Koiran kouluttaminen vaatii positiivista vahvistamista, sanoo koirakonsultti Lina Nikula

Koirat puhuvat, mutta vain niille, jotka osaavat kuunnella. Tässä jaksossa pohdimme koirakonsultti Lina Nikulan kanssa sitä, voiko koiraa kouluttaa pelkällä maalaisjärjellä. Kykeneekö koira juonitteluun ja perseilyyn?

Jenna: ”Ihmiset monesti ajattelevat, kuinka heidän koiransa juonittelevat, perseilevät ja häpeävät. Ajattelevatko koirat todella näin, että tässä minä nyt vähän juonittelen?”

Lina: ”Ei. Varmasti, jos niillä olisi kapasiteettia siihen, mutta koirien kognitiiviset taidot eivät riitä tällaiseen toimintaan.”

Jenna: ”Minä olen toimittaja Jenna Lehtonen ja sinä luet koira haudattuna podcastia, joka pureutuu koiramaailman epäkohtiin ja antaa äänen niin koiran omistajille, kun koira-alan asiantuntijoille. Lina Nikula, me tutustuimme vuosi sitten, kun tulin juttukeikalle Vuosaareen haastattelemaan koirakonsulttia. Kertoisitko vielä, millä meriiteillä ihminen voi kutsua itseään koirakonsultiksi?”

Lina: ”Olen opiskellut koirakonsultiksi. Se on vuoden kestävä koulutus, jossa perehdytään koiriin ja koirankoulutukseen sekä kaikkeen koiriin liittyvään.”

Jenna: ”Missä itse opiskelit?”

Lina: ”Borgå folkakademissa kävin ruotsinkielisen koulutuksen.”

Jenna: ”Mikä sai sinut hakeutumaan alun perin koira-alalle?”

Lina: ”Oma koira ja sen käytösongelmat. Halusin haastavan koiran ja hankin rottweilerin ensimmäiseksi koiraksi. Se oli aivan ihana ja tuli kaikkien kanssa toimeen ja oli tietääkseni onnellinen koira. Yhtäkkiä se alkoi käyttäytymään aggressiivisesti ja hyökkäili kadulla ihmisiä ja koiria kohtaan. Olin todella pulassa, enkä tiennyt mitä olin tehnyt väärin. Jossain vaiheessa pyysin apua, onneksi pyysin, sillä ajattelin jo, että koirassa on jotain isommin vialla. Sitten paljastui, että koiralla oli kipuja ja siksi se käyttäytyi aggressiivisesti. Olin jo pyytänyt kouluttajalta apua ja sen myötä minulle avautui täysin uusi maailma ja tajusin, ettei koiran kanssa kommunikoida maalaisjärjellä. Siihen liittyy niin paljon sellaista, mistä minulla ei ollut tietoa. Muutama vuosi myöhemmin minulle tuli mahdollisuus päästä itse opiskelemaan alaa ja se on kyllä kannattanut.”

Jenna: ”Millä tavalla rottweiler yritti viestittää sitä, että siihen sattuu?”

Lina: ”Siinä vaiheessa en nähnyt sitä ollenkaan, vaan ajattelin, että sillä on jokin luonnevika. Se oli minulle suuri suru. En siinä vaiheessa huomannut ollenkaan, että sillä olisi kipuja, kun en tiennyt koirien elekielestä mitään. Tai tiesin sen, mitä ihmiset yleisesti tietävät, mutta en sen enempää. Eli en nähnyt sitä.”

Jenna: ”Eli tavallaan kiltti koira, joka alkoi hyökkäilemään ihmisiä vasten, yritti vain kertoa, että sillä on kipuja? Missä vaiheessa sinulle alkoi hahmottua, että tässä on kyse jostain muusta kuin luonneviasta?”

Lina: ”Kävimme koirakoulussa kursseilla ja kouluttaja siellä sanoi, että hän ehkä käyttäisi koirani tässä tilanteessa osteopaatilla. Se näyttää siltä, että sen selkä on kireä. Kävimme osteopaatilla ja selkä oli kireä. Sen jälkeen kävimme eläinlääkärillä ja olkapäästä löytyi rasitusvamma, joka leikattiin. Mutta itse en ollut huomannut mitään.”

Jenna: ”Millä tavoin kipu muutti koiran käytöstä arjessa?”

Lina: ”Juuri niin, että koira oli todella herkillä. Se oli todella sosiaalinen ja saattoi näyttää siltä, että haluaa mennä moikkaamaan ihmisiä. Sitten kun ihminen tuli lähelle, niin se alkoi murista tai haukkua viestien, että mene pois. On myös mahdollista, että me teimme virheitä sosiaalistamisvaiheessa. Hän joutui ikäviin tilanteisiin. Vaikka hän oli sosiaalinen, hän oli samalla vähän epäluuloinen siitä, kuka tuo tyyppi on. Se näkyi niin, että hän hyppi kohti ja haukkui.”

Jenna: ”Eli tavallaan tarinasi on mennyt niin, että tämä yksi koira vaikutti suuresti siihen, että opiskelit koirakonsultiksi?”

Lina: ”Kyllä ehdottomasti.”

Jenna: ”Eli olet omien virheiden kautta lähtenyt kävelemään polkuja?”

Lina: ”Ihan itseäni varten sekä Laraa, tätä koiraani varten, lähdin opiskelemaan. Halusin ymmärtää häntä ja olla hänen tukenaan paremmin, kuin mitä olin ollut siihen asti.”

Jenna: ”Nyt kotoasi löytyy Ruotsista tullut monirotuinen kodinvaihtaja Jedi. Minkä takia edellinen omistaja halusi luopua siitä?”

Lina: ”Heille tuli avioero, se oli virallinen syy. He muuttivat omakotitalosta pieniin kerrostaloasuntoihin ja heillä oli monta lasta. Jedi oli iso ja vahva ja hänellä ei ollut mitään koulutusta. Hän ei pystynyt kävelemään nätisti hihnassa, mikä oli todella suuri haaste, sillä tuollaisella malamuutti-sukuisella on aika paljon voimaa hihnassa vetämisessä. Se oli varmasti yksi syy luopumiseen. Luulen, että he kokivat, etteivät pärjää koiran kanssa.”

Jenna: ”Oliko ehkä otettu vähän vääränlainen koira vääränlaiseen kotiin?”

Lina: ”Kyllä. Hän on aivan ihana lasten kanssa, eli siinä mielessä todella hyvä lapsiperhekoira. Mutta kyllä se olisi vaatinut sen, että edellisten omistajien olisi pitänyt olla vähän kiinnostuneita kouluttamispuolesta.”

Jenna: ”Mitä kaikkia rotuja Jedistä löytyy?”

Lina: ”Hän on enimmäkseen alaskanmalamuutti ja lisäksi hänessä on labradoria ja valkoista paimenkoiraa.”

