänyt sanansa? Onko tätä yhdistelmää tai emää tai isää käytetty jalostukseen myös jatkossa?”
Charlotte: ”En tiedä kasvattajan aikeita, mutta tiedän, että emä jalostustarkastuksen Saksassa. Sen näin Facebookista sen jälkeen, kun Zodi kuoli.”
Jenna: ”Siis vei jalostustarkastuksen jälkikäteen?”
Charlotte: ”Kyllä varmasti on pitänyt käydä aiemminkin tai olihan hän varmaan käynyt sen Suomessakin, mutta nyt kävi uudelleen Saksassa. En oikein tiedä miten nämä menevät, mutta sen tiedän, että tarkastus tulee tehdä ennen kuin koiria jalostetaan.
Ainakin nykyisen koirani kanssa saimme nähdä kaikki paperit heti, myös ne jalostustarkastuspaperit. En tiedä, miten asia meni Zodin kanssa, mutta nyt sen emä ainakin on jalostuskelpoinen.”
Jenna:” Entä ne Zodin pentueen sisarukset mitä niille kuuluu?”
Charlotte: ”No se narttu, joka oli ensimmäinen valinta näyttä ihan Zodilta. Sillä on yksi luppakorva edelleen, vaikka sillä on käytetty tukia, ei se korva pysy ylhäällä. Kaikilla Zodin sisaruksilla vaihtuivat hampaat tosi myöhään. Eli jos miettii niitä verrattuna Y-pentuihin, jotka olivat vain neljä päivää vanhempia kuin Z-pennut, niin Y-pennut olivat aina normaalissa rytmissä ja Z-pennut kuukauden tai kaksi myöhässä kaikesta. Sain just kuulla, että Zodin yksi sisarus on kuollut hiljattain. Meille sanottiin, että se nukkui pois, mutta eihän se ole oikeasti vain nukkunut pois.”
Jenna: ” Kuulostaa vähän erikoiselta. Oletko tehnyt sen osalta salapoliisityötä tai tiedätkö mikä siinä on taustalla?”
Charlotte: ”Vähän piti tutkia, kun meillä on ryhmä, niin siellä kysyttiin mikä tämä juttu on, että sisarus on nukkunut pois. Ajattelin, etten lähde kyseenalastamaan asiaa, kun olen ollut siinä samassa tilanteessa.
Odotin ja ihmettelin jonkin aikaan ja sain yhtäkkiä kuulla jotain kautta, että sisaruksellakin oli jonkinlainen luustollinen kasvuhäiriö reidessä. Menin juuri pari päivää sitten katsomaan jalostustietojärjestelmästä, oliko kuolema laitettu sinne, sillä aiemmin sitä ei ollut. Nyt se on siellä, mutta siellä ei näy syytä vieläkään. Kuulin myös huhua, että jollain Zodin muulla sisaruksella olisi todella huonot lonkat. Mutta ne ovat alle vuoden ikäisiä ja niitä ei voi vielä virallisesti kuvata. Ilmeisesti sieltä aika huono paketti.”
Jenna: ”Miten koet, jos mietit kun te olette vähän päässeet näihin saksanpaimenkoirapiireihin mukaan, niin miten näissä piireissä suhtaudutaan näihin terveysasioihin? Hyssytelläänkö niitä vai onko kaikki ihan avointa?”
Charlotte: ”Hyssytellään todella paljon ja näyttelylinjaiset hyssyttelevät omia juttujaan ja käyttölinjaiset taas hyssyttelee sitten ihan omia juttujaan. Minulle ja kumppanille jäi erikoinen fiilis kaiken jälkeen. Ensinnäkin, miksi me saimme tämän toisen pennun ja miksi kenellekään ei sanottu mikä Zodilla oli? Minä ilmoitin sinne pentueen ryhmään, että se kuoli. Mielestä on kasvattajan vastuu tarjota terveyskuvaukset kaikille muillekin samasta pentueesta, jos yhdellä käy noin huono tuuri. Toki se on kallista puuhaa, mutta jos teet kasvatustyötä niin pitäisi. Seuraavaksi nämä Zodin sisarusten omistajat tulivat kysymään minulta, että mikä Zodilla oli. Eli kasvattaja oli sanonut, että Zodi kuoli ja jotain oli huonosti muttei hän kertonut tarkalleen mitä.”
Jenna:” Voi ei, kasvattajahan on voinut sanoa ihan mitä vaan.”
Charlotte: ”Niin, en yhtään tiedä mitä hän on sanonut.”
