Miksi lyhytkalloinen koira kuorsaa? Brakykefalia aiheuttaa hengitysongelmia

Palkittu eläinlääkäri Suvi Heinola leikkaa työkseen lyhytkalloisia koiria. Tässä jaksossa keskustelemme muun muassa brakykefalian aiheuttamista ongelmista ja siitä, mitä leikkauspöydällä käytännössä tapahtuu. Miksi ihastumme koiriin, joiden on vaikeaa hengittää?

Jenna: ”Lelu suussa nukkuvaa tai tauotta röhisevää ranskanbulldoggia pidetään monesti söpönä tai suloisena. Mitä päässäsi liikkuu, kun näet tällaisen videon Internetissä?

Suvi: ”Eläinlääkärinä ensimmäinen ajatus on, että se johtuu eläimen sairaudesta, eikä se ole normaalia. Sama asia ovat takapuolta mattoon hinkkaavat hauskan näköiset koirat, jotka näyttävät siltä, että tekisivät sitä huvikseen. Eläinlääkärin ajatus on heti, että onko koira sairas. En ala naureskelemaan ja itse asiassa aika harvat eläinvideot huvittavat minua. Liian usein niissä on eläimen epämukavuutta, jolle me ihmiset nauramme.”

Jenna: ”Minä olen toimittaja Jenna Lehtonen ja sinä luet Koira haudattuna-podcastia, joka pureutuu koiramaailman epäkohtiin ja antaa äänen niin koiran omistajille, kun koira-alan asiantuntijoille. Suvi Heinola, moni tuntee sinut ja puolisosi Tepon sosiaalisesta mediasta, jossa te jaatte tietämystänne tavalla, joka viehättää suurta yleisöä. Mistä johtuu, että moni eläinlääkäri kuitenkin karttaa tällaisia julkisia kannanottoja?”

Suvi: ”Tänä päivänä somen maailma on aika armoton. Siellä saa paljon positiivista palautetta, mutta valitettavasti tulee myös paljon negatiivista palautetta. Ihmiset sanovat hyvin suoraan ja ehkä vähän kärkevästi asioista ja uskon, että sen takia kollegat eivät uskalla aina kommentoida. Tai sitten he haluavat pitää itsensä sen ulkopuolella eivätkä kommentoida. Me olemme valinneet Tepon kanssa hieman toisenlaisen tien ja olemme ihan tyytyväisiä siihen.”

Jenna: ”Teidän päivityksenne ovat yleensä humoristisia ja positiivisessa hengessä tehtyjä. Tuleeko teille koskaan kritiikkiä?”

Suvi: ”Kyllä meillekin tulee. Tepon tapa kirjoittaa on humoristinen ja hän katselee asioita yleensä monelta kantilta. Hän haluaa löytää hauskoja juttuja ja haluaa välttää kuulijan loukkaamista. Se herättää positiivisia tunteita ja vetoaa yleisöön. Meillä on niin ihana yleisö, että monesti, jos joku alkaa kritisoimaan, niin äkkiä yleisöstä tulee meitä puolustavia kommentteja.”

Jenna: ”Onko teillä tarkkaan hiottu somestrategia tai työnjako sen suhteen, että kumpi teistä kirjoittaa ja kumpi tekee jotain muuta?”

Suvi: ”Kaikki kirjoitukset, mitkä löytyvät Eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola-sivuilta sekä blogista nimeltään Herra Hyväntuuli ovat Tepon käsialaa. Olen vain mukana seikkailija ja oikoluen juttuja jonkin verran. Aikaisemmin oikoluin todella paljon ja kuvitin Facebookin tarinoihin juttuja ja kommentoin Facebookissa enemmän. Mutta Tepon tekstiä se on.”

Jenna: ”Aivan, eli hänellä on sana hallussa. Onko Suomessa muita eläinlääkäreitä kuin te, jotka olisivat niin näkyvästi somessa mukana?”

Suvi: ”Kyllä eläinlääkäreiltä joitain somesivuja löytyy ja osa aktiivisesti kirjoittaa ja tiedottaa asioista. Esimerkiksi koirien hammasasioista on todella paljon omalla nimellään kirjoittanut eläinlääkäri Marja Hassi. Oikein hyvää asiaa löytyy, mutta tällaista huumorin kautta kirjoittamista, mistä Teppo tunnetaan ei niin paljon löydy.”

Jenna: ”Ainakin näin maallikkona tuntuu, että aika aktiivisesti saisi etsiä, jos haluaisi löytää Suomesta eläinlääkärin, joka on aktiivinen somessa.”

Suvi: ”Kyllä se aika harvinaista on.”

Jenna: ”Haluaisitko itse nähdä enemmän eläinlääkäreitä somessa?”

Suvi: ”En välttämättä, sillä taistelen itse koko ajan sen kanssa, että yritän pitää työasiat vapaa-ajan ulkopuolella. Kun eläinlääkäri avaa somen, sieltä tulee myös henkilökohtaiseen feediin kaikki eläinlääkärijutut, sekä kaikki jutut missä klinikkamme on mainittu. Siksi nostan hattua kaikille kollegoille, jotka eivät ole somessa.”

Jenna: ”Teidäthän on palkittu myös vuoden eläinlääkäreinä vuonna 2021. Liittyikö teidän aktiivisuutenne sosiaalisessa mediassa tähän palkintoon?”

Suvi: ”Kyllä, se oli osa sitä, miksi meidät palkittiin ja miksi kollegat halusivat tällaisen tunnustuksen meille antaa.”

Jenna: ”Se on varmasti tullut syystä. Luin yhden teidän päivityksenne, jossa luki Nemo on nuori mopsi, alle parivuotias pötkylä. Nemo on hyvätahtoinen, ihmisrakas ja helposti innostuva tyyppi. Nemon lärvi vain näyttää karjalanpiirakalta. Käykö teidän klinikalla paljon tällaisia potilaita, jotka näyttävät karjalanpiirakalta?”

Suvi: ”Ei, noin lähtökohtaisesti, mutta Teppo saattaa hyvin monin sanoin kuvailla meidän potilaana käyviä koiria ja kissoja. Yksi asia, mistä Teppo todella tykkää on kuvailla erilaisia rotuja monin sanakääntein. Karjalanpiirakka viittaa siihen, että Nemolla oli aivan valtava kuonopoimu, joka jouduttiin kirurgisesti poistamaan. Se oli lähtökohta, että sillä oli aika paljon ruttua. Teppo on kirjoittanut Nemosta jutun, kun Nemo leikattiin. Terkkuja vain Nemolle, hän on aivan ihana tyyppi.”

Jenna: ”Tällaisille ruttunaamaisille koirille voi keksiä monenlaisia synonyymeja, mutta ne ovat ennen kaikkea sinun ammattiosaamisesi ydintä. Jos sinun tarvitsee kertoa asiakkaalle, että hänen koiransa kärsii brakykefaliasta, miten sen teet?”

Suvi: ”Tällä hetkellä ne potilaat, mitä minulle tulee, ovat aika valikoituneita. Yli puolet työstäni teen kirurgiaa ja ajanvarauspotilaat yleensä tietävät, mihin ovat tulossa. Siellä on aika vähän terveystarkastukseen tai rokotukseen tulevia koiria. Yleensä, jos minulle tulee lyhytkuonoisia koiria, joilla on ongelmia, omistaja on yleensä tietoinen brakykefaliasta. Tänä päivänä omistajat ovat hyvin tietoisia. Pyrin katsomaan brakykefaalisia koirina muiden joukossa. Jos ajatellaan sitä, miten keskustelen omistajan kanssa brakykefaalisen koiran ongelmista tai kyselen, jos koira on käymässä muusta syystä, niin pidän niitä koirina koirien joukossa. Tykkään itse brakykefaalisista koirista, minusta ne ovat kivoja ja todella mukavia, seurakoiriksi jalostettuja koiria. Kun puhutaan lyttykuonoisista koirista, niin se keskustelu, onko ranskanbulldoggi kiva koira ei kuulu tähän samaan keskusteluun. Ne ovat ihania tyyppejä ja se on yksi syy, miksi haluan niitä auttaa.”