Jenna: ”Aivan. Kerro sekin vielä ennen kuin mennään Jediin, miten Laran kanssa meni ja milloin se menehtyi?”

Lina: ”Laralla oli terveysongelmia koko elämänsä ajan. Me ramppasimme fysioterapeutilla ja ortopedillä ja hän söi särkylääkettä koko ikänsä. Ihan pienestä asti hänellä oli korvatulehduksia ja hänet sterilisoitiin liian isojen, suurentuneiden munasarjojen takia. Hän oli aika kipeä yksilö. Korvassa oli syöpä, joka leikattiin pois. Oli joitakin parempia kausia. Kävimme säännöllisesti fysioterapeutilla, joka kerran sanoi, että nyt pitäisi käydä ortopedillä ja ehkä magneettikuvissa. Siinä ei muistaakseni paljastunut mitään, mutta sen tutkimuksen jälkeen Lara oli todella outo. Sitä kesti noin kolmisen viikkoa. Lara oli todella väsynyt ja flegmaattinen, eikä jaksanut tehdä mitään. Minä olin todella huolissani, mitä olette tehneet koiralleni siellä röntgenissä, että nyt on tapahtunut jotain. Kolme viikkoa kuvauksen jälkeen olimme mökillä ja leikin hän sai kohtauksen ja kuoli siihen paikkaan. Ruumiinavauksessa paljastui, että hänellä oli todella aggressiivinen ja laajalle levinnyt syöpä. Sydämessä oli etäpesäke, joka oli purkautunut. Kuolema oli hyvin nopea ja kivuton. Tai en ole varma, oliko kivuton, mutta nopea se ainakin oli.”

Jenna: ”Eli lähti niin sanotusti saappaat jalassa.”

Lina: ”Kyllä, mutta meillehän se oli suuri shokki.”

Jenna: ”Aivan varmasti. Millainen se leikkitilanne oli?”

Lina: ”Olimme mökillä ja heittelin keppejä veteen. Hän seisoi rannassa ja yhtäkkiä hän alkoi huojua ja meni veltoksi vedessä. Raahasimme hänet rantaan ja yritimme soittaa kaiken maailman hätänumeroihin mitä ikinä löysimme. Kannoimme hänet autolle ja ajoimme äkkiä Espooseen eläinlääkäriin, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Tavallaan tiesimme kyllä, että hän kuollut, mutta toivoimme, että hän olisi vain tajuton. Pari kuukautta myöhemmin hän olisi täyttänyt kahdeksan vuotta, eli aika nuori oli.”

Jenna: ”Todella nuori. Ihan hirveä ja traaginen loppu ja varmasti shokki teille. Kuinka pitkään olitte ilman koiraa ennen kuin Jedi tuli teille?”

Lina: ”Oltaisiinko me oltu noin yhdeksän kuukautta suunnilleen. Aluksi ajattelin, etten voi enää ikinä ottaa koiraa, silloin sattui liian paljon. Ajattelin, ettei mikään koira ikinä korvaa Laraa. Meillä oli useita hoitokoiria silloin ja ajattelin, että ovathan ne ihania, muttei mikään koira korvaa omaa koiraa. Kohtalo päätti toisin ja meille tuli sitten Jedi.”

Jenna: ”Minkä takia halusitte kodinvaihtajan, ettekä pentua kasvattajalta? Ja oliko sinulla joku syy, miksi et halunnut enää rotukoiraa?”

Lina: ”Kodinvaihtaja ei ollut kriteerinä, mutta halusin sekarotuisen, sillä ajattelin ja nykyään tiedetäänkin, että sekarotuisten geenit ovat vähän monipuolisempia. Todennäköisyys perinnöllisille sairauksille on pienempi tilastollisesti ajatellen. En kuitenkaan tajunnut, että yhtälaillahan nekin perivät sairauksia ja voivat olla sairaita. Sekarotuinen oli kriteerinä ja sitten näin kuvan Jedistä ja ajattelin, että tuo on se meidän tyyppi.”

Jenna: ”Kun Jedi saapui teille, sen ainoa taito oli sisäsiisteys. Millaisten ongelmien kanssa te painitte silloin aivan alussa?”

Lina: ”Hän ei pystynyt olemaan yksin. Yritimme sitä ja hän juoksi ympäri kotia ja ulvoi. Sitä työstimme todella pitkään. Kun hän alkoi kotiutua, hän alkoi varastelemaan tavaroita. Hän tuhosi muutaman kirjan ja oli vähän sellainen holtiton lapsi. Hän oli kymmenkuinen saapuessaan meille, eli aika nuori.”

Jenna: ”Ja nyt on kotona vähän erilainen tapaus?”

Lina: ”On kyllä. Edelleen, jos hän innostuu tai on jännä paikka, hän saattaa lähteä hakemaan jotakin varastettavaa. Muuten hyvin kelpo koira.”

Jenna: ”Kelpo koira on. Olen käynyt teillä kylässä ja muistan, että Jedi oli erittäin hyvätapainen kaveri ja sen kanssa on tehty töitä. Mitä haluaisit sanoa siitä, kun moni ajattelee, että sekarotuiset ovat terveempiä. Sinulla on nyt asiasta omakohtaista kokemusta. Millainen Jedin terveys on ja millaiseksi se on osoittautunut?”

Lina: ”Niin, se on kyllä arpapeliä, otti millaisen koiran tahansa. Jedi on saanut isältään kroonisen suolistotulehduksen, eli on ollut hyvin paljon vatsavaivoja. Sen lisäksi hänellä on kilpirauhasen vajaatoiminta, eli ei hänkään ole terve. Sisarukset ovat terveitä, eli tilastollisesti aika terve pentue, mutta tämä meidän poika on aika sairas. Hänellä on myös huonot lonkat. Hänet on kastroitu, eli hän ei vie näitä geenejä eteenpäin, mutta sekarotuisten kohdalla lisääntymistä ei valvota ollenkaan, mikä on oma ongelmansa. Ehkä uskallan kuitenkin olla optimisti ja sanon, että jos otat sekarotuisen koiran ja molemmat vanhemmat ovat terveitä, eivätkä sukua toisilleen, niin tilastollisesti on mahdollista, että saat aika terveen koiran. Kyllähän kipu kuuluu jokaisen elämään, emmehän mekään ole koko elämäämme terveitä. En tiedä lohduttaako tällainen ajattelu.”

Jenna: ”Se on ihan totta. Luen sinulle tähän väliin vähän lehtiotsikoita. Pitbull hyökkäsi ohikävelleen 5-vuotiaan kimppuun. Amstaffi raateli kunnanjohtajan koiran kuoliaaksi ja hyökkäsi ihmisten kimppuun. Isokokoinen koira hyökkäsi naisen ja pikkukoiran kimppuun. Irti päässyt koira tappoi toisen koiran. Millaisia ajatuksia nämä otsikot herättävät sinussa?”