Jenna: ”Mutta jos sinulta kysellään jälkikäteen mihin se kuoli, niin toi on ehkä herättää vähän kysymyksiä. Sinä kerroit sitten, miten kävi? Miten tämä totuus otettiin vastaan?”
Charlotte: ”Kerroin kyllä. Tosi moni sisarusten omistaja huolestui. Kävin kuoleman jälkeen yhdessä näyttelyssä, koska halusin nähdä Zodin veljen, jota ne ollut nähnyt. Myös veljen omistaja kyseli, että mikä Zodilla oli. Kerroin sille ja hän mietti, että varmaan pitää kuvauttaa myös oma koira. Olen niin kiitollinen, että kuvautin Zodin silloin, enkä odotellut 1,5 vuoden ikään jolloin se olisi ehkä saanut D-D-lonkat.”
Jenna: ”Kauheaa, millaista kärsimystä koiralle olisi ollut, jos olisit jäänyt vain odottelemaan ja pitkittänyt kärsimysnäytelmää. Nyt voi vaan jälkiviisastella, että luojan kiitos teitte tuon päätöksen tuossa vaiheessa, ettekä jääneet odottelemaan, että koira kasvaa täyteen kokoonsa.”
Charlotte: ”Ja kun Zodi lopetettiin, niin me yritimme soittaa kasvattajalle, mutta hän ei jostain syystä vastannut. En tiedä missä hän oli, mutta halusimme kysyä tukea päätöksellemme, että mitä pitäisi tehdä, kun kyseessä oli ensimmäinen koira. Jälkikäteen oli sanonut kumppanini äidille, että meidän olisi pitänyt lopettaa Zodi heti silloin keskiviikkona, eikä mennä kotiin itkemään. Hänen mielestään ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa koira. Eli kyllä kasvattaja ymmärsi, mitä tapahtui.”
Jenna: ”Mutta asiat ovat rullanneet eteenpäin ja te olette ottaneet uuden koiran, joka on saman rodun edustaja, mutta eri linja. Kerro vähän, miten tämä tapaus jatkui?”
Charlotte: ”Se oli ihan täysi vahinko. Sanoin jälkeen kerran, että ei saksanpaimenkoiraa. Sitten katsoin taas malikoita sekä hollanninpaimenkoiria. Kukaan ei kuitenkaan myy niitä, jos et asu omakotitalossa tai sinulla ei ole titteleitä. Minulla ei ole omakotitaloa tai titteleitä, mutta voin luvata, että teen koiran kanssa paljon enemmän, kun päästään sinne takapihalle.
Etsiskelin jonkin aikaa ja kyselin. Osa kasvattajista vastasi heti, että ei, osa sanoi joo, mutta ei ole juuri nyt sitä rotua mitä halusin. Joku kasvatti hollanninpaimenkoiria ja malikoita. Olen kuullut, että hollanninpaimenkoirat ovat vähän epävarmoja tai et tiedä mitä saat, kun ostat sellaisen. Luovuin ajatuksesta ja törmäsin nykyiseni koirani ilmoitukseen Tori.fissa. Onneksi kaikki meni hyvin, vaikka se oli vähän sketsi alkuun.”
Jenna: ”Aluksi olit siis käynyt läpi Suomen kennelliiton kasvattajia ja sitten menit Tori.fiin, kuten jokainen koirakuumeinen ihminen menee. Minäkin harrastan niitä Tori.fi-koirien selailua, vaikka en ehkä sieltä ensimmäisenä ostaisikaan. Paitsi ehkä, jos otan joskus kodinvaihtajan, niin siinä mielessähän se voi olla ihan ok paikka, kunhan vaan tietää mitä tekee.”
Charlotte: ”Minäkin etsin kodinvaihtajaa ensisijaisesti, mutta minulla oli ollut vähän huono kokemus Tori.fin kodinvaihtajailmoittajien kanssa. Törmäsin sitten tuohon ilmoitukseen ja kaverini rohkaisi, että soita niille. En edes tiennyt mitä sanoisin, enkä uskaltanut. Keräsin rohkeutta soittaa sinne, koska kaveri kannusti, että joko sinä soitat tai hän.
No, sitten soitin ilmoittajalle ja kaikki meni puhelussa hyvin. Me sovimme, että tulemme katsomaan pentua ja meininkiä. Tätä taustaa tutkin onneksi ja siellä oli todella hyvä terveys.”
Jenna: ”Oliko hän siis joku ihan yksityinen ihminen? Ja hän oli teettänyt pennut syystä, että…?”