Jenna: ”Varmasti. Mitä haittaa tällaisesta olemattomasta kuonosta voi olla koiralle?”

Suvi: ”Pahimmillaan se on todella vakavaa sairautta aiheuttava ongelma. Näillä lyhytkuonoisilla koirilla on erilaisia hengitystiesairauksia ja hengitysvaikeuksia johtuen siitä, kun kuono on niin lyhyt. Hengitystiet ahtautuvat todella monesta kohtaa ja ilma ei kulje normaalisti. Se näkyy erityisesti kuumalla säällä. Koiran tulisi läähättää, mutta jäähdytysjärjestelmä, josta tärkein koiralla on siellä nenässä ei toimikaan kunnolla. Tai jos liikkuu paljon, niin ilmanotto loppuu. Yksi hirveän tärkeä asia näiden koirien kohdalla on, jos ne kiihtyvät kovasti esimerkiksi tullessaan eläinlääkäriin tai kun omistaja tulee kotiin, niin tulee ongelmia, ettei henki kulje. Ne voivat pahimmillaan vaikka pyörtyä.”

Jenna: ”Puhuit siitä, että ihmiset, jotka tulevat tällaisen koiran kanssa vastaanotolle tiedostavat yleensä eläimen ongelmat. Muistatko, että asiakkaana olisi ollut esimerkiksi vanha mummo, joka ei olisi tajunnut tilannetta, vaan hänelle se olisi normaalia, että koira pitää ääntä ja tuhisee?”

Suvi: ”Ei ehkä enää, mutta 15 vuotta sitten niin kävi jatkuvasti. Ihmiset pitivät täysin normaalina sitä, että mopsin kuuluu rohista ja tuhista. Muistan useamman tapauksen, jossa puhuin omistajan kanssa ja omistaja oli todella huolissaan. Oli jo varattu leikkausaika siihen, että avarretaan hengitysteitä ja helpotetaan koiran oloa. Sitten omistaja soitti kasvattajalle, joka sanoi, että tämä kuuluu näihin koiriin, niiden kuuluu rohista. Näitä tuli aiemmin vastaan paljonkin ja nykyäänkin välillä, mutta koko ajan vähemmän. Ihmiset tiedostavat paremmin mikä se ongelma on.”

Jenna: ”Voit siis sanoa huomanneesi muutoksen tuulia?”

Suvi: ”Kyllä. Nimenomaan omistajien kyvyssä tunnistaa brakykefaalisen koiran ylähengitystiesairaus, siinä olen huomannut.”

Jenna: ”Se on hienoa. Lyhytkaulaisten ja – kuonoisten koirien terveysongelmat ovat fakta. Siitä huolimatta tällaisten koirien omistajilla on omien sanojensa mukaan aina täysin terve koira kotona. Mistä tämä johtuu? Miksi on niin vaikeaa myöntää, ettei sohvalla ehkä olekaan terve mopsi tai ranskanbulldoggi?”

Suvi: ”Periaatteessa, kun katsotaan mitä tahansa koiria, niin iso osa koiristamme on pääperiaattein terveitä. Jos itselläsi on ollut elämäsi aikana vaikka seitsemän koiraa, on iso todennäköisyys, että ne ovat keskimääräisesti olleet kohtalaisen terveitä. Missään nimessä kaikki brakykefaaliset koirat eivät ole sairaita, vaan niiden joukossa on paljon terveitä ja sellaisia, kenellä ei ole mitään ongelmaa lyhytkuonoisuudesta. Siitä ei ole kyse, että ne ovat kaikki sairaita. On tutkittu asia, etteivät omistajat välttämättä tunnista brakykefaalisen koiran hengitystieongelmaa itse. Aiemmin prosentit olivat todella isoja, kun mitattiin kuinka moni omistajista tunnistaa ongelman. Väitän, että prosentit ovat paranemassa ja ongelma tunnistetaan brakykefaalisten koirien harrastuspiireissä paremmin.”

Jenna: ”Mistä se johtuu, että tietoisuus on kasvanut? Mikä asiaa on auttanut?”

Suvi: ”Tätä asiaa on pidetty paljon tapetilla ja käyty aiheesta keskustelua. Muutaman vuoden on ollut vähän hiljaisempaa, mutta onneksi asia nousee taas esille. Maailmalta kuulee koko ajan uusia asioita. Hollanti teki juuri asetuksen siitä, kuinka pitkä kuonon tulee vähintään olla, eli sen tulee olla yksi kolmasosa kallon pituudesta. Ruotsissa on juuri kielletty oireilevien koirien jalostuskäyttö ja se on jo todella iso parannus. Tosin yksi kollega totesi, että mitä jos koiraa ei ole tutkittu, saako sitten teettää pentuja? Nyt kun Suomeen tulee uusi eläinsuojelulaki, niin me joudumme todennäköisesti ilmoittamaan, jos teemme näitä leikkauksia hengitysteiden avartamiseksi.”

Jenna: ”Mitä se käytännössä tarkoittaa?”

Suvi: ”Sinulla on ilmoitusvelvollisuus, jos teet hengitysteiden avartamisleikkauksen. Todennäköisesti tällainen velvollisuus tulee voimaan vuoden 2024 alusta. Se on todella hyvä juttu, sillä tällä hetkellä ilmoittaminen on vapaaehtoista ja menee vain Kennelliiton rekisteriin, jos omistaja niin haluaa.”

Jenna: ”Jatkossa, kun ilmoitat, että koira kävi leikattavana, niin minne ilmoitat sen?”

Suvi: ”Varmaankin ruokavirastoon ymmärtäisin, mutta en ole ihan viime ajan faktoja tutkinut.”

Jenna: ”Yhtä kaikki, jotain hyvääkin tästä uudesta laista. Yksi keskeisiä haasteita koirien hyvinvoinnille on rotuperusteinen ja ulkonäkökeskeinen koirien kasvatus. Minkä takia me ihmiset ihastelemme suurisilmäisiä pallopäitä, miksi ne ovat niin söpöjä?”

Suvi: ”Varmaankin siksi, että kasvoissa on jotain ihmismäisyyttä sekä pentumaisuutta. Todennäköisesti siksi. Se piirre säilyy näissä koirissa läpi elämän. Minulla itselläni on pitkäkuonoisia ja isokorvaisia koiria ollut aina. Tällä hetkellä meillä on neljä koiraa, anteeksi kolme, yksi kuoli juuri. Meillä on saksanpaimenkoira. Lisäksi on australian koolie, joka ei ole FCI:n hyväksymä vaan Australiassa rekisteröity rotukoira. Lisäksi meillä on paperiton kodinvaihtaja, pomeranian, joka ei ole julkisuudessa, sillä hän on tyttärieni koira. Meillä oli myös airedalenterrieri, sillä Teppo on henkeen ja vereen Irish-mies. Mutta meidän Alli valitettavasti menehtyi noin kuukausi sitten jäätyään auton alle.”

Jenna: ”Senkin huomasin somesta ja otan osaa, oli aivan kauhea tarina.”

Suvi: ”Aivan kauheaa, kun 4,5-vuotias koira kuolee. Ei ollut kivaa, mutta elämä on joskus julmaa.”

Jenna: ”Todella surullinen tapaus, en edes halua mennä siihen. Millainen vaikutus ulkomuototuomareilla, rotumääritelmillä ja koiranäyttelyillä on siihen, millaisia koiria tänne tuotetaan? Miten näet tämän?”