Lina: ”Se on aivan kamalaa, että näin pääsee tapahtumaan. Yhtään en tunne näitä tapauksia, mutta jokin on mennyt pieleen, kun käy näin.”

Jenna: ”Mitä ajattelet, pitäisikö Suomessa olla koira-ajokortti?”

Lina: ”Ei siitä haittaa olisi. Olisin itsekin hyötynyt sellaisesta, että olisin saanut jonkinlaisen koulutuksen ennen kuin sain sen oman koiran. Olisin osannut käsitellä tilannetta vähän paremmin ja omia tunteitanikin ehkä.”

Jenna: ”Autat työssäsi niitä ihmisiä, jotka arpovat, millainen koira omaan kotiin sopisi. Voidaanko ajatella, että sekin on jonkinlaista koiranlukutaidottomuutta, jos hankkii sellaisen koiran, johon omat rahkeet eivät riitä?”

Lina: ”Ehdottomasti. Todella usein niin käy. Niinhän me teemme, ostamme asuntoja, autoja ja vaatteita ulkonäön perusteella, niin miksi ei sitten koiria. Minäkin halusin haastavan koiran ja hankin rottweilerin, koska siinä on uskottavuutta. Jälkikäteen mietittynä, vaikken kadu hankintaa yhtään, Lara oli aivan ihana tyyppi, mutta olisin voinut miettiä, onko minulla taitoja sen hoitamiseen ja kouluttamiseen. Olihan minulla lopulta, mutta aika kova koulu se oli. Kyllä täytyy ehdottomasti miettiä, jos koirarotu, kuten amstaffi on jalostettu koiratappeluihin, niin pystyykö oikeasti estämään sellaisten tilanteiden tapahtumisen, kuin mitä äsken kuvailit.”

Jenna: ”Niin, mitä sanoisit esimerkiksi minulle, jolla on ollut aina pehmeäluonteisia cavaliereja, jos sanoisin sinulle, että ajattelin homma amstaffin? Haluaisin vähän erilaista luonnetta kotiin. Mitä sanoisit minulle, yrittäisitkö estellä?”

Lina: ”Kysyisin ehkä, mitä siitä haet ja mitä toivot siitä saavasi. Kyllä sellaisen kanssa pärjäisit varmasti, nehän ovat aivan ihania ihmisten kanssa. Varsinkin, jos saisin vähän neuvoa sinua. Ei ehdoton ei, mutta kehottaisin vielä harkitsemaan.”

Jenna: ”Voit olla huoletta, en tule hankkimaan sen luonteista koiraa.”

Lina: ”Itsehän olen miettinyt sen rotuista koiraa joskus, tykkään niistä todella paljon.”

Jenna: ”Jos miettii taistelukoirarotuja, sitä sanaa moni vihaa ja sitä ei saisi käyttää, mutta käytän nyt tässä yhteydessä sitä. Aika monet hankkivat sen luonteisia koiria vähän vääristä syistä. Mitä olet mieltä, olenko ihan hakoteillä?”

Lina: ”Ei, kyllä olet varmasti ihan oikeassa. Kyllä sinut jätetään rauhaan, jos tulet sellaisen koiran kanssa vastaan kadulla. Jos se on se, mitä haluat. Aika moni esimerkiksi yksinäinen nainen, myös mies, haluaa turvaa koirasta. Paljon näitä taistelukoirarotuja näkee jengeissä ja mietityttää, miten koira pärjää ja saako se toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistapojaan. Ja halutaanko ihan jalostaa taisteluhalukkuutta, en tiedä.”

Jenna: ”Miten näiden koirien kohdalla, vaikka ne olisivat kuinka hyvin sosiaalistettu, niin onko mahdollista, että koira voi triggeröityä jostain ja vietti ottaa vallan?”

Lina: ”Aina voi tapahtua mitä vaan, mutta voi tapahtua muutenkin. Ei se koske pelkästään näitä rotuja. Iso koira saattaa nähdä pienen koiran ja nähdäkin pienen koiran sijaan saaliin. Näinkin voi käydä. Nehän ovat kuitenkin eläimiä.”

Jenna: ”Jos puhutaan ihmisistä, niin mistä tunnistat sellaisen ihmisen, jolla ei ole minkäänlaista koiranlukutaitoa?”

Lina: ”Apua, tämä on vaikea kysymys. Aika usein törmätään siihen, että ihmiset sanoittavat koiran käyttäytymistä. Itse olen todella paljon opiskellut sitä ja tiedän, että siinä on todella paljon opittavaa, eikä se, mitä koira meille viestii, ole ollenkaan maalaisjärjellä opittavaa. Välillä on vähän huvittaa ja jopa surullista, miten pieleen se tulkinta käytöksestä menee.”

Jenna: ”Hyvin sanottu. Jokainen meistä on varmasti törmännyt lenkkipolulla näihin mummoihin, jotka lässyttävät koirille kuin ne olisivat lapsia.”

Lina: ”Kyllä. Ja koirille sanotaan ”mehän olemme puhuneet tästä!””

Jenna: ”Juuri näin, tätä juuri tarkoitin. Erottavatko ihmiset mielestäsi sitä, mikä on koiramaisuutta ja mikä on oikea ongelma?”

Lina: ”Aika huonosti, sillä ongelmahan on aina katsojan silmissä. Koira, joka varastaa ja repii kirjoja on ongelma, mutta se on ongelma meille, ei koiralle.”

Jenna: ”Niin, koirastahan se on varmasti hauskaa.”

Lina: ”Kyllä, todella hauskaa, varsinkin jos joku jahtaa sitä.”

Jenna: ”Millaisia ovat tyypillisimmät ongelmat koirien kanssa asiakkaillasi, joita autat koirien kanssa?”

Lina: ”Todella usein on ongelmia yksin olemisen kanssa sekä arkuutta ja pelokkuutta. Ja remmirähjäämistä, mutta se menee todella usein sen pelokkuuden piikkiin.”

Jenna: ”Mitä kautta sellaisia ongelmia lähdetään purkamaan?”

Lina: ”Hyvin eri tavoin, riippuen koirasta ja ongelmasta. Jokaiseen tapaukseen täytyy perehtyä huolella. Siellä on esimerkiksi joukossa niitä koiria, jotka tuhoavat asunnon, kun se on niin hienoa, kun kerrankin pääsee niin tekemään. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että sillä olisi kova hätä. Useimmiten kyse on kuitenkin hädästä, kun koira ei pärjää yksin.

Jenna: ”Minkälaisesta hädästä siinä voi olla kyse?”