Charlotte: ”En tiedä syitä, ehkä hän halusi itselleen siitä uuden koiran, kun linja oli niin hyvä. Se oli alun perin ruotsalaisista poliisikoirista. Tykkäsin suvusta todella paljon ja tykkäsin siitä, etteivät kaikki olleet suomalaisia koiria. Suomalaiset rotukoirathan ovat todella sisäsiittoisia. Oli ehdottoman hyvä plussa siihen, että siellä oli verilinjoja muualta ja isällä oli hyvät tulokset. Sain nähdä niiden jalostustarkastuspaperit ja miten niiden luonteenpiirteet menivät, kun niitä oli testattu. Kaikki näytti tosi hyvältä. Ja sitten tulikin pieni eläin taas luokseni.”
Jenna: ”Mikä hänen nimensä on?”
Charlotte: ”Koru.”
Jenna: ”Onko hän narttu?”
Charlotte: ”Kyllä, menin hakemaan urosta ja jälleen kerran, kun kävelin sinne, niin heti kysyttiin, harrastammeko me? Vastasin, että yritämme. Kumppanini alkoi avaamaan historiaamme ja kasvattajat olivat innoissaan, sillä muut pentueesta menivät aika lailla kotikoiriksi tai vahtikoiriksi ympäri Suomea. He eivät myyneet koiria sen perusteella, että halusivat niiden saavan meriittejä, vaan halusivat koirien saavan hyvän kodin. Me kerroimme, että haluamme harrastaa. He sanoivat, että ennen kuin katsomme pentuja, voimme kertoa, että joukossa on yksi narttu ylitse muiden. Vaikka tulitte katsomaan urosta, niin katsokaa myös se.
Kun menimme laatikon luo, sieltä kaikkien läpi puski Koru. Se oli ensimmäisenä kaikessa ja mikään ei jännittänyt. Kasvattajat laittoivat erilaisia alustoja, leluja ja pulloja sekä tekivät kaikenlaisia ääniä. He tekivät todella hyvää työtä niitten pentujen kanssa ja Koru oli aina ensimmäinen.”
Jenna: ”Entä tällainen ihminen, jolla ei ole kennelnimeä, ovatko nämä pennut rekisteröity?”
Charlotte: ”Kyllä ovat, pennut ovat rekisteröity, mutta niillä ei ole kennelnimeä. Vanhemmat ovat myös rekisteröity. Se urosta on mielestäni käytetty jalostuksessa ennenkin, nimenomaan käyttölinjaisena.”
Jenna: ”Entä, jos mietit Korua pentuna ja vertaat Zodiin, niin millainen ero?”
Charlotte: ”Koru ei ole yhtään kömpelö. Se nousee aina takaisin ylös, se pomppii, se hyppii, se juoksee ympäri taloa, juoksentelee ympäriinsä ulkona ja sillä on ehkä enemmän omia haluja. Minusta tuntuu, että Zodi oli aina siinä vierelläni koska se halusi tukeani. Ja luonani oli helpomppa olla kuin vastustaa minua. Koru kyllä antaa takaisin aika kovalla otteella ja vaikuttaa tosi terveeltä, mutta eihän sitä tiedä ennen kuvaamista.”
Jenna: ”Minkä ikäinen se on nyt?”
Charlotte: ”Neljä tai viisi kuukautta, lopetin laskemisen jossain vaiheessa, kun se oli ihan riiviö.”
Jenna: ”Kuinka pitkä teillä oli se väli, että olitte ilman koiraa?”
Charlotte: ”Ei todellakaan pitkä, noin 2-3 kuukautta.”
Jenna: ”Tämä tuppaa menemään valitettavasti usein näin, että et pääse koirasta yli millään muulla tavoin kun hankkimalla pennun.”
Charlotte: ”Niin, minulla on ollut kolme koiraa tänä vuonna ja on olo, että jos tämä ei onnistu, en osta enää ikinä koiraa.”
Jenna: ”Toivomme nyt, että kaikki menee hyvin, ainakin nyt speksit kuulostavat paremmalta Korun suhteen. Miten kuvailisit, millainen tämä kasvattaja oli? Missä päin Suomea hän oli?”
Charlotte: ”Kaskisissa päin aika pohjoisessa.”
Jenna: ”Lähditte aika kaukaa hakemaan. Näittekö pentujen emän ja oliko siellä kaikki kunnossa?”