Suvi: ”Näen sen niin, että on täysin kiinni siitä, mitä näyttelyissä palkitaan, niin sitä kasvatetaan. Ja sitä mitä kasvatetaan, sitä ihmiset ostavat. Aina, kun minulle tulee brakykefaalinen koira, jolla on hengitystieongelma, vaikkei se olisi pahakaan, pyrin puhumaan omistajien kanssa kokonaisvaltaisesti terveydestä. Puhun myös siitä, että ymmärtäähän omistaja, että jalostuksen tuomaa tämä kaikki on. Todella usein ihmiset viestivät, etteivät he haluaisi, että koiran kuono on niin lyhyt, mutta he tykkäävät rodusta. Esimerkiksi yhdellä ystävälläni on mopseja ja hän kuvaa rotua sydämenkoiriksi. Ne tulevat lähelle ja haluavat olla ihmisen kanssa. Ne ovat täydellisiä seurakoiria. Ihminen haluaa sellaisen koiran, kyllä minä sen ymmärrän. Kuten sanoin, Teppo on Irish-mies ja minulla on paimenia. Australian koolie on minulle se sydämen rotu ja sellaisen minä haluan, mutta toki mieluiten terveen.”

Jenna: ”Hyödyttääkö koiraa mitenkään, että sillä on lyhyt olematon kuono ja pyöreä pää?”

Suvi: ”Ei hyödytä. Se on sille terveyshaitta. BOAS tarkoittaa brakykefaalisen obstruktiivista ilmatiesyndroomaa, eli hengitystiet ovat niin ahtaat, ettei koira saa hengitettyä. Se aiheuttaa sille erilaisia sairauden oireita. Me tiedämme, että BOAS-oireyhtymä alkaa esiintyä siinä vaiheessa, kun kuonon pituus on alle puolet kallon pituudesta. Yksi rajatapaus tällä hetkellä on staffordshirenbullterrieri, olen muutaman sellaisenkin leikannut. Niiltä kun mitattiin kuono, niin leikatuilla suhteessa kalloon se on ollut alle 0,5. Vinkkinä staffien kasvattajille, lähtisin itse todella kiinnittämään asiaan huomiota tässä rodussa. Lisäksi tiedetään, että jos kuonon pituus on alle 0,3 eli alle 30% kallon pituudesta, niin BOAS-oireyhtymän esiintyminen lisääntyy valtavasti. Se, että kuinka ahtaat hengitystiet ovat ja kuinka paljon se häiritsee koiraa, ei ole aina missään nimessä kiinni kuonon pituudesta. Esimerkiksi on mopseja, joilla on paljon lyhyempi kuono kuin ranskanbulldoggeilla, mutta silti leikattavia tai oireilevia mopseja on vähemmän kuin ranskanbulldoggeja. Suhteessa luulisi, että niillä on paljon huonompi tilanne lyhyen kuonon takia, mutta se ei välttämättä ole niin. Olen myös nähnyt ranskanbulldoggin ja mopsin risteytyksen, joka hengitti todella hyvin, vaikkei sillä ole kuonoa ollenkaan, eli se on monen tekijän summa.”

Jenna: ”Selvästi. Jos pitäisi valita viisi brakykefaalista rotua, jotka huolettavat sinua kaikista eniten, niin mitkä ne olisivat?”

Suvi: ”Sinällään olen huolissani kaikkien, esimerkiksi Kennelliiton kävelytestirotujen tilanteesta jonkin verran, mutta on niissä vähän eroja. Jos viisi pitää valita, niin ykkönen on ilman muuta kiinanpalatsikoira. Sen lisäksi, että sille on jalostettu valtavan lyhyt kuono, ihminen on viisauksissaan jalostanut sille valtavan paksun turkin. Kun lämmönsäätely brakykefaalisilla on iso haaste, niin kiinanpalatsikoirat eivät saa säädeltyä lämpöä mitenkään. Kennelliiton kävelytestissä on testattu kiinanpalatsikoiria ja lähes poikkeuksetta niiden ruumiinlämpö nousee 40 asteeseen, kun ne kävelevät kilometrin matkan. Eli ne eivät suoriudu matkasta ilman, että alkavat olla lämpöhalvauksessa. Niistä olen eniten huolissani.

Muita rotuja, joilla on ongelmia ja joita leikataan ovat ranskanbulldoggit ja englanninbulldoggit, ei välttämättä tässä järjestyksessä. Samoin bostoninterrierit ja mopsit. Ne ovat tavanomaisimmat, toki niitä on myös määrällisesti eniten. Esimerkiksi japanin chin on vähälukuinen rotu, toki niilläkin on ongelmia.”

Jenna: ”Tällaisilla roduilla on muitakin kuin hengitystieongelmia. Mistä kaikista ongelmista tällaiset koirat kärsivät?”

Suvi: ”Aika monella näistä roduista on tänä päivänä paljonkin allergisia ihosairauksia ja suolistosairauksia, niitä toki on melkein kaikilla rotukoirilla. Iho-ongelmissa ranskanbulldoggi, englanninbulldoggi ja mopsi ovat toki yliedustettuina. Ranskanbulldoggeilla on valtavasti luusto-ongelmia ja selkäsairauksia. Useamman selkäleikatun ranskanbulldoggin olen nähnyt. Pahimmalla viikolla meiltä lähti kaksi tai kolme ranskanbulldoggia kuvattavaksi Aistiin ja sitten leikattavaksi. Kasvattajatkin ovat kommentoineet, miksi puhutaan vain hengitystieongelmista, kun ei se ole rodun pahin ongelma.”

Jenna: ”Mikä on sitten rodun pahin ongelma, jos se ei ole hengitystieongelmat?”

Suvi: ”Heidän mielestään ilmeisesti selkä, mutta omasta mielestäni kokonaisuus. Olen kuvannut myös luustollisesti terveitä ranskanbulldoggeja. Ne ovat olleet Saksan tuonteja ja vähän eri näköisiä kuin suomalaiset ranskanbulldoggit.”

Jenna: ”Entä sitten korkkiruuvihäntä? Mitä ongelmia siihen liittyy?”

Suvi: ”Pahimmillaan ihan hirveitä ongelmia. Useammalta bostoninterrieriltä ja englanninbulldoggilta olen poistanut hännän, mikä on todella suuri leikkaus. Varsinkin, kun häntäpoimu on niillä koirilla usein kipeä, kivulias ja pahasti tulehtunut. Korkkiruuvihäntä taipuu ihon sisälle ja painaa peräsuoleen. Pahimmassa tapauksessa koirilla on ulostamisvaikeuksia ja paha tulehdus syvässä häntäpoimussa. Ne ovat ikäviä tapauksia.”

Jenna: ”Englanninbulldoggi on yksi näistä roduista, joka kärsii myös hännästä. Se on lyhytkuonoinen rotu, jonka hengitysputki on huomattavasti ahtaampi kuin muilla samankokoisilla koirilla. Monet rodun edustajista kärsivät uniapneasta, eli heräävät useasti yöllä tukehtumisen tunteeseen. Olisiko englanninbulldoggin kaltaista rotua olemassa, jos ihminen ei auttaisi sitä lisääntymään ja synnyttämään?”

Suvi: ”Ei ainakaan siinä muodossa, millainen koira nykyään on. Moni näistä keisarileikataan, sillä ne eivät pysty synnyttämään normaalisi. Käsittääkseni siementäminen on yleistä, tosin ei sekään taida Kennelliiton kirjoihin päätyä. Juuri viime viikolla törmäsin keskusteluun kasvattajien itse harrastamasta siementämisestä, jota tapahtuu aika paljon koskien ihan kaikkia rotuja.”

Jenna: ”En löydä sanoja sille, millaisia tunteita tämä aiheuttaa. Kysyin kerran tutultani, joka on aiemmin kasvattanut englanninbulldoggeja, täytyykö tosiaan meillä Suomessa toisen ihmisen pidellä koiraa toisen koiran päällä? Sillä sen oma rakennehan ei salli sitä, että se pystyisi luonnollisesti lisääntymään. Tämä entinen kasvattaja vastasi, että kyllä se tuppaa näin olemaan.”