Lina: ”Joko koira ei kestä sitä, että hänet jätetään yksin tai hän ei kestä ajatusta siitä, että hänet jätetään yksin. Niitä käsitellään vähän samalla tavalla. Jos taustalla on fobioita, niitä lähdetään purkamaan siedättämällä. Se tarkoittaa sitä, että koiraa ei jätetä yksin ja kuunnella, että lopettaako se joskus itkemisen. Sen sijaan lähdetään metrin etäisyydeltä pikkuhiljaa erkanemaan ja tarkkaillaan, että koiralla on koko ajan ihan hyvä olla ja se oppii rentoutumaan, vaikka etäisyyttä omistajaan on.”

Jenna: ”Koetko kouluttavasi enemmän koiria vai omistajia?”

Lina: ”Enemmän omistajia. Olisi kivaa kouluttaa enemmän koiria, mutta minusta on tärkeää, että omistajat oppivat itse kouluttamaan koiriansa. Harvalla on varaa pitää kouluttajaa pitkään, jos yksinolon oppiminen kestää esimerkiksi vuoden, harva voi pitää kouluttajaa paikalla vuotta. Jos harjoittelee viisi päivää viikossa vuoden ajan, se on aika kallista, mutta toki mahdollista.”

Jenna: ”Olet auttanut minuakin koirani Sukan kanssa, kun sillä on ollut pieni autoahdistus. Olet madaltanut ahdistusta todella paljon. Nykyään auto ei ole yhtään niin pelottava paikka sille, kuin mitä se jossain vaiheessa oli. Muistan, kun tulit meille ensi kertaa ja näit, mikä se tilanne on, niin puhuit, että koiran tunnetilaa tulee lähteä muuttamaan. Mitä tällä tunnetilalla oikeastaan tarkoitetaan?”

Lina: ”Ihan sitä, miten koira mieltää sen tilanteen eli autoilun tässä tapauksessa. Jos tunnetila lähtökohtaisesti on sellainen, että pelottaa ja ei näe ulos ja auto tärisee ja kuuluu ääniä. Pikkuhiljaa siedätetään koiraa mieltämään ne asiat mukavimmiksi tai neutraaleiksi.”

Jenna: ”Miten sen voi esimerkiksi tehdä?”

Lina: ”Pikkuhiljaa altistamalla turvallisissa olosuhteissa, niin, että koira on koko ajan rento.”

Jenna: ”Eli esimerkiksi vaikka leikin kautta?”

Lina: ”Esimerkiksi sen kautta, leikki on aika hyvä väline.”

Jenna: ”Kyllä, Sukankin mielestä autosta tuli paljon kiinnostavampi paikka heti, kun sinne heitettiin pallo. Mutta entä, jos ihminen on kasvattanut jotain rotua vaikka 30 vuotta, onko se tae siitä, että tämä ihminen on koiranlukutaidoiltaan mestari?”

Lina: ”Kyllä se ihminen osaa varmasti omaa rotuaan jonkin verran ja varmasti tietää siitä todella paljon, mutta en kyllä yleistäisi noin. Kuten sanoin, koiranlukutaito ei perustu maalaisjärkeen vaan opiskeluun, se on aivan eri laji ja koiria ymmärretään väärin todella paljon.”

Jenna: ”Millä tavoin koiria ymmärretään väärin?”

Lina: ”Mieleeni tulee tasavallan presidentin entinen koira, joka oli jossain lehtikuvassa sylissä ja sillä oli virne naamalla. Ihmiset ajattelivat, että ihanaa, se hymyilee. Oikeasti siitä näki, että se oli todella ahdistunut ja stressaantunut siinä tilanteessa. En muista tarkalleen miltä se näytti, mutta suu oli auki, kieli ulkona, todella jännittyneet kasvot. Saattoi olla jopa, että silmänvalkuainen näkyi, mikä tarkoittaa, että se halusi pois tilanteesta.”

Jenna: ”Todella hyvä esimerkki. Sosiaalisessa mediassahan törmää todella usein videoihin, joissa vaikka lapsi halaa koiraa ja koira kääntää päätään sivulle ja haukottelee. Monien mielestä se on söpöä. Mitä sinä ajattelet?”

Lina: ”Se kertoo siitä, ettei koira ole siinä tilanteessa yhtään rento, eikä halua olla siinä tilanteessa. Se yrittää kohteliaasti sanoa, että haluaa pois siitä tilanteesta kääntämällä pään pois ja haukottelemalla.”

Jenna: ”Mutta me ihmiset olemme niin hölmöjä, ettemme näe tai ymmärrä sitä.”

Lina: ”Emme ymmärrä ja pahimmassa tapauksessa käy niin, että koira yrittää kohteliaasti viestiä ja jossain kohdassa raja ylittyy. Sitten laitetaan koira piikille ja leimataan se luonnevikaiseksi.”

Jenna: ”Mitä luulet, jos lähtisimme tekemään katugallupia koiran omistajille ja kysyisimme, oletteko koskaan kuulleet koiran rauhoittavista signaaleista, niin kuinka moni osaisi kertoa meille, mistä on kyse?”

Lina: ”Toivoisin, että aika moni, mutta luulen, että yllättävän harva valitettavasti.”

Jenna: ”Luulen myös, että yllättävän harva. Millaisen tietotaidon varassa kotikoiria pahimmillaan koulutetaan? Onko se se maalaisjärki?”

Lina: ”On. Paljon otetaan vaikutteita myös tutuilta ja kasvattajilta. On vaikeaa löytää tietoa koiran kouluttamisesta ja koirista, jos lähtee netistä selailemaan. Hyviä ideoita riittää, mutta ne saattavat olla jopa vaarallisia.”

Jenna: ”Niin, mistä erottaa vanhentuneen tiedon ja nykyaikaisen, tieteellisesti todistetun tiedon?”

Lina: ”Se on hyvin vaikeaa. Lähtökohtaisesti koulutusmenetelmät, jotka perustuvat sellaiseen ajatteluun, että koira yrittää hallita perhettä tai ottaa sen johtajuuden ovat sellaisia, joissa kannattaisi hälytyskellojen soida. Näissä menetelmissä koira ei saa mennä sänkyyn tai syödä ennen ihmisiä tai mennä ensimmäisenä ulos ovesta. Kouluttaja ei valitettavasti ole mikään suojattu ammattinimike ja on olemassa kouluttajia, jotka käyttävät pelottelumetodeja ongelmien ratkaisemiseksi. Pelottelu ei ratkaise asioita ainakaan koiran näkökulmasta. Jos koira esimerkiksi haukkuu vastaantuleville koirille ja sitä suihkuttaa suihkepullolla joka kerta, se ehkä lopettaa haukkumisen. Mutta jos miettii, millainen tunnetila koiralla on taustalla, yleensä koira tuntee haukkuessaan itsensä uhatuksi. Haukkuminen voi toki johtua innostumisesta, mutta yleensä se on ahdistusta. Jos omistaja tekee koiralle jotain inhottavaa aina, kun koiralla on inhottava olo, niin kyllähän se inhottava olo lisääntyy. Sen voi sentään maalaisjärjellä ymmärtää, että se koiran tunnetila ja stressi vain pahenee.”