Charlotte: ”Näimme emän ja näimme kaikki muutkin pennut. Tämä ei ollut mikään maanantaikappale. Olimme kolmansia, jotka saivat varata pennun ja olin varannut nimenomaan uroksen. Kaikki urokset olivat menneet ja olisin ollut kolmas siinä valinnassa. Kaikki nartutkin olivat menneet. Mutta yksi ihminen, joka oli varannut nartun halusikin uroksen, niin vaihdoimme.”
Jenna: ”Eli lähdit suositukseen, mitä kasvattaja ehdotti? Mutta toisaalta hyvä kasvattaja osaa suositella pentua, joka sopii juuri siihen teidän tilanteeseen. Itse ainakin olen saanut omalta kasvattajaltani todella paljon konsultointia. Halusin itsekin narttupennun ja oli kolme vaihtoehtoa, mistä valita, niin otin sen, mitä kasvattaja suositteli.”
Charlotte: ”Kyllä ja nyt kun mietin sitä, että jos saisin itse mennä valitsemaan, niin kun me periaatteessa saimmekin, en tietäisi mitä lähteä katsomaan. Katsonko niiden värejä vai kuka tulee luokseni ensimmäisenä, olin ihan pihalla. ”
Jenna: ”Cavalierien kohdallahan hyvä kasvattaja osaa kertoa, millä yksilöllä on pentueen lupaavin pää, kun kerroin haluavani näyttelykoiran. Minähän otin sen nartun, jolla oli lupaavin pää, mutta haluaako sitä ajatella näin ulkonäkökeskeisesti. Oma koirani on se, kenelle tuli se lupaavin pää, mutta ei siitä sinänsä ole hänelle hyötyä.”
Charlotte: ”Olisi kannattanut varmaan heti ensi alkuun ottaa sekarotuinen koira. Mutta jos haluat lähteä kisaamaan, eihän se sitten sekarotuisen kanssa onnistu.”
Jenna. ”Sepä se. Aiotko mennä kisaamaan?”
Charlotte: ”En tiedä, katsotaan mitä tapahtuu. Olisihan se ihan hienoa, mutten tiedä olemmeko niin hyviä.”
Jenna:” Mahdollisesti ja nyt on ainakin koira, jonka kanssa se mahdollisesti myös onnistuu ainakin paremmin ja todennäköisemmin kuin edellisen kanssa. Tämä kokemus on aika tuoreessa muistissa sinulla, mitä se opetti sinulle kaiken kaikkiaan?”
Charlotte: ”Sen, että ehdottomasti kannattaa lukea ja perehtyä asioihin kaikilta eri kannoilta, ennen kuin lähtee hommaan. Ei soitellen sotaan. Ja kannattaa itse kehittää omat mielipiteet ja mennä niiden mukaan, eikä välttämättä aina kuunnella lähipiirin suosituksia. Varsinkin jos on alun perin ollut sitä mieltä, ettei ikinä hommaa saksanpaimenkoiraa, niin ei ehkä kannata silloin lähteä siihen. Varsinkin näyttelylinjaisten kanssa tulisi olla supertarkka. Mietin, että miksi haluat saksanpaimenkoiran, joka on kasvatettu sen ulkonäönperusteella niin, että se voi olla vaikka kotikoira. Sehän on aivan eri, kuin mitä sen pitäisi olla. Sen pitäisi olla tuolla pellolla paimentamassa lampaita esimerkiksi Saksassa. Niin miksi haluat vähän kuin miedomman version? Onko se juuri sen ulkonäön takia?”
Jenna: ”Kerro vielä että mihin saksanpaimenkoirat ovat alun perin luotu?”
Charlotte: ”Mielestäni ne on luotu Saksassa siihen, että ne ovat ensinnäkin vahtikoiria ja toiseksi niiden pitäisi paimentaa lampaita. Sen takia niillä on pystykorvat, että näet ne sieltä lampaiden keskeltä. Mutta ne paimentavat eri tavalla kuin australianpaimenkoirat.
Saksanpaimenkoirat ovat enemmän sellaisia, että ne pitävät kaikki kasassa ja auttavat sitä avustajaa. Mutta bordercolliet ja australianpaimenkoirat ohjaavat lampaat ihan kaikkialle. Saksanpaimenkoirat pitävät jengin kasassa.”
Jenna. ”Vaikeaa ehkä kuvitella, että sellainen näyttelylinjainen schäfer liukumäki-alapäällään tuolla kauhean pitkälle pötkii.”