Suvi: ”Valitettavasti. Mutta täytyy sanoa, että Suomessa on onneksi myös niitä englanninbulldoggeja, jotka synnyttävät itse. Meillä on muutamia kasvattajia, jotka ovat tehneet suunnanmuutoksen ja halunneet kasvattaa rotua terveys edellä. Heidän tavoitteenaan on selkeästi terveempi koira, eikä näyttelyitä voittava koira. Toki ilman roturisteytyksiä ei liene mahdollista saada englanninbulldoggista tervettä.”

Jenna: ”Miten nämä kasvattajat ovat toimineet, jotka ovat menneet terveys edellä-kannalle?”

Suvi: ”He valitsevat hyvärakenteisia, hyvin liikkuvia koiria sekä hengitysteiltään terveitä koiria. Tosin olen heidän kanssaan keskustellut siitä, että vaikka vanhemmat olisivat terveitä ja kaikki näyttäisi hyvältä, saattaa olla, että pennuissa on huonosti hengittäviä. Kuono on silti lyhyt, vaikka sitä olisi jalostettu pidemmäksi, se on silti lyhyt ja ongelmia voi olla. Myös luustoterveyden suhteen englanninbulldoggi on aika huonossa tilanteessa. Muistan, kun aikanaan, jo 25 vuotta sitten, olin opiskelija ja meillä oli obduktio eli patologian harjoitus. Siinä avataan kuollut eläin ja tutkitaan, miksi se on kuollut. Minulla oli englanninbulldoggi pöydällä ja siltä avataan tutkimuksessa esimerkiksi kaikki isot nivelet. Muistan, että kaikki oli pelkkää kukkakaalia, normaaleja nivelpintoja ei ollut ollenkaan. Kaikki nivelpinnat olivat yhtä möhkälettä ja ajattelin jo silloin, ettei tämä ole totta, miten voi olla näin huono tilanne. Englanninbulldoggeilla on esimerkiksi E-lonkkia todella paljon.”

Jenna: ”On ehkä helpompi löytää sairas kuin terve englanninbulldoggi?”

Suvi: ”No kyllä.”

Jenna: ”Olette Tepon kanssa tähystysleikkauksen uranuurtajia, mutta sinut tunnetaan myös eläinlääkärinä, joka tekee hengitystieleikkauksia koirille, joilla ei niin sanotusti meinaa happi kulkea. Mistä tunnistaa koiran, jonka hengitysteitä kannattaa avartaa?”

Suvi: ”Tärkein työkaluni on kuunnella, miten eläin hengittää. Ihan korvakuulolla metrin tai parin päästä kuuntelen, onko hengitys äänetöntä. Normaalin koiran hengitys on äänetöntä, jos se ei läähätä. Myös brakykefaalinen koira, joka on hengitysteiltään normaali, on hengittäessään äänetön. BOAS 0-luokituksen saavat koirat tutkitaan levossa ennen kävelytestiä, jolloin ei kuulu mitään ja ne hengittävät aivan hiljaa. Sitten koiraa kävelytetään kilometri ja kuunnellaan, kuuluko loppuvaiheilla ylimääräistä rohinaa. Silloinkaan ei saa kuulua mitään ylimääräistä. Jos koira rohisee vähänkin, on luokitus BOAS 1. BOAS 0 koira hengittää äänettömästi, mikä pitäisi olla tavoite brakykefaalistenkin koirien kohdalla. Mielestäni se ei ole ollut jalostuksen tavoite, ei ole ajateltu, että koiran pitäisi hengittää hiljaa.”

Jenna: ”Vaikeaa kuvitella, että kasvattajat ajattelisivat tavoittelevansa pentuja, jotka hengittävät hiljaa. Tavoitteet taitavat olla hieman toisenlaiset.”

Suvi: ”Kyllä ja vuosien varrella on puhuttu aina, kuinka söpöä on, kun koira tuhisee. Ei siinä ole mitään söpöä. Tai siinäkään ei ole mitään söpöä, että koira kuorsaa. Voihan pitkänokkainenkin koira kuorsata ja niillä saattaa olla pitkä pehmeä kitalaki, jota joudutaan lyhentämään. Se on mahdollista, mutta brakykefaaliset ovat yliedustettuina kuorsaajissa.”

Jenna: ”Brakykefaaliset rodut ovat suosittuja muuallakin kuin Suomessa, mutta näkyykö sinulle konkreettisesti leikkauspöydälle asti, että rodut ovat suosittuja?”

Suvi: ”Joo ja ei. Maailmanlaajuisesti brakykefaaliset rodut ovat todella suosittuja. Esimerkiksi Englannissa ranskanbulldoggi on suositumpi kuin labradori, mikä on ihan käsittämätöntä. Jokainen tietää, ettei Suomessa näin ole. Onneksi meillä ei olla siinä pisteessä. En ole nyt katsonut Kennelliiton tilastoja, mutta olettamukseni on, etteivät rekisteröintimäärät nouse enää hirveää vauhtia. Jossain vaiheessa ne nousivat vauhdilla. 10 vuotta sitten tuli todella paljon Euroopasta tuotuja, paperittomia brakykefaalisia koiria. Se on muuttunut, niitä ei tule siihen tahtiin ainakaan Jyväskylään, en tiedä Helsingin tilanteesta.”

Jenna: ”Olisikin hauskaa kysyä, mitä eroa on helsinkiläisellä ja jyväskyläläisellä eläinlääkärillä. Miten näet, jos Englannissa on näitä koiria paljon enemmän kuin Suomessa, niin miten muuten Englannin tilanne poikkeaa Suomesta, kun Englanti on monen brakykefaalisen rodun kotimaa?”

Suvi: ”Nämä rodut ovat siellä todella suosittuja ja vielä enemmän näkyy jalostuksen ääripäitä. Olen istunut luennoilla ja kursseilla kuuntelemassa ulkomaalaisia kollegoita puhumassa näistä asioista. He leikkaavat niin suuria määriä, etten koe meillä Suomessa olevan yhtä huono tilanne. Se ei tarkoita sitä, että voisimme tuudittautua ajatukseen, että meillä menee ihan hyvin. Kyllä meidän tulee tehdä asioita tilanteen parantamiseksi.”

Jenna: ”Osaatko sanoa, paljonko Englannissa tehdään hengitystieleikkauksia?”

Suvi: ”En osaa tarkemmin sanoa. Sen tiedän, että isoissa sairaaloissa niitä tehdään paljon. Toki ihmisiä ja koiria on enemmän ja jos brakykefaaliset ovat vielä yliedustettuina siinä populaatiossa, sekin vaikuttaa. Saksanpaimenkoira mainitaan aina kaikissa tautilistoissa ja uskon, että yksi syy on se, kun niitä on niin hirveän paljon maailmassa. Niistä löytyy varmasti siis joka maailman sairaus, toki siinä rodussa on paljon ongelmiakin.”

Jenna: ”Jotkut ihmiset hankkivat hyvällä omallatunnolla ranskanbulldoggin ja ajattelevat, ettei huono hengittäminen haittaa, sillä koiran voi viedä myöhemmin leikattavaksi. Näetkö tässä ongelmaa?”

Suvi: ”Näen ison eettisen ongelman. Lähtökohtaisesti emme voi jalostaa koiria, jotka päätyvät jalostuksen vuoksi leikkauspöydälle. Ei voida ajatella, että lyhytkuonoisuuden ongelmat ratkaistaan puukolla tai saksilla, vaan ongelmaan pitää puuttua muualla. Haluamme auttaa yksilöitä, koska kuten sanoin, nämä ovat ihania koiria. Kun ne ovat maailmaan syntyneet, ne ansaitsevat hyvän elämän, vaikka me ihmiset olemme luoneet ne minkälaiseksi tahansa. Kyllä meidän tulee todella kriittisesti miettiä, mitä me teemme ja mielellään jollain järkevällä aikataululla, jotta ongelmaa saadaan korjattua.”