Jenna: ”Aivan, eli kun lähtee etsimään koirankouluttajaa, kannattaa olla aika tarkkana siitä, kenen luokse menee?”

Lina: ”Ehdottomasti ja se ei ole mikään helppo tehtävä.”

Jenna: ”Ei varmasti. Voisin kuvitella näin maalaisjärjellä, että ihmisillä on edelleen aika paljon juuri sitä vanhentunutta tietoa?”

Lina: ”On kyllä. Onneksi on ymmärretty, että positiivinen vahvistaminen on hyvä asia ja nykyään sitä tehdään paljon. Onhan se ihmisillekin mukavampaa, että pääsee palkitsemaan hyvästä käytöksestä. Edelleenkään ei kuitenkaan ymmärretä sitä, että eettisestä näkökulmasta se on ainoa oikea tapa ja hyvin tehokas tapa kouluttaa ihmisiä, koiria tai ketä tahansa.”

Jenna: ”Se on ihan totta. Olen kotona huomannut, että jos kehun miestä, kun hän vie likaiset sukat pesukoneeseen eikä jätä lattialle, näin voi tapahtua myös toiste. Eli kannattaa kehua eikä valittaa.”

Lina: ”Juuri näin, olet ymmärtänyt asian.”

Jenna: ”Entä jos haluan, että kotonani on rauhallinen ja levollinen koira, niin kannattaako sen kanssa lähteä koirapuistoon heittelemään palloa?”

Lina: ”Ei ainakaan joka päivä. Toki jos koira viihtyy toisten koirien kanssa tai tykkää jahdata palloa, niin eihän sitä kannata siltä kieltää. Mutta molemmat asiat ovat sellaisia, jotka nostattavat jahtiviettiä ja adrenaliinitasoja todella paljon. Eli sitä ei kannata harrastaa kovin usein tai kannattaa tasapainottaa sitä vaikka namien etsimisellä, mikä on selkeästi rauhoittavampaa toimintaa. Se on koiralle myös tärkeää toimintaa ja sellaista, mitä se tarvitsee.”

Jenna: ”Aivan, eli pallon heittely enemmän kiihdyttää koiraa kuin rauhoittaa?”

Lina: ”Ehdottomasti. Usein ajatellaan, että koira väsyy, kun sille heittää palloa. Kyllähän se väsyykin, mutta yleensä tuloksena on ylikierroksilla oleva koira eikä väsynyt ja rauhoittunut koira. Tavoitteena ei tulisi olla väsyttäminen, vaan rauhallisuus ja rentous.”

Jenna: ”Rentous on kyllä hyvä sana. Jokainen meistä tuntee ihmisen, jolla on haasteita koiransa kanssa. Ne voivat liittyä yksinoloon, stressiin, ääniarkuuteen tai esimerkiksi remmirähjäämiseen. Vitkuttelevatko ihmiset tällaisten asioiden kanssa vai ymmärtävätkö he hakea ajoissa apua?”

Lina: ”Riippuu täysin tapauksesta. Toiset ihmiset ovat alttiita hakemaan apua, mikä on todella kiitollista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ongelmiin puututaan, sitä helpompi niitä on ratkoa. Hirveän useasti yleisessä keskustelussa syyllistetään koiranomistajia, joiden koirat käyttäytyvät huonosti ja annetaan leimoja näille koirille. Ihminen usein ajattelee, että hänessä on jotain vikaa, kun koira käyttäytyy huonosti. Näin ajattelin itsekin, että minussa on jotain vikaa, kun ensimmäinen koirani käyttäytyi huonosti. Itsellänikin kesti pyytää apua. Erityisesti häpeä on sellainen tunne, joka estää pyytämästä apua. Kaverille saatetaan kertoa ongelmista ja saada jotain neuvoja, mutta ammattilaiselle kertominen on yleensä suurempi kynnys. Saatetaan googlettaa apua tai katsoa YouTubesta koulutusvideoita ja lopputulos on sitten mitä sattuu.”

Jenna: ”Häpeä pitää varmasti paikkansa. Entä saattaako se olla syynä, ettei ihmisellä ole varaa palkata kouluttajaa tai maksaa ammattilaiselle siitä, että saisi apua?”

Lina: ”Toki se voi johtua siitä. Ei ole mitään ilmaista apua ja alennuskouluttajia en lähtisi palkkaamaan. Toisaalta, jos ajattelee, että maksavathan eläinlääkärikulut, lääkkeet, ruoat ja trimmauspalvelut myös, siihen kannattaa varautua, ettei koiran hankkiminen ole mikään kertamaksulla hoituva asia. Omalla kohdallani molempien koirien pelkkä hengissä pitäminen on maksanut kymmeniä tuhansia. Siinä kohtaa pari sataa euroa tai kolme sataa ei ole valtava summa. Parhaimmassa tapauksessa riittää, kun tavataan kerran, annetaan ohjeita ja pidetään yhteyttä jälkikäteen ja ongelma on siinä.”

Jenna: ”Niin ja parhaassa tapauksessa maksat siitä, että saat itsellesi ja koirallesi mukavamman arjen.”

Lina: ”Kyllä.”

Jenna: ”Miten sinulla pitää pokka sellaisessa tilanteessa, kun kadulla tulee vastaan omistaja, joka selättää koiran ja lyö sitä remmillä?”

Lina: ”Se menee kyllä tunteisiin. Olen nähnyt tällaista joskus ja se on kummitellut mielessäni monta viikkoa. Miten minulla pysyy pokka? Ei pysy. On pakko katsoa poispäin ja kamppailen itseni kanssa, menenkö sanomaan jotain. Kokemukseni on se, että jos asiasta sanoo, harvemmin ihminen toteaa kiitos, muutanpa toimintaani. Yritän keskittyä enemmän niihin, jotka pyytävät minulta apua kuin niihin, jotka eivät sitä tee. Se on todella vaikeaa.

Jenna: ”Se on todella vaikeaa. Siinä täytyy miettiä, voiko ottaa sen riskin, että menee sanomaan, onko vastassa joku pimeä tyyppi, joka lyö sinua. Ihan itsesuojeluvaistokin tulee siihen väliin helposti.”

Lina: ”Kyllä. Jälkikäteen harmittaa, että ei ole tullut sanottua mitään, sillä koira on kyllä kärsinyt. Koirien asiat ovat kuitenkin niitä, joita yritän edistää ja tuntuu todella nössöltä, etten ole mennyt sanomaan mitään.”