Charlotte: ”Niin ja nehän ovat ravureita, mutta pystyt ravaamaan, jos sinulla on lonkka tuolla maassa? Tai ylipäätään miten pystyt tekemään yhtään mitään?”
Jenna. ”Mitä haluaisit sanoa niille koirakuumetta poteville ihmisille, jotka harkitsevat näyttelylinjaista saksanpaimenkoiraa? Jos sinulla olisi vapaus sanoa niille ihan mitä vain?”
Charlotte: ”Harkitkaa, miettikää, varautukaa kaikkiin kustannuksiin. Ensinnäkin on aina hyvä terveyskuvauttaa kaikki koirat ja laittaa kaikki tiedot jalostusjärjestelmään. Et auta ketään muuta, etkä itseäsi, jos jätät sinne laittamatta asioita. En ymmärrä, miten voimme luottaa toisiimme ja kasvattajiin, jos emme ole läpinäkyviä kaikkien näiden asioiden kanssa.”
Jenna: ”Sepä ja kuinka paljon nyt jo on kasvattajia, jotka jättävät merkitsemättä jalostusjärjestelmään.”
Charlotte: ”Kyllä ja ainakin itse, arvostaisin sitä paljon enemmän, jos minulle sanotaan suoraan, että kolme pentuetta sitten kävi näin, mutta me olemme yrittäneet edistää tätä asiaa, emmekä ole käyttäneet samoja linjoja. Me olemme lähteneet hakemaan koiria ihan eri sukupuusta terveys, ei ulkonäkö edellä.
Jenna: ”Eli läpinäkyvyyttä haetaan. Loppuun vielä vaihdetaan moodi täysin, jotta jäädään hyvän mielen kanssa tänne studioon. Heitän sinulle nyt sellaisia sanoja täältä ja sanot vaan mitä ensimmäisenä tulee mieleen.
Ensimmäinen sana on kennelliitto.”
Charlotte: ”Rahastuskampanja.”
Jenna: ”Lonkkamalja.”
Charlotte: ”En tiedä, ei tule mitään mieleen.”
Jenna: ”Eläinklinikka.”
Charlotte: ”Itku.”
Jenna: ”Takapää.”
Charlotte. ”Hyvä.”
Jenna: ”Pystykorva.”
Charlotte: ”Söpö.”
Jenna: ”Koiranäyttelyt.”
Charlotte: ”En mene enää ikinä.”
Jenna: ”Luovutusikä.”
Charlotte: ”Parempi että olisi vanhempi.”
Jenna: ”Paimenkoira.”
Charlotte: ”Ihania otuksia.”
Jenna: ”Poliisi.”
Charlotte: ”Virkavalta.”
Jenna: ”Liikunta.”
Charlotte: ”Hyvinvointi.”
Tiedättekö ne koirat, jotka pelastavat ihmishenkiä? Ne koirat, joiden pelkkä olemus on tukena ja turvana, kun sattuu jotain ikävää? En tarkoita siis pelastuskoiria, vaan pelastajakoiria. Sekarotuinen Elli-koirani on sellainen. Olemme viettäneet yhteistä elämää nyt yli yksitoista vuotta ja olen hänelle henkeni velkaa, kirjoittaa taiteen maisteri Eerika Jalasaho. Elli on ensimmäinen koirani. Ensimmäisessä koirassani tuli olla […]
Koiran hammaskivenpoisto on tavallinen toimenpide, jonka riskeistä ei puhuta riittävästi. Koirani toinen silmä jouduttiin poistamaan muutama päivä hammaskivenpoiston jälkeen. Mitä oikein tapahtui? Vastaus selviää, kun luet tämän tarinan. Toim. huom. lisäys tekstin alkuun 20.7.2023: Jotkut eläinlääkärit ovat ilmaisseet huolensa tämän blogikirjoituksen sisällöstä. Kyseisten eläinlääkäreiden mukaan teksti edistää alaan kohdistuvaa painetta ja kannustaa koiranomistajia jättämään lemmikin […]
Olen aina nähnyt koiria kaikkialla, minne vaan katson. Monesti ne eksyvät valokuviini kuin tilauksesta, vaikka enhän minä edes osaa kunnolla viheltää. Ei ole mennyt päivääkään ilman yhteydenottoa. Minulla pitäisi olla Excel-taulukko ja kirjanpitäjän hermot, jos haluaisin pysyä perillä siitä, kuinka moni koiranomistaja minua on viime kuukausien aikana lähestynyt. Lumipalloefekti sai alkunsa joulukuussa 2022, jolloin julkaisin […]