Jenna: ”Kuinka myöhässä olemme mielestäsi aikataulusta?”

Suvi: ”Kuuntelin professori Marjatta Snellmania, kun hän oli vieraanasi. Tuli nostalginen, mutta surullinen olo. Marjatan viesti oli täysin sama kuin se oli meille vuonna 1998 puolipiirissä luentosalissa Hämeentiellä, kun hän opetti meitä. Viesti oli sama, mutta maailmassa on hirveän vähän menty eteenpäin. Ongelma tunnistetaan paremmin ja ihmiset tietävät enemmän, mutta lopulta aika vähän asioita on muuttunut. Koirat ovat vielä enemmän ääripäässä jalostuksessa kuin silloin.”

Jenna: ”Se on surullista. Olen kuullut, että jotkut lyhytkuonoiset koirat viihtyvät hengitysletkuissa, kun ne saavat ensi kertaa kunnolla henkeä. Onko tämä ihan urbaani legenda?”

Suvi: ”Ei, se pitää ihan paikkansa. Kun brakykefaalinen koira nukutetaan, se on monesti haastavaa, sillä hengitystiet ovat ahtaat ja nukutettaessa ne ahtautuvat entisestään. Tilanne pelastetaan sillä, että koiralle laitetaan intubaatiotuubi, eli putki, joka menee henkitorveen. Brakykefaalista koiraa nukuttaessa putkea ei oteta pois, ennen kuin koira on oikeasti hereillä. Viime viikolla meidän heräämössämme oli koira, joka käytännössä istui se tuubi suussa. Jostain syystä niitä vielä häiritsee se tuubi äärettömän vähän. Varmasti esimerkiksi siksi, ettei niiden henkitorvi ärry niin helposti, koska siellä on koko ajan limaa ja kaikkea muuta. Se on niille ilmeisesti hyvä tilanne, kun henki kulkee, niin ne eivät yritä tehdä mitään päästäkseen tilanteesta pois.”

Jenna: ”Eikö normaali koira yritä päästä tilanteesta pois?”

Suvi: ”Kyllä, jos ajatellaan vaikka kissaa, ei niillä voi pitää letkua yhtään liian kauan. Ne voivat saada vaikka larkspasmin ja nielu menee tukkoon. Normaali koira alkaa heti kakomaan tai pahimmassa tapauksessa puree tuubin poikki. Ne extuboidaan heti, kun alkavat heräämään. Brakykefaalisten kohdalla ei pidetä kiirettä. Toki se työllistää aivan eri tavalla, niitä joudutaan vahtimaan paljon enemmän kuin normaalikuonoisia koiria.”

Jenna: ”Onko Suomessa muita eläinlääkäreitä, jotka tekevät näitä hengitystieleikkauksia?”

Suvi: ”Kyllä meitä on aika paljon. Nämä ovat kohtuullisen yleisiä leikkauksia, joita moni tekee. Karkeasti arvioiden meitä on joitakin kymmeniä eläinlääkäreitä Suomessa, jotka teemme näitä leikkauksia enemmän kuin yksittäistapauksille.”

Jenna: ”Muutama kymmenen ei kuulosta paljolta.”

Suvi: ”Ei, mutta ei eläinlääkäreitäkään ole niin hirveästi. Jos ajatellaan polvia leikkaavia ortopedejä, ei niitäkään satoja Suomessa ole. Olemme aika pieni ammattikunta.”

Jenna: ”Tunnetteko kaikki toisenne?”

Suvi: ”Kyllä me aika hyvin tunnemme ja meillä on aktiivinen Facebook-palsta, jossa käymme aktiivista keskustelua ja vaihdamme tietoja. Minulla on ihania kollegoita, joilta voi kysyä neuvoa ja saa henkistä tukea, jos joku menee esimerkiksi pieleen.”

Jenna: ”Mikä asia tuollaisessa hengitystieleikkauksessa voi mennä pieleen?”

Suvi: ”Pahimmillaan koira ei selviä leikkauksesta. Leikkaukseen liittyy verenvuotoriski ja tulehdusriski, anestesia on aina riski. Itselläni on kyllä sellainen olo, että brakykefaalisten koirien kanssa ollaan aina niin erityisen varovaisia, että kaikki menee aina hyvin. En pidä brakykefaalista mielettömän vaikeana nukuttaa, tietyt asiat kun huomioi, yleensä kaikki sujuu hyvin. Yksi potilaani kuoli leikkauksen jälkeen. Se oli mopsi, joka kuoli leikkauksen jälkeisenä päivänä tukehtumalla ruokaan. Voi olla, että se olisi tukehtunut joka tapauksessa, mutta hengitysteiden avartaminen saattoi vaikuttaa siihen. Sen takia hengitystieleikkausta ei voida pitää pikku juttuna. Jos ajatellaan vaikka sterilisaatioleikkauksen riskejä tänä päivänä, varsinkin, jos se tehdään tähystyksessä, niin riskit ovat äärimmäisen pienet. Hengitystieleikkauksissa on aivan toisenlaiset riskit.”

Jenna: ”Kuulostaa järkyttävältä, että tukehtuu ruokaan. Voisiko mopsi tukehtua ruokaan myös ilman leikkausta?”

Suvi: ”Kyllä voi. Minulle piti tulla bostoninterrieri kastraatioleikkaukseen ja omistaja soitti leikkausta edeltävänä päivänä, että koira oli tukehtunut puruluuhun. En tiedä, onko brakykefaalisilla isompi tukehtumisriski verrattuna normaalinieluisiin koiriin. Olen pitänyt ensiapukursseja ja kysynyt omistajilta, millaisiin ensiaputilanteisiin he ovat joutuneet. Monesti kyseessä on ollut jokin tukehtumistilanne ja kyseessä nimenomaan brakykefaalisen koiran omistaja. Se tuntuu olevan heille kohtalaisen tuttua.”

Jenna: ”Annatko vinkkejä, miten brakykefaalisen koiran kanssa tulee toimia, jos se meinaa tukehtua ruokaan tai vaikka palloon?”

Suvi: ”Suu auki, kahdella sormella tulisi kaapaista nielusta tavarat ulos. Toki kaikki mikä siellä tuntuu, ei ole vierasta materiaalia. Kurkunpäässä on kovaakin rakennetta ja koiralla on kieliluut, jotka siellä voivat tuntua. Suu auki ja kieli ulos. Pieni koira takajaloista ylös ja sitten läimäytellään sitä rintakehään ihan reippaasti. Jos tuntuu, ettei mitään tule ulos, voi jopa ravistella.”

Jenna: ”Olen nähnyt videoita, joissa tavallaan painetaan koiran kurkun alapuolelta, jotta pallo lähtisi pois kurkusta.”

Suvi: ”Pallon kanssa tämä on yksi tapa, kuinka voi toimia. Jos pallo juuttuu kurkkuun, voi painaa kurkun ulkopuolelta ensiapuna.”

Jenna: ”Kuinka usein sinä teet näitä hengitystieleikkauksia?”

Suvi: ”En päivittäin, vaikka teemme Suomen mittakaavassa paljon. Meilläkin tehdään vuodenajasta riippuen pari viikossa tai voi olla kuukausi, ettei ole yhtään leikkausta. Harvemmin alkutalvesta tai syksyllä tulee koiria leikattavaksi, sillä ne oireilevat pahiten kesällä. Selkeästi nyt alkuvuodesta oli jakso, kun on tehty enemmän leikkauksia. Kuiva pakkasilma selkeästi ärsyttää hengitysteitä enemmän. Kesä on sesonkiaikaa ja silloin näemme pahoja lämpöhalvauksiakin brakykefaalisilla koirilla. Tosin meidän klinikalla ei ole päivystystä, eli emme näe niitä niin paljon.”