Jenna: ”Itselleni on myös tullut olo, että jälkikäteen miettii, miksei sanonut mitään tai miettii, miten olisi kannattanut toimia. Ne tilanteet tulevat niin yllättäen vastaan, ettei siinä hetkessä osaa toimia.”

Lina: ”Niin ja vaikkei ihminen tietoa ottaisi vastaan sillä hetkellä, ehkä se jossain vaiheessa menee perille, kun useampi ihminen siitä sanoo. Ongelmat, kuten remmirähjäämisen voi ratkaista aivan eri tavallakin.”

Jenna: ”Näimme juuri tällaisen tilanteen muutama viikko sitten mieheni kanssa. Olimme koiramme kanssa kävelyllä ja vastaan tuli jackrussellinterrieri, joka ilmeisesti omistajansa mielestä räksytti vähän liikaa. Omistaja nykäisi koiraa niin kovaa hihnasta, että koira heitti voltin ilmassa, tuli selälleen maahan ja kiljaisi. Sen jälkeen he jatkoivat aivan, kuin mitään ei olisi sattunut, vaikka koiraan oli selkeästi sattunut. Me katsoimme mieheni kanssa toisiimme kysyen, näitkö saman, mitä minä näin.”

Lina: ”Hyi. Koirathan vielä peittelevät kipua todella todella paljon. On vielä yksi asia, jos ei osaa lukea elekieltä, mutta on asia erikseen, osaako lukea kipusignaaleja. Ja onko koira oppinut mitään? Tuollaisessa tilanteessa se on ehkä oppinut, että omistajansa on vaarallinen.”

Jenna: ”Niin, tekisitkö omalle lapsellesi niin, että kaataisit sen maahan niin, että pää osuu maahan ja jatkaisit matkaa sanoen, että opihan käyttäytymään?”

Lina: ”Toivottavasti ei tee niin. Omassa nuoruudessani ja lapsuudessani oli todella yleistä toimia koirien kanssa niin, ei oikein osattu toimia muuten.”

Jenna: ”Totta. Ja varmasti on edelleen, jos lähdetään pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, niin varmasti löytyy vanhan liiton koirakansalaisia.”

Lina: ”Kyllä ja on niitä täällä pääkaupunkiseudullakin.”

Jenna: ”On kyllä. He ajattelevat, että minulla on aina ollut koiria, kyllä minä tiedän. Mutta tällaiset ihmiset eivät taida olla niitä sinun asiakkaitasi?”

Lina: ”Ei, eivät he pyydä apua, mikä on sinällään sääli.”

Jenna: ”Helsingin Sanomissa oli vähän aikaa sitten artikkeli, jossa kerrottiin, että naapurien jättämättä heippa-lappu sai kalliolaisen koiranomistajan havahtumaan koiransa eroahdistukseen. Ratkaisu tähän löytyi, kun omistaja muutti kymmenien kilometrien päähän omakotitaloon ja hankki lisää koiria, niin eroahdistunut koira ei ollutkaan enää yksinäinen. Millainen ratkaisu tämä oli sinun mielestäsi?”

Lina: ”Uskomaton. Voihan olla, että koira oli tyytyväinen siellä maalla. On ollut enemmän virikkeitä ja koirakaverit ovat riittäneet sille. Mutta koirat kiintyvät ihmisiin kuten vauva äitiin, ne ovat siitä jänniä eläimiä. Jos on eroahdistusta, ei yleensä auta, että kaverina on muita koiria. Päinvastoin, saattaa käydä niin, että yhtäkkiä sinulla on kaksi koiraa, joilla on eroahdistus. Ehkä, jos asut maalla ja sinulla ei ole naapureita, et ole välttämättä tietoinen siitä, mitä koirat yksinään tekevät. Ne eivät häiritse ketään, mutta tiedätkö, miten koira oikeasti voi. Tuo ratkaisu on huonompi idea kuin lottoaminen, että ajatellaan ongelman poistuvan tuolla tavoin.”

Jenna: ”Tästä tulevat mieleen pikavoittoratkaisut. Haemmeko mieluummin pikavoittoa kuin ottaisimme kirjan käteen ja opiskelisimme asiaa ja koiraa?”

Lina: ”Kyllä mielestäni. Se on hyvin inhimillistä hakea nopeita ratkaisuja. En itsekään tykkää siitä, jos vastaan tulee suuri ongelma, johon menee paljon aikaa ja minun täytyy ihmisenä kehittyä. Se ei ole kivaa varsinkaan silloin, jos sinua pakotetaan kehittymään, kuten koirien tapauksessa saattaa olla. Mutta mitään muita eettisiä vaihtoehtoja ei mielestäni ole. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin. Kaikkien ei tarvitse opiskella koirankouluttajaksi tai koirakonsultiksi, vaan meitä löytyy ja autamme, jaamme tietoa ja koulutamme.”

Jenna: ”Jos mietit koiralukutaidon abc-kirjaa, mitkä ovat top kolme asiaa, mitä jokaisen olisi hyvä ymmärtää koirasta?”

Lina: ”Heiluva häntä ei tarkoita, että koira on iloinen. Se voi tarkoittaa iloisuutta, mutta täytyy katsoa tilannetta ja kokonaisuutta. Koira, joka on jäykkä tai jähmettynyt, on yleensä ristiriitatilanteessa ja sillä ei ole mukavaa olla. Mikäköhän voisi olla kolmantena, näitä eleitä ja pieniä asioita on niin paljon. Jos mitään muuta ei jaksa tehdä, niin voisi ainakin googlettaa K9 Ladder of Aggression, missä näytetään näitä pieniä stressisignaaleja ja miten ne lähtevät kasvamaan. Tietää ainakin, että jos koira tekee ensin näin ja sitten näin, niin kannattaa viimeistään silloin lopettaa se rapsuttelu tai mitä ikinä onkaan tekemässä ja antaa koiralle tilaa. Kolmantena voisi itse asiassa olla, että älä lähesty koiraa, vaan anna koiran lähestyä sinua. Se voisi olla aika hyvä sääntö.”

Jenna: ”Pitäisikö meillä olla jo peruskoulussa sellainen oppitunti, jossa kerrottaisiin lapsille, mikä on koiraeläin ja miten koira käyttäytyy?”

Lina: ”Mielestäni kyllä. Opiskeluaikanani koululuokka kävi koulussamme opiskelemassa päivän ajan kanssamme esimerkiksi sitä, miten koiria rapsutetaan ja miten niitä ei rapsuteta.”

Jenna: ”Se voisi olla hyvä. Usein käy lenkillä niin, että koiraani lähestyy lapsilauma ja joudun sanomaan, että ei kannata tehdä noin, vaan tee mieluummin näin, koira tykkää siitä enemmän. Useinhan näkee sitä, että ihminen lähestyy koiraa käsi ojossa suoraan pään yläpuolelta.”