Jenna: ”Muistuuko mieleen tapausta, jossa olisi lämpöhalvauksesta kärsinyt brakykefaalinen koira?”

Suvi: ”En ole itse hoitanut sellaista, ainoa kohtuullisen vakava lämpöhalvaus on ollut omalla saksanpaimenkoirallani. Koiralla oli kitalakihalkio ja luulen, että sen nenäonteloissa oli jotain poikkeavaa, minkä takia jäähdytysjärjestelmä ei toiminut niin hyvin. Klinikalla, jossa olin töissä, on hoidettu vakavan lämpöhalvauksen saanutta ranskanbulldoggia, joka menehtyi hoitoyrityksistä huolimatta. Vakavan lämpöhalvauksen saanut koira, jota ei voi ensiavussa auttaa on kyllä hyvin lohduton hoidettava.”

Jenna: ”Mistä koira on saanut lämpöhalvauksen, onko se oleillut pitkään auringossa?”

Suvi: ”Hirvein tapaus oli sellainen, että klinikalta oli lähdetty koiran kanssa ja satoi kaatamalla. Omistaja meni hetkeksi kauppaan ja jätti koiran autoon. Oli helteinen sää ja sade lakkasi. Koira sai vakavan lämpöhalvauksen ja kuoli.”

Jenna: ”Eli autoon jätetty. Tuo herättää minussa aika suurta raivoa, en jättäisi omaa koiraani missään tapauksessa autoon. Jos mietitään tätä hengitystieleikkausta, mistä se lähtee käyntiin ja mitä siellä tehdään?”

Suvi: ”Kun koira tulee leikkaukseen, on etukäteen arvioitu tilannetta joko omistajaa haastattelemalla tai koira on käynyt arviointikäynnillä. En yleensä erikseen rauhoita koiria ja tutki nielua, koska heräämisvaiheessa on se kriisiytymisen paikka aina. Mieluummin nukutan, arvioin tilanteen ja leikkaan saman tien. Koira tulee leikkaussaliyksikkömme, se punnitaan, tehdään kliininen yleistutkimus ja kuunnellaan sydän. Kuunnellaan hengitystä, sydämen sykettä ja katsotaan, miltä koira näyttää lähtötilanteessa. Tehdään anestesiasuunnitelma jokaiselle potilaskohtaisesti. Meillä on hyvä tiimi, joka tietää mitä heiltä odotetaan, kun tehdään BOAS-leikkaus.

Koira saa esirauhoittavat, se hapetetaan maskilla ja laitetaan kanyyli. Siirretään leikkaussaliin ja laitetaan intubaatioputki eli hengitystuubi nieluun. Siinä vaiheessa koira on saanut jo monenlaista kipulääkettä ja puudutuslääkettä suoneen. Potilas kytketään anestesialaitteistoon, joka tarvittaessa voi hengittää potilaan puolesta. Lisäksi tulee inhalaatiokaasu, joka pitää eläimen unessa. Se kytketään erilaisiin monitoreihin, joista seurataan, miten nukkuvan eläimen elimistössä menee. Jos leikataan sieraimet, kirsun alue pestään ja putsataan ja käytetään siinä mietoa alkoholia. Myös nielu käsitellään miedolla alkoholilla. Yleensä aina aloitetaan nielusta leikkaus ja siinä leikataan nielusta pala pois pehmeää kitalakea. Yleensä käytetään tekniikkaa, jossa kitalakea leikataan sekä lyhyemmäksi että ohuemmaksi. Sinne ei oikein voi käyttää mitään polttotekniikkaa, eli sakset ja lanka toimivat parhaiten. Leikataan vähän matkaa ja sitten ommellaan kiinni. Sieltä vuotaa usein paljon verta, mutta harvemmin niin paljon, että tulisi olla huolissaan. Epämiellyttävää se on kirurgillekin, jos vuotaa paljon.

Sieraimissa käytän uutta tekniikkaa, missä ei laiteta ollenkaan tikkejä, vaan sieraimesta leikataan iso pala. Ei niinkään sieraimen ulkoreunaa, vaan sieraimen sisällä oleva iso möhkäle pois. Sinne jää avohaava ja kirsu vuotaa aika paljon, eli siihen liittyy paljon verenvuotoa. Nämä voivat olla aika hurjia, kun ne heräävät nenä täynnä verta, niin ne saattavat pärskiä sitä jonkin aikaa. Muutaman kerran omistaja on ollut aika järkyttynyt, kun veripärskähdyksiä on metrin korkeudelle ja koira saattaa olla verinen, kun omistaja tulee sitä hakemaan. Kotiutamme koirat heti, sillä niiden hengitysteillä menee huonosti, jos koira stressaa. Jos leikkaus on sellainen, ettei siihen liity tehohoitoa tai komplikaatioita, niin paras paikka toipua on omistajan luona. Haluamme minimoida stressin, siksi ne laitetaan heti kotiin, ne saavat olla turvallisessa paikassa. Kauempaa tulevat potilaat ovat usein Jyväskylässä hotellissa yötä ja tulevat vielä seuraavana aamuna näytille.”

Jenna: ”Ymmärsinkö oikein, että on koiria, joille tehdään pelkästään sierainleikkaus ja osalle tehdään pelkästään nieluun vai tehdäänkö myös molemmat?”

Suvi: ”Ensin katsotaan kohdat, mistä hengitystiet ovat ahtautuneet ja yleensä tehdään molemmat leikkaukset. Yleensä sieraimet ovat ongelma erityisesti bulldoggiroduilla. Mitä leveäpäisempi koira, sitä enemmän ongelmia ja urokset ovat tässä yliedustettuina. Toki voi olla ahtaammat sierainkuorikot ja maailmalla leikataan kuorikoita laserilla, Suomessa sitä ei käsittääkseni vielä kukaan tee. Näillä on myös pitkä pehmeä kitalaki, joka aiheuttaa kuorsauksen. Sitä leikataan lyhyemmäksi. Saatetaan myös poistaa kurkunpäästä evertoituneet sakkulat eli umpipussit, jotka kääntyvät tukkimaan kurkunpäätä ja nielurisat saatetaan poistaa tarvittaessa samassa leikkauksessa. Voidaan tehdä aika paljon ja aika isoja asioita samassa leikkauksessa.”

Jenna: ”Ei kuulosta ihan pieneltä läpihuutoleikkaukselta. Kauanko tällaiseen menee aikaa?”

Suvi: ”Riippuu siitä, mitä tehdään. Jos tyypillisimmin tehdään kitalaen lyhennys ja sierainten avarrus, niin koira on leikkauspöydällä noin 20-35 minuuttia. Kaikkine valmisteluineen ja heräämisineen koira on klinikalla noin 2,5-3 tuntia.”

Jenna: ”Millaisia riskejä tähän liittyy, sanoit, että pahimmillaan koira voi menehtyä. Mitkä ovat isoimpia riskitekijöitä?”

Suvi: ”Totta kai anestesia on riski. Se tukehtuminen leikkauksen jälkeen oli erikoinen komplikaatio, enkä tiedä johtuiko se leikkauksesta. Leikkauksen aikainen verenvuoto voi olla merkittäväkin. Tarvittaessa sitä kontrolloidaan lääkityksellä ja meillä on Jyväskylässä veripankki, eli tarvittaessa voidaan antaa myös verta. Ei ole kyllä koskaan tarvinnut niin tehdä. Kaikenlaiset tulehdukset ovat mahdollisia, kitalaki tai sieraimet eivät aina parane täysin ongelmitta. Voi myös olla, ettei leikkaustulos ole täydellinen. Yritän painottaa omistajille sitä, että vaikka leikataan, se ei takaa sitä, että eläin hengittää normaalisti leikkauksen jälkeen. Sillä on edelleen hyvin lyhyt kuono ja ahtaat sierainkuorikot, eikä leikkaus ole välttämättä täydellinen. Uutta kuonoa ei voida rakentaa.”