Lina: ”Siinä voi miettiä, miltä itsestäsi tuntuisi, jos yläpuolelta tulee valtava käsi. Haluaako itsekään, että vieras ihminen tulisi koskemaan sinua? Aika harvat tykkäävät siitä.”

Jenna: ”Niin, aika harvat tykkäävät, voidaan puhua ehkä lääppimisestä tässä kohtaa.”

Lina: ”Jotkut tykkäävät, useimmat eivät. Ja tämä pätee myös koiriin.”

Jenna: ”Sekin riippuu ehkä siitä, onko vastassa schäfer vai cavalier.”

Lina: ”Niin en tiedä, kyllä cavalier saattaa inhota sitä aivan yhtä paljon.”

Jenna: ”Kyllä toki yksilölliset erot saattavat olla hyvinkin suuria. Vedin vähän linjoja suoraksi. Jos koiralla on käytösongelma, miten ihmiset yleensä reagoivat siihen. Mitä asialle tehdään vai tehdäänkö mitään?”

Lina: ”On varmasti yhtä paljon tapoja reagoida kuin ihmisiäkin. Aika moni yrittää ensiksi löytää jonkun selityksen ja tyytyy siihen ja elää sen kanssa tai yrittää löytää asiaan ratkaisun. Pikavoitot ovat aika houkuttelevia. Mutta nyt ei saa yleistää, ihmisiä on niin monenlaisia. Minusta on ihanaa, että nykyään ihmiset uskaltavat pyytää apua ihan mihin tahansa asiaan.”

Jenna: ”Kynnys on varmasti tässäkin asiassa madaltunut?”

Lina: ”Ainakin omat asiakkaani uskaltavat olla haavoittuvaisia ja kertoa, että eivät osaa. Se on mielestäni todella hienoa.”

Jenna: ”Jos mietit asiakkaitasi ja näitä koirakkoja, onko niissä jokin yhteinen tekijä, joka yhdistäisi ongelmia?”

Lina: ”Todella vaikeaa sanoa, mutta mieleeni tulee, että terveydelliset tekijät ovat todella usein tapetilla ja itsekään en ole oikein osannut niitä nähdä. Pääsääntöisesti, jos koiran käytös muuttuu äkisti, ensimmäinen osoite ei tulisi olla koirakouluttaja eikä Google, vaan eläinlääkäri. Tässäkin on vähän hankalaa navigoida, sillä kaikki eläinlääkärit eivät osaa kauhean hyvin lukea koiria ja kipukäyttäytymistä. Sen täytyy olla joissain tapauksissa jo hyvin ilmeistä, jotta vika löydetään. Todella usein käytösongelmat johtuvat kivusta, se saattaa olla niinkin pieni asia kuin hammaskivi.”

Jenna: ”Aivan, tuotakaan ei välttämättä ihan ensimmäisenä tule ajatelleeksi.”

Lina: ”Ei, koirat ovat herkkiä eläimiä. Asiat, jotka saattavat olla ihmiselle pieniä, kuten närästys, saattavat vaikuttaa todella paljon siihen, miltä koirista tuntuu. Tietäähän sen itsekin, että jos päätä särkee, ei ole aivan oma itsensä.”

Jenna: ”Eikä se eläin voi sanoa, että annatko Rennien kaapista minulle.”

Lina: ”Ei, se alkaa ehkä syömään mattoa tai purkaa oloaan naapuriin koiraan tai johonkin muuhun.”

Jenna: ”Eli purkaa omalla koiratavallaan asiaa. Jos asiakkaalla on sellainen koira, joka tarvitsee myös eläinlääkärin apua, niin oletteko yhteyksissä. Näkeekö lääkäri samoja asioita kuin sinä?”

Lina: ”Valitettavasti minulla ei ole suoraa yhteistyötä eläinlääkärin kanssa. Olen kartoittanut tietyt osaajat, kenelle mielelläni lähetän asiakkaitani. Tiedän, että siellä heidät otetaan tosissaan ja koira tutkitaan kunnolla. Samalla olen kartoittanut myös sellaisia lääkäreitä, kenelle en mielelläni lähetä asiakasta. Tässä olisi ehdottomasti parantamisen varaa. Meillä, jotka olemme perehtyneet eläimen käyttäytymiseen, olisi todella paljon annettavaa eläinlääkäreille. Jotkut lääkärit osaavat todella hyvin lukea koiria ja tietävät, miten jotkin sairaudet ilmenevät. Eilen sain tietää, että Jedin turvonnut naama viittaa siihen, etteivät sen kilpirauhasarvot ole hyvällä tasolla. En ollut itse huomannut, että sen naama olisi turvonnut, mutta tällaisia asioita eläinlääkärimme osasi nähdä. Koen, että siitä olisi todella paljon iloa, jos kouluttajat ja eläinlääkärit työskentelisivät yhdessä.

Amerikassa tätä tehdään todella paljon, samoin kuin käsittääkseni Iso-Britanniassa ja monessa muussa maassa. Kyseessä on moniammatillinen yhteistyö, kun käsitellään koirien käytösongelmia. Minusta tuntuu, ettemme Suomessa ole vielä siinä pisteessä.”

Jenna: ”Niin, jokainen on vähän omassa poterossaan.”

Lina: ”Kyllä ja se on sääli. En tiedä onko näin, mutta uskoisin, että ammattiylpeys on hieman tiellä, kun halutaan auttaa koiria ja niiden omistajia. Ajatellaan, että minä olen kouluttaja ja minun tulisi tietää. Mutta on täysin fakta, että jos koiralla on jokin sairaus, ei kouluttaminenkaan oikein etene kuten sen pitäisi edetä. Kouluttajankin pitäisi uskaltaa sanoa, että hänen rahkeensa eivät nyt riitä ja koira tarvitsee eläinlääkäriä.”

Jenna: ”Niin ja voisihan lääkäri sanoa, jos ongelmat johtuvat käytöksestä tai jostain, missä hän ei osaa auttaa. Ammattitaitohan mitataan siinä, että tunnistaa sen, mitä ei itse osaa.”

Lina: ”Ehdottomasti. Tai että mietittäisiin yhdessä mistä tämä johtuu, siinähän molemmat oppisivat todella paljon ja se olisi arvokasta. Ehkä vielä oman urani aikana saadaan tällainen yhteistyö aikaiseksi.”

Jenna: ”Niin, tällainen valoisa tulevaisuudenkuva. Siinähän olisi vain voittajia ja ne voittajat olisivat koiria.”

Lina: ”Kyllä, sillä nämä tapaukset, joissa itse olen ollut sinnikäs ja pyytänyt menemään uudestaan eläinlääkäriin sekä eri tutkimuksiin on löytynyt jotain, mikä selittää ainakin osittain käytöstä. Olemme saaneet tilanteen aivan erilaiseksi, kun kipulääkitys tai vastaava on kohdillaan. Sen jälkeen on pystytty ratkomaan käytösasiaa aivan eri tavalla.”