Jenna: ”Eli kun mopsi tulee leikkaukseen, se ei poistu sieltä kultaisena noutajana. Tunteeko koira kipua, kun se herää tällaisesta leikkauksesta?”

Suvi: ”Varmasti tuntee. Vaikka hallitsemme kipua nykyään aika hyvin, on ollut puhetta kollegoiden kanssa, esimerkiksi yliopiston anestesiologin siitä, että nämä ovat aika kivuliaita leikkauksia. Koirat voivat olla hyvin kivuliaita. Pitää varmistaa, että kivunhoito onnistuu ja koira on kivuton lähtiessään klinikalta. Koira saa aika suuren määrän lääkkeitä matkaansa, mutten silti usko, että saamme täysin kipua hallittua. Siinä on myös aina se ongelma, ettei koira osaa sanoa, mihin sitä sattuu tai kuinka kipeä se on. Paljon toki pystyy tulkitsemaan, muttei se aina ole helppoa.”

Jenna: ”Mitkä ovat epätyypillisimpiä rotuja, joita olet leikannut hengitysteiden osalta?”

Suvi: ”Cavaliereja olen leikannut muutamia ja tosiaan joitakin staffeja. Yksi spanieli taisi olla. Aina satunnaisesti tulee vastaan niitä, joilla on pitkä, pehmeä kitalaki. Chihuahuat ovat todella ikäviä, niillä on monesti niin pieni ja ahdas nenäontelo, joka aiheuttaa ongelmia. Lisäksi on pitkä ja pehmeä kitalaki, mutta jos sitä lyhentää yhtään liikaa, alkaa tavara mennä suusta nenän puolelle helposti. Siinä tapauksessa ne menevät entistä huonommaksi, eli eivät ole helppoja leikattavia. Niitäkin olen joskus leikannut, kuten myös kleinspitzejä. Suurin osa on ranskanbulldoggeja, mopseja, bostoninterriereitä tai englanninbulldoggeja, mutta kaiken näköisiä tulee vastaan.”

Jenna: ”Olet ollut usein mukana kävelytesteissä eläinlääkärin roolissa. Ovatko nämä rodut niitä, joita usein nähdään myös kävelytesteissä?”

Suvi: ”Olen yksi Kennelliiton kouluttamista eläinlääkäreistä, eli minulla on oikeus tehdä Kennelliiton hyväksymiä kävelytestejä. Aika paljon niissä on ranskan- ja englanninbulldoggeja, griffoneita, bostoninterriereitä ja jonkin verran mopseja. Muutama kiinanharjakoira. Kingcharlesinspanieli kuuluu myös kävelytestirotuihin, mutta se on niin harvinainen Suomessa, etten ole montaa nähnyt sen seitsemän vuoden aikana, kun meillä on ollut klinikka. Kyllä siihen kuitenkin syynsä on, että se on kävelytestattavien rotujen joukossa.”

Jenna: ”Ne ovat aika seinään juosseen näköisiä.”

Suvi: ”Kyllä, se on ihan sama mitä piirrettä eläimessä lähdetään liioittelemaan. Jos otetaan vaikka amerikancockerspanieli, jolla on valtavan suuret roikkuvat korvat, niillä tulee ongelmia korvien kanssa ja on vakavia korvasairauksia. Sama on luppakorvakaneilla, niillä on hurjasti enemmän korvasairauksia kuin tavallisilla kaneilla.”

Jenna: ”Rotuesimerkkejä löytyisi varmasti aika paljonkin. Jos kuvitellaan hypoteettinen tilanne, että minulla olisi Matti-mopsi, jolla haluaisin teetättää kävelytestin. Mistä se lähtee liikenteeseen?”

Suvi: ”Ensimmäinen oletus on, että sen täytyy olla Kennelliiton rekisterissä. Ottamalla yhteyttä kävelytestejä tekevään eläinlääkäriin tai rotujärjestöön ja kysyä sieltä, onko tulossa kävelytestitilaisuuksia. Niitä aika vähän järjestetään, sillä olosuhteet, missä ne täytyy tehdä ovat todella tarkat. Lämpötilan tulee olla 15-25 astetta ja pitää pystyä järjestämään järkevän mittainen rata, jota mennään edes takaisin, jotta tulee käveltyä vaadittava kilometri. Mekin olemme järjestäneet testejä koiraurheiluhalleissa, eikä sellaista voi vain yhtä koiraa varten järjestää. Ainoa eläinlääkäri, kenen tiedän järjestävän yksittäisille koirille testejä, on Tampereen Hakametsässä. Muistaakseni siellä Sara Kyrkkö testaa ja heillä on ainakin ollut mahdollisuus testata vain yksi koira.

Omistajan täytyy myös varautua siihen, että jaksaa itse kävellä koiran kanssa kilometrin. Aikaraja on 12 minuuttia, eli yllättävänkin reippaasti siinä tulee kävellä. Ei se ole laahustamista, vaikkei tarvitse juosta. Testasin itse yhdellä radalla kävelytystä saksanpaimenkoirani kanssa, kun Yle kävi kuvaamassa. Minulla oli kauheat korkosaappaat ja 8 minuuttia 45 sekuntia meni, enkä juossut.”

Jenna: ”Lyhytkalloiset rodut kärsivät hengitystieongelmien lisäksi monesta muustakin vaivasta kuten ulkonevista silmistä ja liian pienestä kallosta. Cavalierin omistajana minun on kysyttävä, kuinka usein teille saapuu potilas, jolla puheenaiheeksi nousee syringomyelia?”

Suvi: ”Meillä ei kauhean usein käy cavaliereja, jostain syystä niitä ei ole Jyväskylän seudulla tai ne käyvät muulla klinikalla. Omistajat tietävät ja tunnistavat tänä päivänä syringomyelian aika hyvin. 15 vuotta sitten saattoi tulla vastaanotolle cavalier, joka hoitohuoneessa stressaantuessaan vähän väliä raapi kaulaansa ja niskaansa jopa niin, että se aivan huusi, eikä omistaja reagoinut millään tavalla. Tepolla käy jonkin verran korvatähystettäviä, sillä cavalierilla on myös korvasairaus, jossa välikorvaan kertyy valtavan paksua limaa. Se voi aiheuttaa vähän samankaltaisia oireita kuin syringomyelia. Omistajat tunnistavat syringomyelian hyvin ja aika moni näistä cavaliereista on myös kuvattu.”

Jenna: ”Yhdessä somepäivityksessänne kuvailette aika tavallista cavalieria, joka raapii korviaan, ravistelee päätään ja on vingahdellut kivusta, kun sille laitetaan kaulapantaa. Välillä pääkin on nykinyt tahdosta riippumatta. Mitkä ovat tyypillisimpiä syringomyelian oireita, joiden kohdalla omistajan olisi syytä huolestua?”

Suvi: ”Tuossa tuli jo monta oiretta, mistä huolestua. Mikä tahansa pään alueen kipu tai jos hankaa ja raapii päätä, ei se ole normaalia. Toki ei voi suoraan sanoa, että cavalierilla, joka raapii korvaansa tai hankaa kuonoaan, on syringomyelia. Siihen voi olla monta syytä. Mutta näistä täytyy huolestua. Joskus, kun koiralla on krooninen ongelma tai kroonisen kivun merkit, se on vaikeaa tunnistaa. Kun asiat toistuvat samanlaisena joka päivä, pää alkaa pitää sitä täysin normaalina.”

Jenna: ”Miten hyvin tavalliset koiranomistajat sinusta tunnistavat koiran kipukäytöksen?”