Jenna: ”Eli kun on terve ja levollinen koira, sen käytöstä on helpompaa lähteä muokkaamaan kuin sellaisen, jolla on kipuja?”

Lina: ”Kyllä ja minähän näen sen ihan kotonakin. Kun koiramme on kipeä ja oireilee, se unohtaa kaiken oppimansa ja siitä tulee aivan kamala.”

Jenna: ”Sinulla on ollut kyllä varsinkin ansioituneet koirat tällaisina opetuslapsina sinulle. Jokainen on joskus kuullut sanonnan, että haukkuva koira ei pure ja vanha koira ei opi uusia temppuja. Onko näiden sanontojen parasta ennen-päiväys jo mennyt?”

Lina: ”Kyllä, ei niissä ole mitään perää.”

Jenna: ”Millaisiin vanhan kansan totuuksiin ja koulutusmetodeihin olet törmännyt työsi kautta?”

Lina: ”Välillä törmää koLinapurkkeihin, joita ilmeisesti käytetään vähän samaan tapaan kuin suihkepulloa. Sähköpantojakin käytetään yhä edelleen Suomessa. Halutaan aiheuttaa koiralle kipua tai pelkoa, jotta se lopettaisi ei toivotun käytöksen. Pidetään jääkausia, eli ignoorataan koira pitkän aikaa. Se on koiralle henkisesti hyvin haitallista juuri siitä syystä, että koirat kiintyvät omistajaansa todella vahvasti. Selättämistä tehdään ja ajatellaan, että siinä otetaan koiralta luulot pois. Oikeasti siinä otetaan pois koiran itsetunto ja suhde omistajan ja koiran välillä. En suosittele kenellekään.”

Jenna: ”Eli positiivisen kautta mieluummin?”

Lina: ”Kyllä, se on paljon tehokkaampaa, eettistä ja nykyaikaista.”

Jenna: ”Millaisen yhden neuvon antaisit niille ihmisille, jotka harkitsevat elämänsä ensimmäistä koiraa? Tai voit antaa useammankin.”

Lina: ”Tutki tarkkaan, mistä hankit koiran. Mieti tarkkaan, millainen itse olet ja mikä sopii sinun elämääsi. Tutustu erilaisiin koiriin ja koita olla menemättä ulkonäkö edellä. Mieti tarkkaan, mihin sinulla on aikaa ja energiaa. Koira saattaa parhaassa tapauksessa olla kanssasi 15 vuotta. Jos olet vähän mukavuudenhaluinen ja ajattelet, että koira saa sinut lenkille, niin jaksatko oikeasti hoitaa koiraa 15 vuoden ajan niin kuin pitäisi? Vai houkutteleeko sohva sinua enemmän? Kannattaa rehellisesti katsoa peiliin, kun miettii, millainen koira minulle sopii. Ja tarkistaa terveydentila. Kaikki suolisto-ongelmat ovat hyvin periytyviä. Arkuus siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle. Kouluttaminen ei auta kaikkeen, vaikka olisit todella hyvä kouluttaja ja sinulla olisi kaikki maailman tukiverkostot, jos koiralla on huonot perusedellytykset, se ei auta.”

Jenna: ”Hyvin kiteytetty. Tartun vielä tähän, että tulee olla rehellinen itselleen. Monen kohdalla voisi olla parempi ratkaisu, että myöntää, ettei minusta ole koiran omistajaksi. Otan vaikka kissan.”

Lina: ”Tämä on sitten eri keskustelu, sillä kissakaan ei ole mikään helppo kotieläin.”

Jenna: ”Ei, eikä mikään ole helppo eläin. Mutta joidenkin kohdalla kissa voisi olla parempi ratkaisu?”

Lina: ”Ehkä. Mielestäni voisi ajatella myös sitä, että ennen kuin hankkii oman koiran, toimii vaikka kummiperheenä. Jokainen koiranomistaja tarvitsee hyviä ja luotettavia koiravahteja. Siinä saa samalla kokeilla, millaista se on ja tutustua koiriin. Se on toki aivan erilaista, kuin oman koiran omistaminen, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta siinä saisi asiasta realistisemman kuvan. Jos olet aivan loppu päivän tai viikon jälkeen, ehkä sellainen koira ei sovi sinulle.”

Jenna: ”Nimenomaan. Itse kävin aikanani kaikki erilaiset dogsitter-kurssit, ennen kuin sain oman koiran 14-vuotiaana. Kyllä tämä 4H-yhdistyksen dogsitter-kurssi antoi todella hyvän pohjan koiran omistamiselle. Melkein suosittelisin kaikille sellaista, niistä saa hyvän pohjan, jolle alkaa omistajuutta rakentamaan.”

Lina: ”Kyllä, minäkin olen dogsitter. Olen myös kouluttanut dogsittereita.”

Jenna: ”Minä en ole, toisella riittää siihen kärsivällisyys ja toisella ei.”

Lina: ”Se oli todella hauskaa, nuoret ovat niin innokkaita.”

Jenna: ”Se on totta. Ja edelleen on käsitykseni mukaan paljon dogsitter-toimintaa, se elää ja hengittää hyvin.”

Lina: ”Ainakin jossain paikkakunnilla.”

Jenna: ”Hoitokoirahan on siinä mielessä loistava konsepti, että sen myötä pystyy tutustumaan erilaisiin koiriin ja siihen, millaista on olla koiranomistaja. Otetaan loppuun vielä pieni leikki. Minä sanon lauseita ja sinä saat lopettaa ne. Ensimmäinen: Jokaisen koiranomistajan pitäisi…?”

Lina: ”…opiskella koirien elekieltä.”

Jenna: ”Ennen kuin hankkii koiran…?”

Lina: ”…mieti tarkkaan.”

Jenna: ”Kun koira pelkää, sen…?”

Lina: ”…korvat menevät taaksepäin.”

Jenna: ”Koira on eläin joka…?”

Lina: ”…rakastaa ihmisiä.”

Jenna: ”Olisinpa tiennyt koiraa hankkiessa…?”

Lina: ”…kuinka kallista se on.”

Jenna: ”Loppuun vielä ainakin minua kovasti koskettanut asia. Turkkilainen toimittaja Orhan Pamuk on todennut, että koirat puhuvat, mutta vain niille, jotka osaavat kuunnella. Lina, allekirjoitammeko tämän?”

Lina: ”Kyllä, ihanasti sanottu.”

Luit Koira haudattuna-podcastia ja minä olen toimittaja Jenna Lehtonen. Seuraa minua somessa niin jatketaan koirakeskustelua siellä. Kiitos että luit.