Suvi: ”Eivät välttämättä kauhean hyvin, jos kipu on kroonista. Oma omistaja on kuitenkin eläimensä asiantuntija. Minun ja Tepon ohjenuora on, että kuuntele aina, mitä omistaja sanoo, yleensä omistaja tietää. Paljon puhutaan siitä, että katso eläimen käytöstä. Muuttunut käytös voi kertoa kivusta. Krooninen kipu voi kuitenkin olla todella vaikeaa huomata.”

Jenna: ”Kerro tavallisimpia oireita, mitä koira tekee, kun sillä on kipuja?”

Suvi: ”Se ei halua liikkua. Liikkuu epänormaalisti, lepää ja makaa enemmän. Koira voi olla myös hyperaktiivinen tai ylireaktiivinen. Ärtynyt tai aggressiivinen. Jos aikuisen koiran, jolla murrosikä ohi eivätkä hormonit enää niin heittele, käytös muuttuu selkeästi, niin miettisin aina ensiksi, onko kyseessä kipu.”

Jenna: ”Entä tassujen nuoleminen?”

Suvi: ”Koirat saattavat projisoida kipua muualla siihen, että ne nuolevat tassuja. Tai jyrsivät jotain paikkaa. Meidän vanhaa airedalenterrieriä hoidettiin iho-ongelmaisena, kun se nuoli aivan hysteerisenä mahaansa. Sitten tajuttiin, että se on selästään valtavan kipeä ja se olikin loppuelämänsä kipulääkityksellä. Mahan nuoleminen loppui, eikä siihen auttaneet ihonhoitotuotteet, vaan kipulääke lopetti nuolemisen.”

Jenna: ”Ovatko kaikki eläinlääkärit Suomessa perehtyneet syringomyelian kaltaisiin perinnöllisiin sairauksiin?”

Suvi: ”Ei kauhean laajasti. Voin sanoa omalta kohdaltani, että vaikka olen kiinnostunut jalostuksen tuomista ongelmista oman työni kautta, en missään nimessä ole mikään syringomyelian asiantuntija. Neurologia ei ole vahvin alueeni, mutta onneksi meillä on hyviä neurologeja tässä maassa. Monia potilaita meiltä lähetetään myös eteenpäin.”

Jenna: ”Niin teillä ei ole magneettikuvauslaitteita?”

Suvi: ”Valitettavasti Jyväskylässä ei ole mahdollista magneettikuvaukselle.”

Jenna: ”Suomeen tuodaan paljon pimeitä pentuja, joilla ei ole Kennelliiton hyväksymiä papereita. Millä tavalla nämä paperittomat brakykefaaliset koirat eroavat niistä, joiden tiedot löytyvät koira.netistä?”

Suvi: ”Niistä ei toki ole mitään tietoa siitä, mitä taustalla on. Suurin ongelma paperittomissa koirissa on se, mitä ne ovat kokeneet elämänsä aikana, siitä ei ole tietoa. Todella moni tapahtuma jo alkaen siitä, onko emo stressaantunut tiineenä ollessaan siihen, mitä pentuaikana tapahtuu vaikuttaa yksilöön. Siihen, miten pelokas siitä kehittyy ja miten se sairastaa elämänsä aikana. Kyllä suomalainen rekisteröity rotukoira on varmempi vaihtoehto ja todennäköisesti siellä on taustat kunnossa, eikä se tule mistään pentutehtaasta. Toki pennusta ei voi koskaan sanoa, millainen siitä tulee. En voi sanoa, enkä ole nähnyt tutkimusta missä sanottaisiin, että hengitystieleikkauksia tehtäisiin vain paperittomille koirille, yhtä lailla niitä tehdään paperillisille koirille.”

Jenna: ”Uskotko, että laajat terveystutkimukset auttavat näiden lyhytkalloisten rotujen ahdinkoon vai kannatatko enemmän roturisteytyksiä?”

Suvi: ”En usko, että terveystutkimuksilla päästään puusta pitkälle. Mielestäni rotukoirien tilanne on ajettu äärimmäisen ahtaalle, eikä se koske missään nimessä vain näitä ääripäärotuja, vaan todella monella rodulla geenipooli on liian ahdas. Olemme tehneet ulkonäkökeskeistä jalostusta, joka tulisi muuttaa terveyskeskeiseen jalostukseen. Meidän tulisi käyttää terveitä eläimiä huolimatta siitä, näyttääkö eläin juuri siltä, mitä sen hetkinen tulkinta rotumääritelmästä antaa ymmärtää. Sen lisäksi tulisi miettiä oikeasti roturisteytyksiä. Ratkaiseeko joku yksittäinen roturisteytys, jota on mietitty 10 vuoden ajan yhtään mitään, minä en usko, että ratkaisee. Jollain konstilla tämä on ratkaistava.”

Jenna: ”Koetko koskaan riittämättömyyden tunnetta, kun hoidat tällaisia koirarotuja, jotka on jalostettu sairaaksi?”

Suvi: ”Viimeksi tänä aamuna. Aamun ensimmäinen potilas tänään oli alle 2-vuotias mopsi, ennen kuin ajelin tänne pääkaupunkiin. Se on hengitystieleikattu reilun vuoden iässä. Sen hengitystiet eivät edelleenkään ole kunnossa. Se tulisi leikata uudelleen, enkä silti voi luvata omistajalle, että siitä tulee hyvä. Sillä on nyt jo vakavia merkkejä. Nielussa on pitkälle edennyt kollapsia. Sen yksilön tilanne ei kovin valoisalta näytä ja kyllä se eläinlääkärinä ahdistaa ja surettaa todella paljon.”

Jenna: ”Jos sinulla olisi valtaa päättää ja muuttaa asioita, mitä asioita muuttaisit ensimmäiseksi?”

Suvi: ”Jos saisin päättää, Suomessa tulisi noudattaa tämän hetken eläinsuojelulakia. Sieltä löytyy pykälä jalostuksesta sekä eläinkilpailuista. Minun mielestäni ei ole tämänkään hetken eläinsuojelulain mukaista, että meillä järjestetään koirakilpailuja, jossa ulkonäkökriteeristössä on sellaisia lauseita, jotka johtavat selkeästi sairauksien jalostamiseen. Ne pitäisi yksiselitteisesti poistaa sieltä. Jos Suomessa järjestetään koirakilpailu, ei rotumääritelmässä voi lukea, että kuonon täytyy olla mahdollisimman lyhyt.”

Jenna: ”Otetaan loppuun vielä hyvän mielen kevennys. Minä aloitan lauseet ja sinä saat lopettaa ne. Jos saisit päättää, tulevat pennun ostajat…?”

Suvi: ”…perehtyisivät oikeasti rotuun, eivätkä tekisi tunnepitoista valintaa.”

Jenna: ”Parasta eläinlääkärin työssä on…?”

Suvi: ”…se, että saa olla koirien kanssa aamusta iltaan.”

Jenna: ”En ymmärrä ihmisiä, jotka…?”

Suvi: ”…argumentoivat, että kun muillakin on ongelmia.”

Jenna: ”Lyhytkuonoisten rotujen suosio johtuu…?”

Suvi: ”…niiden valtavan hienosta luonteesta. Ne ovat valtavan ihania koiria.”

Jenna: ”Jotta rotukoirien terveystilanne parantuu, meidän täytyy…?”

Suvi: ”…muuttaa systeemiä isosti.”

Jenna: ”Terveiseni, jotka haluan lähettää tämän jakson lukijoille…?”

Suvi: ”…kiitos, että luitte. Ja viekää viestiä eteenpäin, älkääkä ampuko sanansaattajia, niitä tarvitaan.”

Luit Koira haudattuna-podcastia ja minä olen toimittaja Jenna Lehtonen. Seuraa minua somessa niin jatketaan koirakeskustelua siellä. Kiitos että luit.